MIELI henkilöjäsenet

MIELI henkilöjäsenet -yhdistyksen verkkosivu

  • Etusivu
  • Yhdistys
    • Yhdistys
    • Tietosuoja
      • Jäsenrekisterin tietosuojaseloste
  • Jäseneksi
  • Vaikuttaminen
  • Mielenterveysviestintä
  • Varainhankinta
  • Vapaaehtoiseksi
  • Ota yhteyttä
  • Ajankohtaista

mielenterveysseurat.fi

Olet täällä: Alkuun / Arkistot: eläke

Mirja Erlund: En ole koskaan odottanut eläkkeelle pääsyä

13.12.2024

Työyhteisökouluttaja, logoterapeutti ja ryhmäanalyyttinen työnohjaaja Mirja Erlund pohti MIELI Henkilöjäsenien paneelissa, miten ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta.

Mirja Erlund pohtimassa, kuvassa teksti: Työpaikoilla on suurin tarve keskustelutuelle
Mirja Erlund: ”Työpaikoilla on suuri keskustelutuen tarve.” Katso videopoiminto  (1 min) yhdistyksen YouTube-kanavalta.

”Ikä herättää minussa paljon uusia ajatuksia. Siirtyminen identiteettiin, että olen eläkeläinen, on vasta tämän vuoden asia. Jäin vuodenvaihteessa pois MIELI ry:stä.

Muutos on tuonut tullessaan paljon tunteita ja vähän huoltakin, ehkä hätää, että selviänkö, pärjäänkö, pärjäämmekö me puolisoni kanssa.

Samalla olen saanut oivalluksia vapaudesta, kun kesällä ei tarvinnut laskea lomaviikkoja ja ehdinkö poimimaan marjoja tai sienestämään.

Vapauden tuntua täytyy vaalia.

Eläkeikäisenä työelämässä

Kun valmistauduimme tähän tilaisuuteen, havahduin siihen, että en ole koskaan odottanut eläkkeelle pääsyä. Se ei ole ollut minulle päämäärä tai tavoite.

Kuusikymppisenä pääsin MIELI ry:hyn kaksivuotiseen hankkeeseen.

Olin jo lähes eläkeikäinen, kun minut vakinaistettiin. Olin töissä 68-vuotiaaksi asti palkan saajan statuksella ja aktiivisesti työelämässä, vaikka olin ohittanut eläkeiän.

Läheiset alkoivat kysellä. Vieläkö sinä olet työelämässä? Milloin sinä jäät eläkkeelle?

Työyhteisölle annan sydämiä siitä, että siellä ei viestitty sanallakaan siitä, että lähde nyt jo täältä.

Lapsenlapset sanovat, että menen vielä yhdeksänkymppisenäkin Pasilaan piipittämään ovea, että päästäkää sisälle.

Olin lopulta valmis jäämään eläkkeelle.

Minulla on unelmia, mitä voin tehdä. Osaaminen ei jää mihinkään.

Ohjaan Mielenterveyden ensiapu koulutuksia ja pidän logoterapian vastaanottoa. Molemmissa näissä ikä ja kokemus tuovat plussaa ymmärtää mielen hyvinvointia ja sitä, kuinka arvokas elämä sellaisenaan on.

Mirja Erlund näyttää käsillään sydänmerkkiä.
Mirja Erlund antaa sydämiä entiselle työpaikalleen MIELI ry:lle ikäjohtamisesta. Katso videopoiminto (1 min) yhdistyksen YouTube-kanavalta.

Keskustelutuelle suuri tarve

Työyhteisöille suunnattujen koulutusten yhteydessä olen nähnyt, miten suuri tarve työpaikoilla olisi keskustelutuelle.

Pysyn tuskin tuolillani, kun haluan nostaa esiin keskustelutuen tarvetta.

Kunpa työnantaja voisi tarjota paketin keskustelutukeen, jos työntekijä kokee ahdistavia ja ikäviä tunteita tai hänellä on isoja loppuvuosiin liittyviä kysymyksiä.

Työntekijä voisi keskustella siitä, mikä uudessa elämänvaiheessa painaa tai onko työhistoriasta jäänyt jotain ahdistavaa, josta ei pääse eroon ja joka mahdollisesti aiheuttaisi esteitä nauttia hyvästä elämästä eläkkeellä.

Keskustelutukea ei tarvitse järjestää edes työterveyspalveluna, se voi olla konkareiden vetämää. Tällä alueella on paljon kehitettävää. Kuka lähtisi ottamaan ensiaskeleita?

Hyvinvoivana eläkkeellä

Monella on esteitä nauttia oman näköisistä eläkepäivistä, jos oma tai läheisen terveys on koetuksella tai ei ole ihmisiä ympärillä.

Jos yhteisöllisyys katoaa, tulee yksinäisyys ja sen tuomat isot kysymykset: Pärjäänkö? Kuka minusta huolehtii? Kuka hoitaa, mistä saan apua? Mikä on minun arvoni?

On tärkeä kokea merkityksellisyyttä ja hyödyntää omaa kokemustaan ja voida tuntea, että sillä on merkitystä, mitä on oppinut ja minkälaista kokemusta saanut.

Ehkä eläkeiässä voi avata uusia ovia työelämässä tai olla mukana vapaaehtoistyössä.

Eläkeiässä kyse ei ole urasta, vaikka itsellänikin on yksi tutkinto tulossa.

Olen vain utelias.

Ikä rajoittaa, jos annat

Kyllä minä huomaan, jos minulle selitetään hitaammin tai puhutaan kovaäänisemmin.

Roolien muutoksissa korvat kuulevat erilaisia asioita ja ovat herkkänä.

Ehkä sitä tarkkailee, että oliko tuossa jokin ikävä juttu mukana.

Tähän olisi hirvittävän helppo jumittua ja ottaa ikääntyneen roolia itselleen ja lähteä elämään niin sanotusti oman ikänsä mukaisesti.

Meillä kotona keskustellaan siitä, että rajoittaako ikää. No ikä rajoittaa, jos itse annat.

Olen ihan sinut ikäni kanssa.

En jaksa enää samalla tahdilla kuntoilla tai tehdä kuntojumpassa. On pitänyt hyväksyä, että jumppa, johon menen, on nimeltään seniorijumppaa.

Onhan eläkeiässä etujakin.

Matkustat halvemmin ja pääset kulttuuritapahtumiin eläkelipuilla.

Festareihin ei ikävä kyllä pääse eläkelipuilla.

Oman näköistä elämää

Merkityksellinen arki lähtee pienistä asioista, kuten rauhallisista aamuista.

Vapaus on tunne.

Minulle se on vapautta rakennella omaa uudenlaista arkea. Se on vapautta ajasta ja siitä, että ei tarvitse täyttää kellokortteja.

Korona toi elämääni kädentaidot takaisin ja teen käsitöitä. Ilman huonoa omaatuntoa voin myös sanoa puolisolle, että käypä viinikaupassa.

Viime keväänä minulla oli aina kello mukanani aamun avantouinnilla. Monesti havahduin, että nytkö jo pitää lähteä, juna jättää.

Olin vieläkin liikkeellä tutuilla nopeilla askeilla, kunnes tajusin, mihin minulla on kiire. Voin kävellä tuon kulman vielä. Näitä oivalluksia tulee vieläkin.

Tunnen, että saan olla oma itseni.

On kuitenkin sanottava, että onhan minulla töitä. Ohjaan viikoittain koulutuksia tai pidän terapiavastaanottoa ja annan työnohjausta.

Rutiinit pitävät elämän arjen koossa. Niiden opettelu kuuluu vapauden tunteen rinnalle. Minulla on edelleenkin kalenteri.

Luulen, että kaiken tämän keskellä opettelen rytmitystä, jotta vapauden tuntu ei poistuisi.

Minulla on myös kymmenen lastenlasta.

Olen kiitollinen tästä hetkestä. Toivon terveyttä ja että pystyisin säilyttämään hyvän elämän.

Joka vuosi tuo lisää ikää.

Olen ollut ennenkin monessa kohtaa tienhaarassa. Olen aina rohkeasti tehnyt valintoja pitkälle intuitiota kuunnelleen. ’Toi tuntuu nyt ihan hyvältä’’

Toivon, että olisin edelleenkin rohkea, että tulevaisuudessakin kirjoittaisin itse oman elämäni käsikirjoitusta.

Elämää ei voi kuitenkaan hallita, mutta arkea voi.

Toivon, että säilyttäisin myönteisen asenteen.

Mirja Erlund reppu selässä puun Lapinlahden Lähteen tiellä
Eläkeläisyrittäjänä Mirja Erlund ohjaa viikoittaan koulutuksia tai pitää terapiavastaanottoa ja antaa työnohjausta. ”Iän tuomasta elämänkokemuksesta on hyötyä hyvinvointiin liittyvissä koulutuksissa.”

 

Lue lisää

Tutustu Mirja Erlundin verkkosivuihin.

MIELI Henkilöjäsenet ry järjesti ”Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta” -keskustelutilaisuuden Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja Teams-alustalla 26.9.2024.

Lue koko artikkeli verkkosivuiltamme.

TEKSTI, KUVAT JA VIDEOT: EILA RUUSKANEN-HIMMA

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: eläke, eläkkeellä, ikä, Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta, ikääntyminen, keskustelutuki, mielenterveys, MIELI Henkilöjäsenet, Mirja Erlund, työelämä, valmennus

Irene Taavetti: On voitava osallistua omalla kapasiteetilla

13.12.2024

Irene Taavetti on psykiatri, nuoriso- ja aikuispsykoterapeutti VET ja iltapäivämummo. MIELI Henkilöjäsenet paneelissa hän pohti, miten ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta.

Irene Taavetti, kuvan päällä on teksti: Ihmisen on voitava osallistua omalla kapasiteetillaa - Irene Taavetti
Irene Taavetti näki paneelin alla unen, joka on vertauskuva hänen elämästään. Katso videopoiminto (2,25 min) yhdistyksen YouTube-kanavalta.

”Olen ollut kymmenen vuotta poissa työelämästä.

Kun lupauduin tähän paneeliin, seuraavana yönä näin unen, joka on aika lailla allegoria, vertauskuva elämästäni.

Olen siinä unessa hotellihuoneessa ja kuin matkalla palaamassa kotiin.

Huoneesta pitää kerätä kaikki omat tavarat. Unen alussa pakkaan tavarat ja kaikki mahtuvat hyvin matkalaukkuun. Olen omasta mielestäni kerännyt kaikki.

Sitten poistun huoneesta.

Huoneeseen tulee siivooja. Hän kerää lisää. Näen, että taas siellä on tavaroitani. Siivooja kehottaa tarkastamaan, jäikö vielä jotakin.

Vielä löytyy lisää, mutta tavarat mahtuvat matkalaukkuun.

Nyt matkalaukku on täynnä.

Lähden siinä unessa kotiin.

Suru irtautumisesta

Kun jätin työni, minulla oli paljon vielä tekemistä. Oli lapset, lapsenlapset, ystävät ja myös jaksamista.

Suru irtautumisesta oli hetkellisesti kuitenkin kovin kipeä tunne.

Näin, kun muut jaksavat, osaavat ja ottavat paikkani ja eivät tarvitse minua.

Töissä oli hienoa, mutta uni oli allegoria siitä, kuinka pikkuhiljaa siirryn omaksi itsekseni.

Olen lähdössä kotiin – mitä se sitten onkaan.

Vertaistuesta iloa

Olen aina arvostanut omanikäisiäni ystävinä ja ihmisinä. Olen saanut heiltä paljon vertaistukea elämäni aikana.

Olen pannut merkille, että asioita pohditaan eläkkeelle jäämistä ennen ja heti sen jälkeen.

Vähemmän on tietoa heistä, jotka vaikka sairastelevat mutta pystyvät olemaan mukana aktiivisesti.

Aikuisia ihmisiä on autettava, tuettava, kussakin iässä tuomaan esille itse tärkeäksi kokemiaan asioita erilaisissa ryhmissä.

Kerroin keskustelun tarpeesta MIELI Henkilöjäsenille – ja täällä paneelissa ollaan.

Omanlainen elämä

Omanlainen elämä tulee mahdolliseksi, kun lopettaa työt ja oman viran hoitamisen.

Omanlaisen elämän löytämiseen menee joku aika.

Meni joitakin vuosia. Sitten lähdin miettimään, että tässä on tullut opiskeltua viimeiset 50 vuotta ihmisyyttä, ihmisen persoonaa ja rakennetta ja kaikkea tällaista.

Urani on ollut koko ajan äärimmäisen mielenkiintoinen. Eihän se kaikkoa minusta mihinkään, vaikka en enää haluaisi hoitaa, kuntouttaa ja parantaa sairaita.

Tätä aloin pikkuhiljaa miettimään.

Iltapäivä-mummona ekaluokkalaisille

Paneelin valmistelussa puhuimme aktiivisesta ikääntymisestä, siitä, että ikääntyvä ei nähtäisi yksinäisyydestä kärsivänä avun saajana, vaan aktiivisena toimijana, joka tekee asioita omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Aloin kaivata tällaista.

Työni oli ollut hyvin työryhmätäytteistä ja sisältänyt vertaistukea. Kuten tässä paneelissa nyt jaetaan kokemuksia sen sijaan, että vain yksin mietiskelisin näitä asioita.

Aloin pikkuhiljaa avata erilaisia ovia ja katsella, että sopisiko jokin minulle.

Sitten löysin tämän iltapäivämummo-tehtävän. Pidän siitä.

Olen seitsemänvuotiaiden, ekaluokkalaisten kanssa, joilla on meneillään iso elämänmuutos.

Tapaan myös vanhempia, kun he käyvät hakemassa lapsiaan.

Kaikessa tässä hyödynnän elämänkokemustani ja kaikkea teoriaa, jota olen opiskellut.

Itismummona oleminen liittyy minulla myös huoleeni 40–50-vuotiaiden ja nuorempien työntekijöiden tilanteesta, jotka tekevät puoli ilmaista ja hirveän merkityksellistä työtä. On monta todella lahjakasta ihmistä, jotka ovat ajautuneet umpikujaan talousasioiden kanssa.

Voin olla vapaaehtoistyön kautta auttamassa.

Koen nyt erittäin tärkeäksi koulunsa aloittavien lasten tuomisen esille. Siinä vaiheessa ihminen on vielä hyvin vastaanottavainen tuelle ja muutokselle oman hyvän kasvun suuntaan.

Mukaan omalla kapasiteetilla

Luulen, että suurimmalle osalle löytyy jotain aktiivisuutta, kun tulee mieleen, että mitä voisin tehdä, miten toteutan omanlaista elämää ja omaa sisäistä maailmaa joidenkin muiden kanssa.

Aktiivisuushan ei riipu siitä, että olenko sairas tai terve, vaan mikä on oma kapasiteetti ottaa käyttöön ja antaa sitten muualle.

Olen ilmeisesti sen verran sisäänpäin kääntynyt ja eristäytynyt ihminen, että en ole kokenut ympäristön vähättelyä tai paineita suhtautumisessa eläkeikäisyyteeni.

Apuna saattaa olla realistinen itsereflektoinnin kyky, joka kehittyi työssä vuosien mittaan. Se kyky luo raamit, missä toimin.

Elämä täyttyy pikkuhiljaa

Työ sitoo sisäisiä ja ulkoisia voimavaroja. En usko, että on loppujen lopuksi hirveästi kiinni siitä, mitä työtä on tehnyt.

Kun jättää työelämän, elämä täyttyy pikkuhiljaa.

Ihmisillä on erilaisia ihmissuhteita ja sukulaisuuksia, jotka sitten tulevat eri tavalla pöydälle, kun eläkkeellä on aikaa ja energiaa.

Valitin kerran introverttina tyttärilleni, että en oikein halua olla siellä, missä koko suku on. He sanoivat, että sinähän olet osa meiltä ja me olemme osa sinua. Siitä vaan sitten eteenpäin.

Kun antaa aikaa, niin löytää ehkä oman näköisen elämän.

Huono omatunto

Eräs keskustelutilaisuuteen osallistuja kysyi, miten päästä eroon huonosta omastatunnosta olla hyväkuntoisena eläkkeellä. Kysyjä oli jäänyt eläkkeelle viitisen vuotta sitten. Hän huolehtii terveydestään, opiskelee kieliä ja on tehnyt vapaaehtoistyötä.

Olet vasta matkalla omanlaiseen elämään.

Voit todeta, että sinulla on tällainen oma ongelma.

Voit pikkuhiljaa antaa periksi, kun löydät omanlaisen tavan elää.

Kukaan ei voi sanoa sinulle, kuka olet, kun olet eläkkeellä ja hyväkuntoisena.

Olet nyt kokeillut erilaisia asioita.

Minäkin tein aluksi kaikenlaisia virheitä, kun tuntui, että on tarvetta ympärillä ja oli kysyjiä. Tietysti menin mukaan.

Sitten huomasin että, tämä ei ole minulle.

Sinäkin olet avannut monia ovia ja katsellut.

Se kuuluu tähän matkaan.”

Irene Taavetti: ”Iltapäivämummona voin hyödyntää elämänkokemustani ja kaikkea opiskelemaani teoriaa. Voin olla vapaaehtoistyön kautta auttamassa.”

Lue lisää

MIELI Henkilöjäsenet ry järjesti ”Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta” -keskustelutilaisuuden Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja Teams-alustalla 26.9.2024.

Lue koko artikkeli verkkosivuiltamme.

TEKSTI, KUVAT JA VIDEOT: EILA RUUSKANEN-HIMMA

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: eläke, eläke-ikä, hyvinvointi, ikä, ikääntyminen, iltapäivämummo, mielenterveys, vapaaehtoistyö

Marketta Rantama: Ikääntyneet ovat voimavara

13.12.2024

Marketta on ura- ja työhyvinvoinnin valmentaja ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. MIELI Henkilöjäsenien paneelissa hän pohti ikääntyvää työelämässä ja oman näköistä elämää eläkeiässä.

Marketta Rantama: ”Ikääntyneet ovat voimavara.” Katso videopoiminto paneelista (1 min).

”Näen meidät ikääntyneet voimavarana. Ikääntymisen yhteydessä puhutaan vanhuudesta ja käytetään taakkatulkintaa. Tänä päivänä olemme kuitenkin aika hyväkuntoisia.

Eläkeiän saavuttaneet ihmiset voivat toimia eri tehtävissä yhteiskunnassa, kuten työssä, yrittäjänä ja vapaaehtoistyössä.

Minäkin toimin eläkeläisyrittäjänä. Olemme voimavara, jota voidaan käyttää.

Ikääntyvä työyhteisössä

Meidät suomalaiset on totutettu varhaisen työstä poistumisen odotteeseen, kun oli aikanaan työttömyyseläkeputkia ja vastaavia.

Pitkään on ollut vallalla ajattelu, että työ kuuluu jättää nuoremmille: on ansiokasta, että lähdet pois.

Vieläkin työyhteisöissä elää ajatus, että kunpa pääsisi eläkkeelle. Kahvihuoneissa keskustellaan, että pääsisipä kissanpäiville.

Olen lanseerannut käsitteen eläkkeen odotushuone.

Ihminen saattaa alkaa toistaa, että minä jään kohta eläkkeelle. Hän saattaa vuosiakin puhua siitä ja olla jopa aikamoinen vallankäyttäjä työpaikalla.

Esihenkilö ja työyhteisö voivat puheillaan ja toimillaan saatella työntekijää eläkkeen odotushuoneeseen.

Ihmiselle itselleenkin on tehotonta ja turhauttavaa olla lähinnä odottamassa eläkettä.

Ikäjohtaminen kuntoon

Jos ikäjohtaminen on organisaatiossa kunnossa ja ihminen haluaa jatkaa jossakin muodossa, niin siihen pitäisi kannustaa.

Pitäisi tunnistaa ihmisen vahvuudet ja tuunata hänelle sopiva tehtävä. Tehtävä voi olla uudenlainenkin, kuten mentori.

Työterveydelle on tuhannen taalan paikka vaikuttaa. Työterveyshoitaja ja lääkäri saattavat kuitenkin lipsauttaa vastaanotolla, että sinähän jäät kohta eläkkeelle. Näin viestitään, että pitää jäädä eläkkeelle.

Sanomani on, että ei ruveta hirveästi puhumaan eläkkeelle siirtymisestä, ellei työntekijä itse ala siitä puhua. Ikääntyminen on myös hyvin yksilöllistä.

Kun työpaikalla ollaan kiinnostuneita eläkeikää lähestyvästä, hän saa siitä energiaa ja voimaa myös siirtyessään kolmanteen elämänvaiheeseen.

On tärkeää, että työntekijä kokee työelämän viimeiset vuodet merkityksellisenä.

Olen seurannut työyhteisöjä kymmeniä vuosia, joten voin puhua hyvällä syyllä johtamisesta ja ikäjohtamisesta. Viestini on, että kohdelkaa arvostavasti eläkeikää lähestyviä työntekijöitänne.

Kohdelkaa arvostavasti eläkeikää lähestyviä työntekijöitänne.

Aktiivisesti eläkkeellä

Eläkkeelle siirtymistä on hyvä suunnitella.

Työpaikoilla odotellaan ehkä kissanpäiviä. Mutta jos ei ole suunnitelmaa eläkkeelle siirtymisestä, arki voi yllättää, että loma vain jatkuu ja jatkuu.

Noin puolet vastikään vanhuuseläkkeelle siirtyneistä on kiinnostunut työskentelemään eläkkeen rinnalla.

Itse sain uuden työpaikan 67-vuotiaana Euroopan sosiaalirahaston ESR-projektin vetäjänä. Nyt toimin aktiivisesti yrittäjänä.

Olin lopulta kypsä jäämään eläkkeelle, kun työpaikalla oli työajanseurantakin. Tunsin yhteiskunnallista painetta, että olisiko pitänyt vielä kantaa korteni kekoon. Sitten ajattelin, että olen tehnyt pitkän työuran. Olen osani tehnyt. Olen välillä tehnyt kahtakin työtä yhtä aikaa.

On tärkeä jättää energiaa seuraavaankin elämänvaiheeseen.

Osaaminen käytössä

Nyt nautin vapaudesta, mutta myös mahdollisuudesta käyttää osaamistani tässä elämänvaiheessa.

Minulle on aina ollut tärkeää taata, että osaamiseni on käytössä.

Olen edelleenkin kiinnostunut työyhteisöjen toiminnasta. Seuraan koko ajan työelämän kehittymistä ja toimin yrittäjänä toiminimelläni.

Valmennan työntekijöitä ja työyhteisöjä eläkkeelle siirtymisissä. Olen itse aiemmalla työurallani toiminut Itä-Suomen yliopiston henkilöstön kehittämispäällikkönä ja Kuopion yliopiston henkilöstöpäällikkönä.

Olen löytänyt voimani, kun voin yrittäjänä vapaasti käyttää kaikkea kertynyttä osaamistani.

Voin yrittäjänä käyttää kaikkea kertynyttä osaamistani.

Ilmapiiri avarammaksi

Työpaikoilla saatetaan muistutella työkaveria eläkeiän lähestymisestä.

Tuttu kommentti on, että ’sinulla on varmaan aamukampa’.

Monesti työntekijä itsekin lokeroi itseään. Kun hän unohtaa jotain hän voi heittää, että on varmaan dementiaa tulossa tai että pitäisi varmaan katsella rollaattorin paikkaa.

Normiajatusten mukaan eläkeikä leikkaa meidät niin vahvasti ulos työelämästä.

Minullekin on sanottu, että pitääkö sitä tehdä töitä. Sinähän olet eläkkeellä! Katson takaisin, että joo. Selitän, että koska en ole käsityöihmisiä, perustin yrityksen.

Osaaminen ei jää lähtökahville

Jos haluaa rakentaa kolmannen elämänvaiheen osaamisensa varaan, se on mahdollista.

Eläkkeellä voi olla myös hyödyksi perhepiirissä, kuten lapsenlapsille, se on iso tehtävä, ja vapaaehtoistyössä.

Haluan kuitenkin korostaa, että ei suljeta työelämää pois. Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.

Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.

Marketta Rantama, kasvokuva
Marketta Rantama: ”Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.”

”Vapaaehtoistyötä tarjoaville voisi antaa vinkin kohdella kaltaisiani ihmisiä. Vapaaehtoistyön täytyy olla hyvin organisoitua. Minä en ainakaan halua mennä mihinkään sellaiseen ns. senioripuuhasteluun, jossa vain kuormitan vetäjää. Vapaaehtoistyön tulisi olla sopivasti vastuullista.

Toivoisin, että yhteiskunnassa ei arvotettaisi sitä, minkälainen kolmannen elämänvaiheen tai vanhuuden pitää olla, mitä ja miten paljon aktiviteetteja. On hyvä liikkua, tehdä käsitöitä ja sudokuja, mutta puhua niin, että ei syyllistytä turhaan. Ihmisen on voitava elää omannäköistä elämää.

Työelämästä nuorille

Olen huolissani siitä, minkälaista kuvaa välitämme nuoremmille työelämästä.

Puhummeko siitä, että työ on uuvuttavaa ja rasittavaa?

Vai puhummeko etenkin siitä, että voimme tehdä merkityksellistä työtä ja että työtä voi muokata ja muuttaa?

Tässä muutostyössä meille on tärkeä tehtävä.”

Lue lisää

Marketta Rantaman verkkosivut.

MIELI Henkilöjäsenet ry järjesti ”Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta” -keskustelutilaisuuden Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja Teams-alustalla 26.9.2024.

Lue koko artikkeli verkkosivuiltamme.

TEKSTI, KUVAT JA VIDEOT: EILA RUUSKANEN-HIMMA

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: aktiivisuus, eläke, eläkkeellä, hyvinvointi, ikä, Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta, ikäjohtaminen, marketta rantama, mielenterveys, MIELI Henkilöjäsenet, työelämä, ura

Ajankohtaista

Nuori näkyväksi: Kuuntele, kuuntele, kuuntele 

Vahvista hyvinvointiasi – osallistu Hyvinvoiva mieli -koulutukseen 5.-6.9.2025

Videolinkki keskustelusta: Näkyväksi tuleminen on nuoren perustarve

MIELI Suomen mielenterveys ry
mieli.fi

 

MIELENTERVEYS
  • MITÄ ON MIELENTERVEYS
  • VAHVISTA MIELENTERVEYTTÄ
  • HARJOITUKSET
  • VAIKEAT ELÄMÄNTILANTEET
  • MATERIAALIA JA TIETOA
TULE MUKAAN
  • PAIKALLISJÄRJESTÖT
  • VAPAAEHTOISTOIMINTA
  • JÄSENEKSI
  • KOULUTUKSET
TUKEA JA APUA
  • KRIISIKESKUKSET
  • KRIISIPUHELIN
  • NETISSÄ
  • RYHMISSÄ
  • APUA ITSETUHOISUUTEEN
MIELI SUOMEN MIELENTERVEYS RY
  • ORGANISAATIO JA TOIMINTA
  • MEDIALLE
  • AJANKOHTAISTA
  • YHTEYSTIEDOT