MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry hakee PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2026 loppuun.
Toteutamme alueellisesti MIELI ry:ssä alkaavaa valtakunnallista projektia, jossa kehitetään, pilotoidaan ja konseptoidaan aivan uutta, ”Sekasin live” -nimellä kulkevaa mallia yhdessä projektitiimin (päällikkö, koordinaattori ja 5 alueellista projektityöntekijää) kanssa. Mallin avulla nuoret saavat tukea heidän luonnollisissa ympäristöissään esimerkiksi kokemaansa pahaan oloon, ahdistukseen, yksinäisyyteen tai juuri niihin ilmiöihin ja huoliin, joita he itse tunnistavat. Olet osa MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry:n työyhteisöä, jonka lisäksi liityt valtakunnalliseen projektitiimiin: työ toteutetaan Etelä-Karjalan alueella ja luonteensa vuoksi sisältää työskentelyä myös iltaisin ja viikonloppuisin (satunnaisesti).
Vuoden 2026 loppuun saakka kestävässä projektissa pääset aitiopaikalle ja konkretian äärelle. Jos olet aktiivinen, itseohjautuva, joustava, nuorten maailmaa tunteva ja kädet saveen ketterästi laittava sekä kykenet niin itsenäiseen kuin myös tiimeissä työskentelyyn niin tämä pesti voi olla juuri sinulle.
Mistä tiedämme, että olet oikea tyyppi?
- Sinulla on kokemusta projektityöstä – olet joustava ja vaihdat suuntaa lennosta, jos tilanne niin vaatii.
- Verkostot ovat valttiasi – luota ja ylläpidät verkostoja ja sidosryhmiä, osaat luovia nuorten ympäristöissä, tunnistat ja tunnet nuorten palvelukenttää ja ympäristöjä.
- Osaat viestiä ja markkinoida niin verkossa, kun kasvokkain ja hallitset sosiaalisen median.
- Sinulla on sosiaali- tai terveysalan koulutus, tai jokin muu meille vakuuttava tausta.
- Sinulla on valmius ja halu työskennellä myös iltaisin.
- Ennen kaikkea olet innostuva ja innostunut – tämä ei ole harmaa pesti, vaan pääset saman tien tekemään, kokeilemaan ja oppimaan.
Tarjoamme innostavan ja monipuolisen työn, mukavan työyhteisön tuen, säännöllisen työnohjauksen sekä osallisuuden valtakunnalliseen yhteistyöhön.
Noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkaus G26 mukaisesti.
Lähetä hakemus keskiviikkoon 14.5.2025 mennessä. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.
Haastattelut järjestetään viikolla 21. Työ alkaa kesäkuussa / tai sovitusti.
Lähetä hakemus, CV sekä video* osoitteeseen:
juho.heikka@mieliek.fi tai
MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry / Saimaan Kriisikeskus
Kristiinankatu 11,
53900 Lappeenranta.
*Tee 1-2(max)min kestävä hissipuhe (elevator pitch) hakemuksesi liitteeksi. Videon voi ladata suoraan sähköpostiin tai ladata vaihtoehtoiselle alustalle (liitä sähköpostiin linkki videoon).
Lisätiedustelut
Juho Heikka, 050 555 1044, juho.heikka@mieliek.fi, toiminnanjohtaja