Haluatko tehdä jotain merkityksellistä?
MIELI vapaaehtoiskoulutus alkaa jälleen syyskuussa. Se antaa hyvät valmiudet MIELI Kriisikeskus Hymisen vapaaehtoistoimintaan; valtakunnallisen kriisipuhelimen päivystämiseen ja verkkotukimuotoihin. Muitakin mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan on olemassa.
Perustaksi vapaaehtoistoimintaan riittävät tavallisen ihmisen tiedot ja taidot. Edellytyksenä on, että oma elämäsi on tasapainossa, olet vähintään 23-vuotias ja sinulla on aitoa kiinnostusta asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen sekä näissä taidoissa kehittymiseen. Toivomme myös, että sinulla on perustason tietoteknistä osaamista ja mahdollisuus sitoutua toimintaan vähintään puoleksi vuodeksi.
Antamalla aikaa vapaehtoistoimintaan saat merkitystä ja iloa elämääsi. Samalla edistät omaa mielenhyvinvointisi ja mielenterveyttäsi. Saat myös aina tukea valitsemiisi tehtäviin: purkukeskustelut puhelinvuoron päätteeksi, työnohjausta ja jatkokoulutuksia. Lisäksi saat kivan työyhteisön, jossa toimia.
Hae mukaan MIELI vapaaehtoiskoulutukseen
Koulutus toteutetaan monimuotoisena sisältäen sekä lähi- että verkkokoulutusosioita. Sitoudut osallistumaan kaikkiin koulutuspäiviin. Alta löydät koulutuksen ohjelman.
Viikko 36. Ennen ensimmäistä lähipäivää aloitetaan verkko-opiskelulla Moodle -alustalla.
KE 10.9. klo 17–19.00 Lähitapaaminen: MIELI Kriisikeskus Hymisen yhteisön ja työyhteisön perustiedot, odotukset ja tavoitteet koulutukselle yms.
Viikko 38. Verkkoopiskelu jatkuu.
KE 24.9. klo 17–19.00 Lähitapaaminen: Keskustelua webinaareista, kriiseistä
Viikko 40. Verkkoopiskelu jatkuu.
KE 8.10. klo 17–19.00 Lähitapaaminen: Keskustelua webinaareista. Miten tästä eteenpäin? Kahvit ja jatkot.
Kaikkiin koulutusiltoihin toivotaan osallistumista toimistolla.
Harjoitteluvuorot (2) voidaan sopia koulutuspäivien jälkeen.
Hae mukaan viimeistään 24.8.2025
Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan ennen koulutuksen alkua. Haastattelut järjestetään ryhmämuotoisesti keskiviikkona Hymisen toimistolla ke 27.8. klo 9 ja to 28.8. 17.00 (kesto noin tunnin). Ilmoittautumisesi yhteydessä kerro kumpi haastatteluaika sinulle käy. Kerro myös jos kumpikaan aika ei sovi sinulle, niin katsotaan jokin muu ajankohta.
Huomioithan, että jotkin vapaaehtoistyön muodot edellyttävät rikosrekisteriotteen tarkistamisen.
Ilmoittaudu haastatteluun täyttämällä koulutushakemuslomake (MS Forms):
Lisätietoja:
marja.koli@hymise.fi tai 040-4864781
samu.laaksonen@hymise.fi tai 0400-299360