Toukokuun lopussa vietetään MIELI ry:n koordinoimaa valtakunnallista Mental Health Art Week (MHAW) -tapahtumaviikkoa. MIELI ry:n paikallisyhdistykset lukuisine kumppaneineen toteuttavat mielen hyvinvointia vahvistavia taide- ja kulttuuritapahtumia kymmenillä paikkakunnilla ympäri Suomen. Meidän kanssamme MHAW-viikkoa toteuttaa hieno ja monenkirjava paikallisten toimijoiden joukko.
Kiitämme sydämellisesti kaikkia kumppaneitamme yhteistyöstä kulttuurihyvinvoinnin hyväksi sekä MIELI ry:tä tuesta!
Avoimet tapahtumat
Tervetuloa taidejuhlaan Pansioon! Fingerroosin säätiön Toimintakeskus Panskis ja kriisikeskuksemme Serene-toiminta järjestävät vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneen Kohti kesää -juhlan tiistaina 20.5. klo 13.30–16 Panskiksessa (Hyrköistentie 28). Juhlassa otetaan yhdessä kesä vastaan herkutellen ja toisiamme kohdaten sekä taidetta tehden ja kokien. Turun filharmosen orkesterin jousikvartetti esiintyy klo 15 Hövelin aulassa, ja tanssivaiset taitelijat Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssikummeista® ja MIELI Terveyttä kulttuurista mielenterveys ry:stä soluttautuvat juhlaväen sekaan. Avoimeen tapahtumaan saapuu yleensä paljon juhlijoita Pansion alueelta, kuten Panskiksen kävijöitä ja läheisen SPR:n vastaanottokeskuksen asukkaita. Tule mukaan kesäiseen joukkoon juhlimaan!
Turun Pääskyvuoressa tapahtuu! Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssikummi® on kohdattavissa Toimintakeskus Pääskyssä (Talvitie 1) maanantaina 19.5. klo 10–13. Hae tanssikummilta oma liikelahjasi, voit katsoa tai tanssia mukana! Tanssikummi ohjaa tanssillisen kehon ja mielen hyvinvoinnin hetken klo 10.30–11.30. Tervetuloa mukaan ja samalla tutustumaan Pääskyvuoren alueolohuoneeseen!
MHAW näkyy ja kuuluu myös uudessa Kompassi-sairaalassa! Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssikummi®, Mielenterveysyhdistys ITU ry ja MIELI Terveyttä kulttuurista mielenterveys ry järjestävät ohjelmaa Kompassissa tiistaina 20.5. Tanssikummi® on kohdattavissa – hae oma liikelahjasi, voit katsoa tai tanssia mukana! Klo 10–12 on tarjolla Kehonlukutaidon johdanto kehollisen vuorovaikutuksen harjoitteineen. Osallistu kun ehdit!
Muut tapahtumat
Myös Halikossa sijaitsevan SPR:n vastaanottokeskuksen väki saa taiteen riemua osakseen. Circus Loungen akrobaattiset taitelijat saapuvat Halikon vastaanottokeskukselle tiistaina 20.5. ilahduttamaan keskuksen lapsia ja aikuisia osallistavalla sirkusesityksellään.
Heidekenin perhetalon järjestöjen työntekijät saavat MHAW-osumaa, kun Turun AMK:n kulttuurihyvinvoinnin YAMK-opiskelijat järjestävät heille taiteellisen hyvinvointituokion. Työhyvinvoinnin ja yhteishengen nostatuksen lisäksi tuokion tarkoitus on tarjota työntekijöille työkaluja ja inspiraatiota taidetoimintaan asiakkaiden kanssa. Laitetaan kulttuurihyvinvointi kasvamaan!
TOIVOTAMME KAIKILLE ILOISTA MHAW-VIIKKOA SEKÄ TAITEEN JA KULTTUURIN HYVIÄ VAIKUTUKSIA KEHOLLE JA MIELELLE!
#MHAW2025 #hyväämieltäkulttuurista