MIELI henkilöjäsenet

MIELI henkilöjäsenet -yhdistyksen verkkosivu

  • Etusivu
  • Yhdistys
    • Yhdistys
    • Tietosuoja
      • Jäsenrekisterin tietosuojaseloste
  • Jäseneksi
  • Vaikuttaminen
  • Mielenterveysviestintä
  • Varainhankinta
  • Vapaaehtoiseksi
  • Ota yhteyttä
  • Ajankohtaista

mielenterveysseurat.fi

Olet täällä: Alkuun / Arkistot: hyvinvointi

Nuori näkyväksi: Kuuntele, kuuntele, kuuntele 

6.5.2025

Jokainen nuori tarvitsee tulla nähdyksi – se on yhtä perustavanlaatuinen tarve kuin nälkä. MIELI Henkilöjäsenten keskustelutilaisuus antoi meille kaikille eväitä nuoren parempaan kohtaamiseen.

Paneelissa keskustelivat nuorisopsykiatriaan erikoistuva lääkäri Meri Larivaara, HJK ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Rinnetmäki ja erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen. Keskustelua juonsi psykologi Juho Mertanen.

Tilaisuudessa syvennyttiin nuoren kohtaamiseen asiantuntijoiden ja osallistujien vuoropuhelun kautta.

Panelistit (koostekuva) tilaisuudessa 13.3.2025 Näkyväksi tuleminen on nuoren perustarve: lääkäri Meri Larivaara, HJK ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Rinnetmäki, erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen sekä juontaja ja psykologi Juho Mertanen MIELI Henkilöjäsenet ry:n hallituksesta.
Panelistit Meri Larivaara, Veli-Matti Rinnetmäki ja Gretel Ruuskanen sekä juontaja Juho Mertanen.

 

Mitä mielen päällä päivän teemasta?

”Meistä jokaisen pitäisi tulla kohdatuksi ja saada tunne, että minä riitän”, painottaa erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen.

”Nuorelle nähdyksi tuleminen on erityisen tärkeää – hän vasta rakentaa identiteettiään ja minäkuvaansa. Kohtaamisen tulisi kertoa: sinä olet merkityksellinen”, sanoo lääkäri Meri Larivaara.

Veli-Matti Rinnetmäki HJK ry:stä muistuttaa, että vaikka päivän teema – nuoren näkyväksi tekeminen – vaikuttaa pinnalta katsoen yksinkertaiselta, se on supermonimutkainen. ”Tiedämme periaatteessa, miten pitäisi toimia, mutta toteutus ei ole aina helppoa.”

Millainen on läsnä oleva aikuinen?

Tilaisuutta varten kysyttiin helsinkiläisen koulun yläasteen yli sadalta 14–16-vuotiaalta nuorelta, millainen on heidän mielestään läsnä oleva aikuinen.

Vastauksista nousi esiin kaksi ydinteemaa: kuunteleminen ja yhdessä tekeminen.

Nuori pöydän ääressä, piirroskuva. Kuvassa teksti: Nuoren toivomus_ "Ei mitään niin ihmeellistä, kunhan ollaan yhdessä."

Nuorten mukaan läsnä oleva aikuinen:

  • on aidosti kiinnostunut heidän elämästään
  • viettää aikaa yhdessä
  • kuuntelee – ei tuomitse eikä tarjoa heti valmiita ratkaisuja.

Nuoret mainitsivat läsnä oleviksi aikuisiksi monenlaisia henkilöitä: äiti, isä, mummi, vaari, isovanhemmat, veli, isosisko, täti, isäpuoli, kummi, valmentaja, tanssinopettaja, kuraattori, sijaisvanhempi, kaveri, ystävä, siskopuoli, kaverin vanhemmat, opettaja, koulun henkilökunta, äidin miesystävä – ja jopa hänen koiransa ja marsunsa.

”Ei mitään ihmeellistä – kunhan ollaan yhdessä”

Äitin kanssa on kiva katsoa jotain sarjaa tai leipoa, ja joskus on ihan vaan mukava puhua sen kanssa, vaikka emme tee mitään niin ihmeellistä.

Mun vanhemmat on mulle tärkeitä. Ne kuuntelee, tukee, kannustaa, ymmärtää, välittää, auttaa. Me piirretään paljon yhdessä ja muutenkin pelleillään.

Tykkään mennä reissulle vanhempieni kanssa tai syödä vaan vaikka päivällistä kaikki samassa pöydässä.

Minulle tärkeää on se, että vaikka vaan viettää aikaa kanssani.

Meri Larivaara kommentoi: ”Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen tapahtuu usein arkisessa yhdessäolossa – vaikka pelin, maalaamisen tai yhteisen ruokahetken äärellä.”

Veli-Matti Rinnetmäki nostaa esiin harrastukset: ”Monille vanhemmille paras keskusteluhetki nuoren kanssa on autossa matkalla treeneihin tai sieltä kotiin.”

Gretel Ruuskanen muistuttaa: ”Nuori ei kaipaa heti ratkaisua – vaan kuuntelevaa aikuista ja sellaista, joka ei tuomitse heti.”

Kuuntele – älä kiirehdi ratkaisemaan

Jos äidille menee kertomaan jostain omasta ongelmasta, hän haluaa usein tehdä asialle jotain heti, ja vaikka se onkin usein hyvä asia, joskus haluaisin vaan hänen kuuntelevan.

Odotan aikuisilta, että nuorten viihtymistä arvostetaan, ollaan heidän lähellään ja kuunnellaan, kun joku puhuu huolestaan – eikä tuomita heti ilman, että edes kuunnellaan.

”On tärkeää, että nuori saa sanoo asiat ensin itse ääneen. Vasta sitten voidaan pohtia, tarvitseeko reagoida”, Gretel Ruuskanen sanoo.

Veli-Matti Rinnetmäki nostaa esiin aikuisen haasteen: ”On vaikeaa kuunnella nuorta ja samalla yrittää tunnistaa, tarvitaanko ratkaisua vai onko nyt tärkeämpää olla lähinnä läsnä ja kuulla.”

Molemmille on hetkensä.

Älä jätä kysymättä vaikka nuori vastaa ”ihan sama”

Toivoisin, että vanhempani välillä kyselisivät minulta enemmän päivästäni, ystävistäni, harrastuksistani tai että he kysyisivät, miten menee.

Vaikka nuori vastaisi lyhyesti – ”ihan OK”, ”ihan sama” – älä jätä kysymättä.

”Nuoret eivät aina osaa sanoittaa ja tunnistaa tunteitaan. He vasta harjoittelevat. ’Ihan sama’ voi olla osa sitä pohdintaa”, Gretel Ruuskanen sanoo.

Gretel Ruuskanen, kasvokuva. Kuvan päällä teksti: Tunteet on tärkeä oppia sanoittamaan.

”Nuori harjoittelee: ollaan etäällä, tullaan lähelle. Se on ihan OK.”

Nuoren käyttäytyminen voi vaihdella päivän aikana paljon. Hän saattaa vetäytyä omaan huoneeseen, mutta silti kaivata läsnäoloa.

”On tärkeää, että nuori kokee: minulta kysyttiin. Voi olla, että vastaus tulee vasta useamman kysymyksen jälkeen.”

Aina ei tarvitse ratkaista – joskus riittää, että olet siinä

Välillä on hyvä analysoida tuntemuksiaan ja välillä antaa asioiden vain liukua eikä ryhtyä kaivamaan itseään.

Joissakin tapauksissa halaukset ovat yksinkertaisesti välttämättömiä.

Minulle aikuisen tuki on, että hän on tukenasi vaikeina aikoina ja lohduttaa sinua, kun tunnet olosi alakuloiseksi, tuomitsematta sinua.

Toisinaan tärkeintä on vain olla nuoren rinnalla, ei analysoida tai ratkaista.

Kun nuori sanoo: ”En tarvitse ketään”

En tarvitse ketään aikuista joka kuulisi minut. Pärjään hyvin yksin, ja jos jotain asioita tulisi, kertoisin kavereilleni. Jos minulla olisi tukeva aikuinen, niin haluaisin sen olevan ihminen, kenen kanssa voisin välillä vain viettää aikaa.

Tällaiset kommentit pysäyttävät.

Nuoruuteen kuuluu halu itsenäistyä ja rakentaa identiteettiä ikätovereiden kautta. Silti aikuisen tuki on tärkeää – myös silloin, kun nuori ei sitä myönnä tarvitsevansa.

”On todella surullista, jos nuoresta tuntuu, että hän ei tarvitse ketään aikuista”, sanoo lääkäri Meri Larivaara.

”Ehkä taustalla on kokemus siitä, että aikuiset eivät ole olleet häntä varten. Nuori on kasvanut ajatukseen: ’En tarvitse ketään’.” Herää kysymys – mikä on kokemuksen juurisyy?

Psykiatri Reijo Laitinen osallistuu Oodissa keskusteluun ja huomauttaa, että nuoren lausahduksessa voi olla myös kieltämisen sävyä.

Yksikin välittävä aikuinen voi muuttaa kaiken

Kaikilla nuorilla ei ole ympärillään turvallista tai kannustavaa aikuista. Toisinaan kokemus tuesta voi olla ristiriitainen.

Eräs nuori kirjoitti:

Minulla on sellainen olo, ettei ole yhtäkään aikuista, joka kannustaa minua. Tärkein on mummi. Hän on aina auttanut vaikeissa tilanteissa ja oikeasti tunnen hänen rakkauden voimakkaasti. Haluan vaan jotain kannustusta ja kivoja sanoja.

Toinen kertoi vaikeista kokemuksistaan avoimesti:

Puhutaan vanhempien kanssa aika paljon. Ala-asteella olin pahasti kiusattu. Olin itsetuhoinen, todettiin syömishäiriö ja muutenkin masentunut. Suurimman tuen kyseisenä aikana sain äidiltä, vaikka me ei olla ikinä oltu mitkään parhaimmat ystävät.

Nämä kertomukset muistuttavat siitä, kuinka monin tavoin nuori voi rakentaa tai joutua rakentamaan suhdettaan aikuisiin – ja kuinka suuri merkitys voi olla yhdelläkin pysyvällä, välittävällä aikuisella.

Huomaa hyvä silloin, kun olette yhdessä

Yksi nuori kertoi:

Mun äiti kuulee kaikki draamat ja kaiken muun, mitä nyt vaan on mielen päällä. Minulle tulee kuultu olo, jos toinen henkilö reagoi jotenkin sanomaani asiaan.

Toiminnanjohtaja Veli-Matti Rinnetmäki nostaa esiin urheilumaailmasta tutun periaatteen: valmentajalle ohje on keskittyä palautteessa siihen, mikä meni oikein. Tällöin pelaajat alkavat toistaa niitä asioita.

Sama pätee arjessa: ”Huomaa hyvä myös muissa tilanteissa – se rakentaa yhteyttä. Tekemättä jääneet asiat huomataan helposti, mutta hyvää tulisi nähdä enemmän ja silloin tällöin ohjata.”

Veli-Matti Rinnetmäki, kasvokuva. Kuvan päällä on teksti: Huomaa hyvä, kun olette nuoren kanssa yhdessä.

”Ei tarvitse odottaa erityistä tilannetta. Huomaa hyvä silloin, kun olette yhdessä.”

Erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen muistuttaa turvallisen tilan merkityksestä. Aikuisen on hyvä tiedostaa, millä tunnetilalla hän menee tilanteeseen. ”Oletko valkoinen taulu, johon nuoren on turvallista kirjoittaa?”

Hänen vinkkinsä on yksinkertainen mutta tehokas: hengitä syvään. Mieti, tarvitseeko tilanteeseen reagoida – ja millaisen tunteen jätät jälkeesi.

Aikuisen on ensin rauhoitettava itsensä

”Jos nuoren jokaiseen huonoon käytökseen vastaisi samalla tunteella, elämä olisi yhtä konfliktia”, pohtii Veli-Matti Rinnetmäki ja kysyy erityisluokanopettajan kokemuksia pärjätä haastavissa tilanteissa.

Gretel Ruuskanen korostaa, että aikuinen tarvitsee omat keinonsa olla työkunnossa ja valmiina päivään, joka sisältää paljon sosiaalista vuorovaikutusta. ”Minulla auttaa urheilu – kun pääsen vähän nyrkkeilemään, olen taas valmis kehään.”

Aikuisen pitää tunnistaa omat tunnereaktionsa ja kyetä säätelemään niitä.

”Työnkuva antaa tukea. Emme vastaa ensisijaisesti tunne edellä, vaan ammattilaisena. Ja ehkä sitä yrittää ymmärtää oppilaita. Jostain syystä erityisluokalla ollaan, ja erityisyys tarvitsee tukea.”

Koulun arjessa turvaa tuovat rakenteet ja yhteiset säännöt. ”Jos säännöistä poiketaan, kaikki tietävät, miten siihen reagoidaan”, Gretel Ruuskanen sanoo.

Oodin ryhmätilassa Psykiatri Reijo Laitinen osallistuu keskusteluun ja kannustaa tunnistamaan oman roolinsa ja sen rajat. ”Vanhempana ja isovanhempansa olemme ihan eri roolissa kuin muissa tehtävissä.”

Tunteita ei tarvitse padota, mutta ne voi jakaa viisaasti

”Jokainen tunnereaktio ei kuulu työtilanteeseen”, sanoo Meri Larivaara. ”Ne täytyy joskus säilöä sivuun ja purkaa myöhemmin vaikka työkavereiden kanssa.”

”Minulle tärkeitä työkaluja ovat työnohjaus ja pienet palauttavat hetket päivän mittaan. Kotonakin voi palata päivän tunnelmiin.”

Gretel Ruuskanen korostaa jokaisen omaa hetkeä ja taustaa ja sen kunnioittamista. ”Me kaikki tulemme tähän hetkeen omasta elämäntilanteestamme. Se ansaitsee kunnioitusta. Mutta nyt olemme tässä – mitä alamme tehdä yhdessä.”

Juontaja Juho Mertanen jakaa arjen viisautta päiväkodin maailmasta: ”Joidenkin päiväkotien portissa lukee: ’Laita puhelin pois, nyt valmistaudut päiväsi tärkeimpään kohtaamiseen’.”

”Sama muistutus voisi olla kotiovella.”

Paneelissa Gretel Ruuskanen, Meri Larivaara, Veli-Matti Rinnetmäki ja juontaja Juho Mertanen. Kuvan päällä teksti: Tule mukaan - mielihenkilojasenet.fi
Miten suhtautua nuoren pettymyksen kokemuksiin? Entä epärealistisiin unelmiin? Aihe herätti vilkasta keskustelua Oodin ryhmätilassa ja chatissä.

Pettymyksiä ei pidä vältellä – niistä kasvetaan

Keskustelun kuluessa Riitta Pihlajamäki nosti esiin tärkeän kysymyksen: miten vanhemmat, varhaiskasvattajat ja opettajat voivat tukea lapsia ja nuoria pettymyksien kestämisessä – sillä elämässä niitä tulee väistämättä vastaan.

Panelistien yhteinen kokemus on, että tärkein tapa oppia kohtaamaan pettymyksiä on harjoitella niitä ja kohdata epäonnistumiseen liittyviä tunteita – yhä uudestaan ja uudestaan.

”Lasta ei voi suojella pettymyksiltä ilman seurauksia”, Gretel Ruuskanen sanoo. ”Teemme nuorille ja lapsille hallaa, jos emme päästä heitä kokemaan pettymyksen tunteita.”

Veli-Matti Rinnemäen kertoo arjesta: ”Eilen kolmivuotias heitti Kimblen nappulan seinään, kun ei tullut haluttua tulosta. Tilanteessa ei auta sanoa, että en enää pelaa kanssasi – vaan jatkaa ja ohjata. Kyllä se siitä.”

Valmentaja ja soitonopettaja voivat vahvistaa elämäntaitoja

Veli-Matti Rinnetmäki tuo keskusteluun urheilun näkökulman: ”Urheiluseurassa laitamme lapset usein kilpailemaan keskenään – opetamme että joku voittaa ja joku häviää. Vanhemmille joudumme välillä muistuttamaan, että aina ei voi voittaa. Urheilussa tulee väistämättä hetkiä, jolloin oma lapsi kokee pettymyksen.”

Urheilussa odotukset ovat usein korkealla. Pettymykset kuuluvat peliin – ja juuri niistä voi kasvaa eniten. Valmentajan rooli on tärkeä, kun yhdessä käydään läpi, miksi ei päästy finaaliin ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. ”Aina on seuraava peli”, Veli-Matti Rinnetmäki muistuttaa.

”Aikuisen tehtävä on osoittaa, että hän luottaa nuoreen ja tämän kykyihin. En minäkään kotona heti ryntää ratkaisemaan 12-vuotiaan turhautumista matematiikan tehtäviin. Ei aina tarvitse sanoa, että minä kannan sinua. Tärkeämpää on välittää viesti: olen tässä vierelläsi – sinä pystyt tähän.”

Työelämän kehittäjä, tohtori Eeva Mäkinen kuvaa, miten soitonopettaja voi tukea nuorta kahdenkeskisessä opetustilanteessa. ”Suhde voi kestää jopa 12 vuotta. Vaikka en aina olisi se paras opettaja tälle nuorelle, voin silti välittää ja kuunnella. Taide ja musiikki tarjoavat yhteisen väylän tunteiden välittämiseen.”

Nuorta on tärkeä auttaa sanoittamaan tunteitaan

MIELI ry:n asiantuntija Elina Marjamäki sanoo, että Sekasin-chatissä nuoret kertovat usein siitä, kuinka he puolestaan yrittävät suojella aikuisia omilta tunteiltaan.

”Nuoret pelkäävät, että vanhemmat tai opettajat eivät kestä heidän pahaa oloaan. He ’pyöristävät kulmia’, vaikka oikeasti kaipaisivat vain kuuntelua ja rinnalla kulkemista.”

Gretel Ruuskanen sanoo, että aikuisen on uskallettava olla tunteiden äärellä – myös vaikeiden. ”Joskus nuoren ahdistus ei olekaan varsinaista ahdistusta, vaan ennemmin jännitystä, pelkoa tai ärtymystä.”

”Tunteet on tärkeä oppia erottamaan ja sanoittamaan: ’Nyt harmittaa, jännittää tai ottaa päähän’. Kun tunteet saa nimettyä, niitä ei tarvitse pelätä – ne vain ovat.”

Terveystiedon opettaja Petra Vuorela tuo esiin nykykulttuurin vaikutuksen: ”Kännykkä toimii monelle nuorelle kuin tutti. Kun tulee paha mieli, tunne torjutaan dopamiiniruiskeella – somella, pelillä, selailulla. Mutta juuri tuossa hetkessä olisi mahdollisuus kohdata tunne, sanoittaa se ja vahvistaa pettymyksen sietokykyä.”

”Me aikuiset emme ole itse kasvaneet tämän kännykkäkulttuurin keskellä. Nyt kohtaamme ensimmäistä kertaa sukupolven, jolle kännykkä on ollut osa elämää koko ajan. Meidän on opeteltava ymmärtämään sitä – ja löytämään uusia tapoja olla nuoren tukena tunteiden äärellä.”

Aikuisen siedettävä myös omaa epämukavaa oloa

Riitta Pihlajamäen kysymys koskettaa vanhempien monia pelkoja: mitä tehdä, kun nuori kärsii vakavista haasteista, kuten koulukiusaamisesta, syömishäiriöstä tai pitkäaikaisesta kyvyttömyydestä opiskella?

Meri Larivaara näkee tilanteen osana laajempaa kasvun tarinaa. ”Ehkä nykynuorten ahdistus ja vaikeus kohdata epämukavuutta johtuu osin siitä, että kasvuvaiheessa on yritetty tasoittaa kaikki tiet. Kulmat on pehmennetty, jotta nuoren ei tarvitsisi kokea ikäviä tunteita.”

Mutta kaikkea ei voi eikä pidä silottaa. ”Aikuisenkin on opittava sietämään epämukavaa oloa silloin, kun lapsella tai nuorella on vaikeaa. Ahdistusta ei tarvitse heti korjata. Välillä tärkeintä on vain olla vieressä – rauhallisesti ja turvallisesti.”

Meri Larivaara, kasvokuva. Kuvassa on teksti, että aikuisen on opittava sietämään omaa epämukavaa oloa, kun nuorella on vaikeaa. Välillä on tärkeintä vain istua vieressä ja hengittää yhdessä.

Meri Larivaara kertoo tilanteesta, jossa oma lapsi sai paniikinomaisen reaktion ymmärtäessään kuoleman todellisuuden. ”Ei siinä ollut muuta tehtävissä kuin istua vieressä ja hengittää yhdessä.”

Vaikeimmissakin tilanteissa – esimerkiksi kun nuori on joutunut päivystyksessä lepositeisiin – ensimmäinen tärkeä kohtaaminen voi olla aikuisen rauhallinen läsnäolo. ”Sanotaan ääneen: sinulla täytyy olla nyt tosi vaikeaa.”

”Nuoren kunnioittaminen on tärkeä osa sitä, että hän tulee nähdyksi. Kun työssäni tapaan uhmakkaita tai vastarintaisia nuoria, on tärkeä kunnioittaa nuorta ja hänen omaa tilaansa – vaikka nuori asettuisi hakauksiin ympäröivien aikuisten kanssa”, Meri Larivaara sanoo.

Toivon välittäminen on aikuisen tärkeä tehtävä

Lääkäri Meri Larivaara korostaa toivon merkitystä nuoren tukemisessa. ”Vaikeissa tilanteissa tarvitaan jatkuvaa tukea, pysähtymistä ja sitä, että nuori kokee tulevansa ymmärretyksi. Jokainen eteenpäin vievä askel on arvokas – vaikka se olisi kuinka pieni.”

Erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen painottaa, että nuoren ahdistusta ei pidä lähteä ratkaisemaan kiireellä tai tarjota nopeita ohjeita.

”Ensinnäkin on tärkeää vain kuunnella. Ei kannata rynnätä epätoivoisesti tarjoamaan ratkaisuja, että ’kun teet näin tai näin, niin asia menee parempaan suuntaan’.”

Meri Larivaara tähdentää myös, että ensin on tärkeä aidosti kuunnella ja vasta sen jälkeen tarkentaa ja kysyä lisää: ’Ymmärsinkö oikein, että sanoit näin… sinusta tuntuu tältä… mietit tämmöistä asiaa? Kerro vähän lisää siitä.’

Tärkeää on sekä sanoilla että kehonkielellä näyttää: ”Olen läsnä. Kuulin, mitä sanoit.”

Näissä hetkissä aikuisen ei odoteta olevan kaikkivoipa ratkaisija. Riittää, että hän on läsnä, hengittää nuoren kanssa ja kantaa toivoa silloin, kun nuori ei vielä itse siihen kykene.

Gretel Ruuskanen painottaa myös riittävyyden kokemusta. ”Nuoren kanssa ei tarvitse katsoa viikkoa eteenpäin. Yksi päivä – tai jopa yksi tunti – voi olla nuorelle iso juttu. Aikuisen tehtävä on nähdä se ja olla mukana.”

Miten suhtautua, kun on epärealistisia unelmia

Veli-Matti Rinnetmäki nostaa esiin aikamme paradoksin: toisaalta lapsia suojataan pettymyksiltä, ja toisaalta heitä kasvatetaan, että kaikki on mahdollista. Samalla vaihtoehtojen määrä on ääretön.

”Samaan aikaan kun me aikuiset pyöristämme kulmia, toteamme että kaikki on mahdollista. Se häiritsee minua”, hän pohtii.

”Sosiaalinen media on täynnä ihmisiä, jotka ajavat Ferrarilla ja ovat influenssereita tai ostaneet sijoitusasunnon. Mutta entä jos olet yksinhuoltajaäidin lapsi? Ristiriita on valtava.”

Rinetmäki kuvaa, kuinka lapsen unelma voi törmätä todellisuuteen. ”Jos lapsi tai nuori sanoo haluavansa tulla Messiksi tai Ronaldoiksi, niin ei hänelle sanota jalkapalloseurassa, että noilla geeneillä se ei käytännössä ole mahdollista.”

Unelmointi on tärkeää mutta on myös realismi. ”Unelma on polttoaine, mutta entä jos unelma onkin vanhempien?”

Hän muistuttaa, että vanhemmuudessa korostuu usein tulevaisuus: sen mahdollisuudet, unelmat, kyvyt ja potentiaali.

”Olemme liian paljon tulevaisuudessa. Tärkeintä olisi kuitenkin nähdä nuori tässä ja nyt – juuri sellaisena kuin hän on.”

Nuoren unelmia on tärkeä vaalia

Meri Larivaara korostaa, että unelmille on tärkeä antaa tilaa ja vaalia niitä.

”Useimmilla nuorilla unelmat kyllä realisoituvat elämän varrella – ja mukana tulee väistämättä pettymyksiä.”

”Jos ei saavuta suurta tavoitettaan, olisi tärkeää, että nuori oppii näkemään mahdollisuuksia muissa asioissa – vaikka ei juuri siinä, mistä alun perin unelmoi.”

Hän painottaa aikuisen läsnäoloa. ”Nuoren kanssa on tärkeää olla läsnä tässä hetkessä ja muistuttaa myös ääneen, että hän on arvokas juuri nyt.”

Erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen korostaa arjen konkreettisuutta.

”Uskon todellakin unelmiin ja minun nuoreni uskovat unelmiin. Emme pääse eteenpäin, jos ei ole unelmia – vaikka se Ferrari. Mutta on tosi rankkaa olla joka päivä Ronaldo.”

”Nuoren kanssa on tärkeä pilkkoa asiat pieniin. Tänään meillä on tämän päivän tavoite. Katsotaan, mihin se riittää. Tehdään töitä – ja ehkä jonain päivänä ajetaan Ferrarilla rannalla.”

Unelmat, toiveet ja haaveet – vaikka matto vedetty alta

Professori Niina Junttila osallistuu keskusteluun: ”Tartun siihen ajatukseen, että ei saa antaa lasten kuvitella, että kaikki on mahdollista. Olen jotenkin sitä mieltä, että meidän pitää antaa lasten ja nuorten ymmärtää, että kaikki on mahdollista – ei välttämättä Ferrari tai ehkä sekin – mutta omat unelmat ja toiveet ja haaveet.”

”Tutkimuksissamme on haastateltu lapsia ja nuoria. Jotkut sanovat, että ei tunnu olevan mitään merkitystä, että on olemassa. Ihan sama, menenkö kouluun – kukaan huomaa sitä. Kaikki toivo on menetetty, että asiat muuttuisivat.”

”Sitten on niitä, jotka ovat selvinneet hirveästä tilanteesta, kuten huumekoukusta ja muusta. Heillä on ajatus siitä, että nyt on ystäviä, jotka kantavat asioiden yli. Heistä tuntuu, että kaikki on mahdollista.”

Niina Junttila kysyykin: ”Mikä olisi tasapaino sen välillä, että kaikki on mahdollista – mutta sen eteen tarvitsee tehdä töitä?”

Hän palaa omaan nuoruuteensa: ”Yläkoulun oppilaanohjaaja teetti meille testit, mikä minusta voisi tulla isona. Tulokseni oli, että minusta ei ollut oikein mihinkään. Jotenkin ajattelin, että ehkä minusta kuitenkin on johonkin.”

”Toivo siitä, että kaikki on mahdollista, on tärkeää – vaikka olisi viety matto alta, se ei tarkoita, etteikö sieltä pääsisi ylös”, Nina Junttila sanoo.

Mitä unelmien eteen tekeminen vaatii

Veli-Matti Rinnetmäki pohtii tilannetta, jossa nuorella on unelma, mutta se ei konkretisoidu tekemiseen?

”Kuinka paljon minun pitää vanhempana huomautella, että jos istut koko ajan pelikonsolilla, se ei vie sinua kohti unelmaa. Jos haluat olla Ronaldo, sinun pitää olla pihalla pelaamassa jalkapalloa.”

”Jossain vaiheessa on todettava, että kaikki ei ole mahdollista. Mikä on vanhemman tehtävä sanoittaa tätä?”

Gretel Ruuskanen näkee, että nuorta voi hieman herätellä: ”Jos oikeasti unelmoit Ronaldona olemisesta, minkä tyyppistä elämää se tarkoittaa? Nautitko sellaisesta elämästä? Vai onko enemmänkin kiva pelailla silloin tällöin jengissä, et ehkä haluakaan rakentaa elämääsi niin kurinalaisesti kuin pitäisi, jotta olisit huippujalkapalloilija.”

Ari Himma toteaa chatin kautta: ”Unelmoida saa ja pitääkin, mutta vanhempien tehtävänä on sanoittaa sitä, mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Siis opettaa sinnikkyyttä vaivannäköineen ja sanallistaa sitä, miten tullaan oikeasti hyväksi.”

Gretel Ruuskanen pitää oppilailla unelman mukana mutta viitoittaa tietä.

”Tehtäväni kasvattajana on ajatella, että vaikka erityislapsi haluaa lukioon ja hänellä on kielelliset ja matemaattiset haasteet, en sano, että et pääse koskaan lukioon.”

”Käymme yläkoulussa läpi sitä prosessia kolmen vuoden ajan nuoren ja myös vanhempien kanssa: Tässä mennään. Näillä keinoin se on ehkä mahdollista. Mutta tie on pidempi kuin niillä, joilla ei ole samoja vaikeuksia.”

Lasten ja nuorten mielenterveyden asiantuntija Anniina Pesonen osallistuu keskusteluun chatin kautta: ”Tässä yksilökeskeisestä ajassa yhteisö ei enää ohjaa niin vahvasti yksilöä tiettyyn rooliin, vaan yksilöillä on onneksi mahdollisuus rakentaa itsensä näköistä elämää. Samaan aikaan se voi tuntua nuorelta myös turvattomalta ja rajattomalla. On paljon vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Nuori kaipaakin tukea aikuiselta pohdiskeluun ja rohkaisua valintojen tekemiseen.”

Aikuinen voi pyytää nuorelta anteeksi

Meri Larivaara muistuttaa arjen viisaudesta.

”Jos huomaa ohittaneensa toisen kokemuksen, sen voi korjata jälkikäteen. Voi mennä suoraan sanomaan: ’Olen pahoillani, että en äsken pysähtynyt asian äärelle. Olisiko nyt hyvä hetki?”

Gretel Ruuskanen lisää: ”Kaikista rankinta on olla täydellisen vanhemman lapsi – silloin ei saa tehdä virheitä. On tärkeä näyttää, että aikuisenakin saa tehdä virheitä – ja pyytää anteeksi.”

”Jos on huutanut kohtuuttomasti, voi hetken päästä sanoa: ’Hei, suutuin ihan liikaa. Se oli tosi epäasiallista. Olen pahoillani’.”

Veli-Matti Rinnetmäki allekirjoittaa:

”Vanhemman anteeksipyyntö on vahva viesti. Se opettaa, että suuttuminen ei ole vaarallista – mutta siitä voi ottaa vastuun. Omat parhaat vanhemmuuden hetkeni ovat usein olleet juuri niitä, joissa olen pyytänyt anteeksi.”

Hän päättää muistutuksella:

”Yksinäisyystutkimukset kertovat karua kieltä. Toivon, että päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon.” Ja yksi vinkki: ole läsnä nuorelle joka päivä. Se on taito, jota voi harjoitella – ja jossa voi tulla koko ajan paremmaksi.”

Ryhmäkuva osanottajista Oodissa.

Keskustelu syveni asiantuntijapanelistien ja osallistujien vuoropuhelussa. Kuvassa edessä vasemmalta: Eeva Mäkinen, Eila Ruuskanen-Himma, Gretel Ruuskanen, Meri Larivaara, Petra Vuorela, Annikka Seitsalo, Elina Marjamäki sekä takaa vasemmalta: Niina Junttila, Riitta Pihlajamäki, Maija Innanen, Veli-Matti Rinnetmäki, Juho Mertanen ja Reijo Laitinen. Kuvasta puuttuvat Pentti Arajärvi sekä Teamsin kautta osallistuneet.

Lue lisää

MIELI Henkilöjäsenien ”Näkyväksi tuleminen on nuoren perustarve -keskustelutilaisuus järjestettiin 13.3.2025 Oodissa ja Teamsissa.

👉Katso koko paneelikeskustelu YouTubessa.

👉Mielenterveyden käsi – arjen työkalu nuorten kanssa toimiville mieli.fi-sivustolla.

👉Nuori Mieli -koulutukset lapsia ja nuoria kohtaaville aikuisille. Tutustu mieli.fi-sivustolla.

👉Nuori mieli urheilussa – valmentajien materiaalit ja verkkokoulutukset: mieli.fi/nuorimieliurheilussa

👉Liity MIELI Henkilöjäsenet ry:n jäseneksi.

👉 To 18.9.2025 klo 17.00–18.30 keskustelussa aiheena on yhteiskunnan ilmapiiri ja jokaisen vuorovaikutustaidot. Ilmoittaudu mukaan Google Formsin kautta ja liity Teams-kanavalle: Ilmoittautumislomake.

 

TEKSTI JA KUVAT Eila Ruuskanen-Himma

Aloituskuva: Eila Ruuskanen-Himma/Tekoäly/Midjourney

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: erityisluokanopettaja, harrastus, hyvinvointi, jalkapallo, kohtaaminen, kouluterveydenhuolto, kuraattori, kuuntelu, läsnä oleva aikuinen, lääkäri, mielenterveys, mieli, nuori, nuorisotilat, näkyväksi tuleminen, oppilashuoltoryhmä, oppilasryhmä, soitonopettaja, valmentaja, vanhemmat

Vahvista hyvinvointiasi – osallistu Hyvinvoiva mieli -koulutukseen 5.-6.9.2025

17.4.2025

Kaipaatko työkaluja mielen hyvinvointiin ja arjen tasapainoon? Hyvinvoiva mieli -koulutus tarjoaa inspiroivan ja käytännönläheisen matkan mielen hyvinvoinnin edistämiseen.

🌿 Milloin? Pe 5.9. klo 16.30–20.30 & La 6.9. klo 10.00–17.00

📍 Missä? Lapinlahden Lähde, Helsinki

Kurssikuva koulutukseen osallistuneista Lapinlahden Lähteellä. Kuvassa on noin 12 henkilöä puistossa.
Koulutuksesta saa eväitä arkeen osaavassa ohjauksessa ja Lapinlahden Lähteen kauniissa maisemissa. Keskusteleva ryhmä antaa ja tukee omaa ajattelua.

Mitä saat koulutuksesta?

✔ Tietoa ja harjoituksia mielen hyvinvoinnin tueksi

✔ Käyttöösi tutkittuja toimintatapoja voimavarojen vahvistamiseen

✔ Inspiroivaa yhdessäoloa upeissa maisemissa

Kenelle? Koulutus on suunnattu aikuisille, jotka haluavat ylläpitää tai edistää mielen hyvinvointiaan.

Kouluttajat: Mirja Erlund ja Eila Ruuskanen-Himma, MIELI ry:n sopimuskouluttajat

Mitä osallistujat sanovat?

“Sain vastauksia aiheisiin, joita olin pyöritellyt, ja keinoja hyvinvointini ylläpitämiseen. Ammattitaitoiset ohjaajat ja hyviä keskusteluja!” – Osallistuja

🔸Ilmoittaudu viimeistään 8.8.2025 – paikkoja rajoitetusti (15 osallistujaa), joten varaa paikkasi nyt ja anna mielellesi ansaittua huolenpitoa!

🔸Hinta: MIELI Henkilöjäsenet ry:n jäsenille 100 €, muille 130 € (sis. kurssikirjan ja kahvit). Peruutuksista ilmoittautumisen jälkeen peritään 50 euron lisenssimaksu.

MIELI Henkilöjäsenet järjestää koulutuksen yhteistyössä Pro Lapinlahti Mielenterveysseuran kanssa.

👉 Lue lisää itse koulutuksesta MIELI ry:n sivuilta.

👉 Ilmoittaudu koulutusjärjestelmän kautta (futural), kiitos! 💚

Lisätietoa meiltä kouluttajilta:

Mirja Erlund
mirja.erlund(at)logoterapiapalvelut.fi

Eila Ruuskanen-Himma
eila.ruuskanen-himma(at)mieli.fi

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: hyvinvointi, hyvinvoiva mieli, koulutus, mielenterveys, MIELI henkilöjäsenet ry

Petra Vuorela luokkahuoneessa.

Mitä mielen päällä Petra Vuorela

13.12.2024

”Aikamme lapset ovat jollain tavalla sisäisesti levottomia. Meidän pitäisi reagoida älylaitteiden vaikutuksiin”, sanoo hyvinvoinnin asiantuntija ja Meilahden yläasteen terveystiedon ja kotitalouden opettaja Petra Vuorela.

Opettaja Petra Vuorela istuu luokkahuoneessa. Pöydällä on kukka ja seinällä Mielenterveyden käsi juliste.
Petra Vuorela: ”Voin vaikuttaa nuorten kokemukseen siitä, että heidän arjessaan on läsnä oleva aikuinen.”

Mitä mielen päällä

Mielen päällä ovat loppuvuoden pimeät kelit ja väsymisen ennaltaehkäisy. Olen siinä mielessä onnekas, että pimeys ei kauheasti vaikuta minuun niin, että mieli olisi maassa.

Huomaan kyllä, että rakennan tietoisesti itselleni mielekkäitä ja palauttavia asioita päiviin. Huomenna on Moulin Rouge musikaali ja perjantaina ollaan pikkujoulutunnelmissa.

Täytän kalenteriani vaivihkaa itselleni mielekkäillä asioilla.

On tärkeä rakentaa arkea niin, että tietää kulkevansa kapuloilta ylöspäin eikä anna tiettyjen asioiden lamauttaa.

Mistä nyt pitäisi puhua

Aikamme lapset näyttävät olevan sisäisesti levottomia, ja tämä on huolestuttavaa.

Yhden asian pitkäjänteinen loppuun suorittaminen on nuorille haastavaa. Näen tässä pitkälti älylaitteiden vaikutuksen.

Meidän on tärkeää reagoida älylaitteiden vaikutuksiin ja tukea nuoria paremman hyvinvoinnin saavuttamiseksi.

Olemme omalla esimerkillämme saaneet lapsetkin ’multitaaskaamaan’. Uskon, että kukaan ei pysty harjoittamaan kunnolla useaa asiaa samanaikaisesti.

Pidän paljon oppimiskeskusteluita nuorten kanssa, huoltajakin voi olla mukana. Vaikka minulla on akateemisestikin lahjakas luokka, niin todella paljon keskusteluissa nousee esiin pitkäjännitteisyyden ja sitkeyden puute.

Käymme läpi ihan sellaisiakin asioita, kuten miten opiskellaan tehokkaasti niissä puitteissa mitä päivässä on tunteja.

Välillä kaivataan tukea tiettyihin oppiaineisiin. Mutta kun puramme, miten nuori tekee tehtäviä kotona, paljastuu että video on päällä ja luurit korvissa ja musa soi.

Koulumme on lähtenyt ponnekkaasti puuttumaan kännykkätilanteeseen. Periaatteessa kaikilla oppitunneilla kerätään puhelimet pois. Tämä on myös järjestyssäännöissämme.

Meneillään oleva lakiesitys olisi hyvä tuki kouluille. Sen mukaan luvaton kännykän käyttö oppitunnilla tulisi lainvastaiseksi.

Tavoitteenamme olisi kännykätön koulu myös ruokalassa ja välitunneilla. Ne ovat paikkoja, joissa opitaan kohtaamisen taitoja. On huolestuttavaa, jos ei enää osata olla kasvokkain toisten kanssa.

Totta kai ymmärrän, että sosiaalisuuden muodot ovat muuttuneet. Nuoret ovat sosiaalisia kännykän välityksellä. Mutta onhan se huolestuttavaa, kun nuoret istuvat välitunneilla vierekkäin sohvalla ja kaikilla on puhelimet edessä.

Edellisen luokan kanssa meillä oli tempaus, että jos oppilaat pystyvät olemaan viikon koulussa ilman puhelinta, vien heidät Fazerille. Yksi ysiluokkalainen teki jopa lopputyön siitä, millaista oli viikko ilman Tiktokkia ja vaikuttui myönteisestä olotilasta.

Taustasi kolmella lauseella

Koen olevani monipuolinen hyvinvoinnin osaaja. Kaikki koulutukseni, työpaikkani ja harrastukseni ovat linkittyneet hyvinvoinnin teemaan.

Olen terveystiedon ja kotitalouden opettaja Meilahden yläasteella.

Olen suuresti iloinen siitä, että minulla on aitiopaikka kohdata ja olla nuorten lähellä joka päivä.

Voin omalla ja ehkä innostavallakin tavalla vaikuttaa nuorten kokemukseen siitä, että heidän arjessaan on läsnä oleva aikuinen.

Minulla on kaksi omaa lasta ja kaksi bonuslasta.

Mielenterveyttä voi vahvistaa

En etsisi mielenterveyttä vahvistavia keinoja kovin kaukaa.

Mielen vahvistaminen on jokapäiväisiä arkisia asioita. Miten liikumme tai juttelemme toisten kanssa? Miten rentoudumme omalla tavallamme? Mitä ja miten syömme? Nukummeko hyvin?

Mielenterveyden käsi on lempijulisteeni luokkahuoneessa.

Kriisit kuuluvat elämään

Kriisit kuuluvat elämään. Niiltä ei voi välttyä.

Olemme kuitenkin jossain määrin vieraantuneet kriiseistä.

Luin antaumuksella Jari Sinkkosen jutun Helsingin Sanomista. Sinkkonen puhuu siitä, että olemme vieraantuneet pettymyksen kokemuksista.

Ajatuksenamme on, että lapsille ei saisi tuottaa pettymyksiä. Vanhempien pitäisi olla kuin kaveri lapsilleen. Olemme jotenkin vieraantuneet maailmasta, jossa lapsille voi asettaa rajoja.

Lapset eivät silloin opi kohtaamaan asioita, jotka eivät mene niin sanotusti putkeen. Niitäkin tilanteita tulisi kokea ja harjoitella, jotta pettymyksen sietokyky ja siihen liittyvät taidot kasvavat.

Vanhemman rooli on välillä tylsä, kun joutuu olemaan se pettymyksen tuoja. Joskus asiat kuitenkin ovat niin, että elämässä ei saa kaikkea. Sen opetteleminen on tärkeä taito.

Ihmiset eivät muutenkaan hylkäämisen pelossa uskalla sanoa toisilleen pettymyksiä tuottavia asioita.

Tarvittaisiin jotenkin lempeää hyväksyntää siihen, että minä olen minä ja elämään kuuluu kaikkia tunnetiloja mustan valkoisen välillä.

Viimeisin mielenterveystekosi

Viimeisin mielenterveystekoni on satsaus omaan hyvinvointiini.

Harrastin aikanaan tanssia, mutta se jäi kurjalla tavalla, kun siskoni kuoli kolmisen vuotta sitten.

Siskon kuoleman jälkeen en ole saanut itsestäni esiin tanssiin liittyvää luovuutta.

Syksyllä minulle tuli yllättäen sellainen olo, että nyt otan kuntosalijäsenyyden ja aloitan ryhmäliikuntatunnit ja tanssitunnit, joissa on valmiita koreografioita.

Olen lopulta aika myönteinen ja utelias. En pelkää uusia asioita ja tai että mokaanko tai enkö osaa. Aivoille tekee hyvää poistua omalta mukavuusalueelta.

Olen myös ymmärtänyt paremmin omia rajojani. Kukaan ei pidä puoliani, jos en aseta rajoja jaksamiselleni.

Pidetään itsestämme huolta ja huolehditaan oman elämän arvokkuudesta.

Mistä saat iloa ja energiaa

Tanssin lisäksi saan iloa ja energiaa avantouinnista. Vaikka vesi on välillä ihan hirveän kylmää, uinnin jälkeinen kokemus palkitsee.

Monesti tällaisen tunteen kokeminen vaatii tiettyjä uhrauksiakin.

Luokkahuoneessa juliste Mielenterveyden käsi.
Mielenterveyden käsi muistuttaa luokkahuoneessa arjen hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Mietelause tähän aikaan

Mietelauseeni liittyisi läsnäoloon ja rauhoittumiseen, omaan hetkeen, jossa arvostaa ja kuuntelee omaa kehoaan lempeästi.

Me ihmiset suoritamme paljon.

Joskus ilo ja energia voivat tulla joutenolosta.

Osataan siis laittaa villasukat jalkaan ja ottaa teemuki käteen ja lysähtää sohvalle.

 

Petra Vuorela on MIELI Henkilöjäsenet ry:n hallituksen jäsen.

Yhdistyksemme julkaisee jäsentensä haastatteluja. Eri puolilla Suomea toimivat henkilöjäsenet kohtaavat omissa yhteyksissään valtavasti mielenterveyteen kytkeytyviä asioita ja vaikuttavat siihen, että teemme mielenterveystekoja. HAE SINÄKIN JÄSENEKSI.

 

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: hyvinvointi, koulu, kännykkä, mielenterveys, MIELI henkilöjäsenet ry, nuoret, oppilaat, Petra Vuore, some, sosiaalinen media

Irene Taavetti: On voitava osallistua omalla kapasiteetilla

13.12.2024

Irene Taavetti on psykiatri, nuoriso- ja aikuispsykoterapeutti VET ja iltapäivämummo. MIELI Henkilöjäsenet paneelissa hän pohti, miten ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta.

Irene Taavetti, kuvan päällä on teksti: Ihmisen on voitava osallistua omalla kapasiteetillaa - Irene Taavetti
Irene Taavetti näki paneelin alla unen, joka on vertauskuva hänen elämästään. Katso videopoiminto (2,25 min) yhdistyksen YouTube-kanavalta.

”Olen ollut kymmenen vuotta poissa työelämästä.

Kun lupauduin tähän paneeliin, seuraavana yönä näin unen, joka on aika lailla allegoria, vertauskuva elämästäni.

Olen siinä unessa hotellihuoneessa ja kuin matkalla palaamassa kotiin.

Huoneesta pitää kerätä kaikki omat tavarat. Unen alussa pakkaan tavarat ja kaikki mahtuvat hyvin matkalaukkuun. Olen omasta mielestäni kerännyt kaikki.

Sitten poistun huoneesta.

Huoneeseen tulee siivooja. Hän kerää lisää. Näen, että taas siellä on tavaroitani. Siivooja kehottaa tarkastamaan, jäikö vielä jotakin.

Vielä löytyy lisää, mutta tavarat mahtuvat matkalaukkuun.

Nyt matkalaukku on täynnä.

Lähden siinä unessa kotiin.

Suru irtautumisesta

Kun jätin työni, minulla oli paljon vielä tekemistä. Oli lapset, lapsenlapset, ystävät ja myös jaksamista.

Suru irtautumisesta oli hetkellisesti kuitenkin kovin kipeä tunne.

Näin, kun muut jaksavat, osaavat ja ottavat paikkani ja eivät tarvitse minua.

Töissä oli hienoa, mutta uni oli allegoria siitä, kuinka pikkuhiljaa siirryn omaksi itsekseni.

Olen lähdössä kotiin – mitä se sitten onkaan.

Vertaistuesta iloa

Olen aina arvostanut omanikäisiäni ystävinä ja ihmisinä. Olen saanut heiltä paljon vertaistukea elämäni aikana.

Olen pannut merkille, että asioita pohditaan eläkkeelle jäämistä ennen ja heti sen jälkeen.

Vähemmän on tietoa heistä, jotka vaikka sairastelevat mutta pystyvät olemaan mukana aktiivisesti.

Aikuisia ihmisiä on autettava, tuettava, kussakin iässä tuomaan esille itse tärkeäksi kokemiaan asioita erilaisissa ryhmissä.

Kerroin keskustelun tarpeesta MIELI Henkilöjäsenille – ja täällä paneelissa ollaan.

Omanlainen elämä

Omanlainen elämä tulee mahdolliseksi, kun lopettaa työt ja oman viran hoitamisen.

Omanlaisen elämän löytämiseen menee joku aika.

Meni joitakin vuosia. Sitten lähdin miettimään, että tässä on tullut opiskeltua viimeiset 50 vuotta ihmisyyttä, ihmisen persoonaa ja rakennetta ja kaikkea tällaista.

Urani on ollut koko ajan äärimmäisen mielenkiintoinen. Eihän se kaikkoa minusta mihinkään, vaikka en enää haluaisi hoitaa, kuntouttaa ja parantaa sairaita.

Tätä aloin pikkuhiljaa miettimään.

Iltapäivä-mummona ekaluokkalaisille

Paneelin valmistelussa puhuimme aktiivisesta ikääntymisestä, siitä, että ikääntyvä ei nähtäisi yksinäisyydestä kärsivänä avun saajana, vaan aktiivisena toimijana, joka tekee asioita omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.

Aloin kaivata tällaista.

Työni oli ollut hyvin työryhmätäytteistä ja sisältänyt vertaistukea. Kuten tässä paneelissa nyt jaetaan kokemuksia sen sijaan, että vain yksin mietiskelisin näitä asioita.

Aloin pikkuhiljaa avata erilaisia ovia ja katsella, että sopisiko jokin minulle.

Sitten löysin tämän iltapäivämummo-tehtävän. Pidän siitä.

Olen seitsemänvuotiaiden, ekaluokkalaisten kanssa, joilla on meneillään iso elämänmuutos.

Tapaan myös vanhempia, kun he käyvät hakemassa lapsiaan.

Kaikessa tässä hyödynnän elämänkokemustani ja kaikkea teoriaa, jota olen opiskellut.

Itismummona oleminen liittyy minulla myös huoleeni 40–50-vuotiaiden ja nuorempien työntekijöiden tilanteesta, jotka tekevät puoli ilmaista ja hirveän merkityksellistä työtä. On monta todella lahjakasta ihmistä, jotka ovat ajautuneet umpikujaan talousasioiden kanssa.

Voin olla vapaaehtoistyön kautta auttamassa.

Koen nyt erittäin tärkeäksi koulunsa aloittavien lasten tuomisen esille. Siinä vaiheessa ihminen on vielä hyvin vastaanottavainen tuelle ja muutokselle oman hyvän kasvun suuntaan.

Mukaan omalla kapasiteetilla

Luulen, että suurimmalle osalle löytyy jotain aktiivisuutta, kun tulee mieleen, että mitä voisin tehdä, miten toteutan omanlaista elämää ja omaa sisäistä maailmaa joidenkin muiden kanssa.

Aktiivisuushan ei riipu siitä, että olenko sairas tai terve, vaan mikä on oma kapasiteetti ottaa käyttöön ja antaa sitten muualle.

Olen ilmeisesti sen verran sisäänpäin kääntynyt ja eristäytynyt ihminen, että en ole kokenut ympäristön vähättelyä tai paineita suhtautumisessa eläkeikäisyyteeni.

Apuna saattaa olla realistinen itsereflektoinnin kyky, joka kehittyi työssä vuosien mittaan. Se kyky luo raamit, missä toimin.

Elämä täyttyy pikkuhiljaa

Työ sitoo sisäisiä ja ulkoisia voimavaroja. En usko, että on loppujen lopuksi hirveästi kiinni siitä, mitä työtä on tehnyt.

Kun jättää työelämän, elämä täyttyy pikkuhiljaa.

Ihmisillä on erilaisia ihmissuhteita ja sukulaisuuksia, jotka sitten tulevat eri tavalla pöydälle, kun eläkkeellä on aikaa ja energiaa.

Valitin kerran introverttina tyttärilleni, että en oikein halua olla siellä, missä koko suku on. He sanoivat, että sinähän olet osa meiltä ja me olemme osa sinua. Siitä vaan sitten eteenpäin.

Kun antaa aikaa, niin löytää ehkä oman näköisen elämän.

Huono omatunto

Eräs keskustelutilaisuuteen osallistuja kysyi, miten päästä eroon huonosta omastatunnosta olla hyväkuntoisena eläkkeellä. Kysyjä oli jäänyt eläkkeelle viitisen vuotta sitten. Hän huolehtii terveydestään, opiskelee kieliä ja on tehnyt vapaaehtoistyötä.

Olet vasta matkalla omanlaiseen elämään.

Voit todeta, että sinulla on tällainen oma ongelma.

Voit pikkuhiljaa antaa periksi, kun löydät omanlaisen tavan elää.

Kukaan ei voi sanoa sinulle, kuka olet, kun olet eläkkeellä ja hyväkuntoisena.

Olet nyt kokeillut erilaisia asioita.

Minäkin tein aluksi kaikenlaisia virheitä, kun tuntui, että on tarvetta ympärillä ja oli kysyjiä. Tietysti menin mukaan.

Sitten huomasin että, tämä ei ole minulle.

Sinäkin olet avannut monia ovia ja katsellut.

Se kuuluu tähän matkaan.”

Irene Taavetti: ”Iltapäivämummona voin hyödyntää elämänkokemustani ja kaikkea opiskelemaani teoriaa. Voin olla vapaaehtoistyön kautta auttamassa.”

Lue lisää

MIELI Henkilöjäsenet ry järjesti ”Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta” -keskustelutilaisuuden Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja Teams-alustalla 26.9.2024.

Lue koko artikkeli verkkosivuiltamme.

TEKSTI, KUVAT JA VIDEOT: EILA RUUSKANEN-HIMMA

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: eläke, eläke-ikä, hyvinvointi, ikä, ikääntyminen, iltapäivämummo, mielenterveys, vapaaehtoistyö

Marketta Rantama: Ikääntyneet ovat voimavara

13.12.2024

Marketta on ura- ja työhyvinvoinnin valmentaja ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatti. MIELI Henkilöjäsenien paneelissa hän pohti ikääntyvää työelämässä ja oman näköistä elämää eläkeiässä.

Marketta Rantama: ”Ikääntyneet ovat voimavara.” Katso videopoiminto paneelista (1 min).

”Näen meidät ikääntyneet voimavarana. Ikääntymisen yhteydessä puhutaan vanhuudesta ja käytetään taakkatulkintaa. Tänä päivänä olemme kuitenkin aika hyväkuntoisia.

Eläkeiän saavuttaneet ihmiset voivat toimia eri tehtävissä yhteiskunnassa, kuten työssä, yrittäjänä ja vapaaehtoistyössä.

Minäkin toimin eläkeläisyrittäjänä. Olemme voimavara, jota voidaan käyttää.

Ikääntyvä työyhteisössä

Meidät suomalaiset on totutettu varhaisen työstä poistumisen odotteeseen, kun oli aikanaan työttömyyseläkeputkia ja vastaavia.

Pitkään on ollut vallalla ajattelu, että työ kuuluu jättää nuoremmille: on ansiokasta, että lähdet pois.

Vieläkin työyhteisöissä elää ajatus, että kunpa pääsisi eläkkeelle. Kahvihuoneissa keskustellaan, että pääsisipä kissanpäiville.

Olen lanseerannut käsitteen eläkkeen odotushuone.

Ihminen saattaa alkaa toistaa, että minä jään kohta eläkkeelle. Hän saattaa vuosiakin puhua siitä ja olla jopa aikamoinen vallankäyttäjä työpaikalla.

Esihenkilö ja työyhteisö voivat puheillaan ja toimillaan saatella työntekijää eläkkeen odotushuoneeseen.

Ihmiselle itselleenkin on tehotonta ja turhauttavaa olla lähinnä odottamassa eläkettä.

Ikäjohtaminen kuntoon

Jos ikäjohtaminen on organisaatiossa kunnossa ja ihminen haluaa jatkaa jossakin muodossa, niin siihen pitäisi kannustaa.

Pitäisi tunnistaa ihmisen vahvuudet ja tuunata hänelle sopiva tehtävä. Tehtävä voi olla uudenlainenkin, kuten mentori.

Työterveydelle on tuhannen taalan paikka vaikuttaa. Työterveyshoitaja ja lääkäri saattavat kuitenkin lipsauttaa vastaanotolla, että sinähän jäät kohta eläkkeelle. Näin viestitään, että pitää jäädä eläkkeelle.

Sanomani on, että ei ruveta hirveästi puhumaan eläkkeelle siirtymisestä, ellei työntekijä itse ala siitä puhua. Ikääntyminen on myös hyvin yksilöllistä.

Kun työpaikalla ollaan kiinnostuneita eläkeikää lähestyvästä, hän saa siitä energiaa ja voimaa myös siirtyessään kolmanteen elämänvaiheeseen.

On tärkeää, että työntekijä kokee työelämän viimeiset vuodet merkityksellisenä.

Olen seurannut työyhteisöjä kymmeniä vuosia, joten voin puhua hyvällä syyllä johtamisesta ja ikäjohtamisesta. Viestini on, että kohdelkaa arvostavasti eläkeikää lähestyviä työntekijöitänne.

Kohdelkaa arvostavasti eläkeikää lähestyviä työntekijöitänne.

Aktiivisesti eläkkeellä

Eläkkeelle siirtymistä on hyvä suunnitella.

Työpaikoilla odotellaan ehkä kissanpäiviä. Mutta jos ei ole suunnitelmaa eläkkeelle siirtymisestä, arki voi yllättää, että loma vain jatkuu ja jatkuu.

Noin puolet vastikään vanhuuseläkkeelle siirtyneistä on kiinnostunut työskentelemään eläkkeen rinnalla.

Itse sain uuden työpaikan 67-vuotiaana Euroopan sosiaalirahaston ESR-projektin vetäjänä. Nyt toimin aktiivisesti yrittäjänä.

Olin lopulta kypsä jäämään eläkkeelle, kun työpaikalla oli työajanseurantakin. Tunsin yhteiskunnallista painetta, että olisiko pitänyt vielä kantaa korteni kekoon. Sitten ajattelin, että olen tehnyt pitkän työuran. Olen osani tehnyt. Olen välillä tehnyt kahtakin työtä yhtä aikaa.

On tärkeä jättää energiaa seuraavaankin elämänvaiheeseen.

Osaaminen käytössä

Nyt nautin vapaudesta, mutta myös mahdollisuudesta käyttää osaamistani tässä elämänvaiheessa.

Minulle on aina ollut tärkeää taata, että osaamiseni on käytössä.

Olen edelleenkin kiinnostunut työyhteisöjen toiminnasta. Seuraan koko ajan työelämän kehittymistä ja toimin yrittäjänä toiminimelläni.

Valmennan työntekijöitä ja työyhteisöjä eläkkeelle siirtymisissä. Olen itse aiemmalla työurallani toiminut Itä-Suomen yliopiston henkilöstön kehittämispäällikkönä ja Kuopion yliopiston henkilöstöpäällikkönä.

Olen löytänyt voimani, kun voin yrittäjänä vapaasti käyttää kaikkea kertynyttä osaamistani.

Voin yrittäjänä käyttää kaikkea kertynyttä osaamistani.

Ilmapiiri avarammaksi

Työpaikoilla saatetaan muistutella työkaveria eläkeiän lähestymisestä.

Tuttu kommentti on, että ’sinulla on varmaan aamukampa’.

Monesti työntekijä itsekin lokeroi itseään. Kun hän unohtaa jotain hän voi heittää, että on varmaan dementiaa tulossa tai että pitäisi varmaan katsella rollaattorin paikkaa.

Normiajatusten mukaan eläkeikä leikkaa meidät niin vahvasti ulos työelämästä.

Minullekin on sanottu, että pitääkö sitä tehdä töitä. Sinähän olet eläkkeellä! Katson takaisin, että joo. Selitän, että koska en ole käsityöihmisiä, perustin yrityksen.

Osaaminen ei jää lähtökahville

Jos haluaa rakentaa kolmannen elämänvaiheen osaamisensa varaan, se on mahdollista.

Eläkkeellä voi olla myös hyödyksi perhepiirissä, kuten lapsenlapsille, se on iso tehtävä, ja vapaaehtoistyössä.

Haluan kuitenkin korostaa, että ei suljeta työelämää pois. Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.

Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.

Marketta Rantama, kasvokuva
Marketta Rantama: ”Haluan valmentaa myös eläkeläisiä takaisin töihin.”

”Vapaaehtoistyötä tarjoaville voisi antaa vinkin kohdella kaltaisiani ihmisiä. Vapaaehtoistyön täytyy olla hyvin organisoitua. Minä en ainakaan halua mennä mihinkään sellaiseen ns. senioripuuhasteluun, jossa vain kuormitan vetäjää. Vapaaehtoistyön tulisi olla sopivasti vastuullista.

Toivoisin, että yhteiskunnassa ei arvotettaisi sitä, minkälainen kolmannen elämänvaiheen tai vanhuuden pitää olla, mitä ja miten paljon aktiviteetteja. On hyvä liikkua, tehdä käsitöitä ja sudokuja, mutta puhua niin, että ei syyllistytä turhaan. Ihmisen on voitava elää omannäköistä elämää.

Työelämästä nuorille

Olen huolissani siitä, minkälaista kuvaa välitämme nuoremmille työelämästä.

Puhummeko siitä, että työ on uuvuttavaa ja rasittavaa?

Vai puhummeko etenkin siitä, että voimme tehdä merkityksellistä työtä ja että työtä voi muokata ja muuttaa?

Tässä muutostyössä meille on tärkeä tehtävä.”

Lue lisää

Marketta Rantaman verkkosivut.

MIELI Henkilöjäsenet ry järjesti ”Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta” -keskustelutilaisuuden Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja Teams-alustalla 26.9.2024.

Lue koko artikkeli verkkosivuiltamme.

TEKSTI, KUVAT JA VIDEOT: EILA RUUSKANEN-HIMMA

Kategoriassa: Yleinen Avainsanoilla: aktiivisuus, eläke, eläkkeellä, hyvinvointi, ikä, Ikä herättää uusia ajatuksia tulevasta, ikäjohtaminen, marketta rantama, mielenterveys, MIELI Henkilöjäsenet, työelämä, ura

Ajankohtaista

Nuori näkyväksi: Kuuntele, kuuntele, kuuntele 

Vahvista hyvinvointiasi – osallistu Hyvinvoiva mieli -koulutukseen 5.-6.9.2025

Videolinkki keskustelusta: Näkyväksi tuleminen on nuoren perustarve

MIELI Suomen mielenterveys ry
mieli.fi

 

MIELENTERVEYS
  • MITÄ ON MIELENTERVEYS
  • VAHVISTA MIELENTERVEYTTÄ
  • HARJOITUKSET
  • VAIKEAT ELÄMÄNTILANTEET
  • MATERIAALIA JA TIETOA
TULE MUKAAN
  • PAIKALLISJÄRJESTÖT
  • VAPAAEHTOISTOIMINTA
  • JÄSENEKSI
  • KOULUTUKSET
TUKEA JA APUA
  • KRIISIKESKUKSET
  • KRIISIPUHELIN
  • NETISSÄ
  • RYHMISSÄ
  • APUA ITSETUHOISUUTEEN
MIELI SUOMEN MIELENTERVEYS RY
  • ORGANISAATIO JA TOIMINTA
  • MEDIALLE
  • AJANKOHTAISTA
  • YHTEYSTIEDOT