MIELI Vihdin mielenterveys ry kouluttaa vapaaehtoisia tukihenkilöitä kriisikeskustoimintaan. Hyvän Mielen Tukijoiden ja Kriisiauttajien peruskoulutuksen käytyäsi voit toimia päivystäjänä MIELI ry:n valtakunnallisessa Kriisipuhelimessa tai työntekijän työparina kriisikeskuksen päivystyksessä. Vapaaehtoiseksi nuorten Sekasin-chatissa voit kouluttautua verkkokouluksen kautta.
Perustaksi vapaaehtoistyöhön tukijana ja auttajana riittävät tavallisen ihmisen taidot ja halu kehittyä kuuntelijana. Oman elämäsi tulee olla tasapainossa ja mahdolliset kriisit jo kaukana.
Vapaaehtoistyössä antamalla aikaasi saat aikaiseksi paljon hyvää. Vapaaehtoisena saat myös mukavan yhteisön, jossa toimitaan yhdessä. Koulutukset, työnohjaukset ja virkistäytyminen kuuluvat toimintaan.
Voit myös jatkokouluttautua ryhmänohjaajaksi ja toimia ryhmänohjaajan työparina.
Koulutuksessa kehityt auttajana
Vapaaehtoistyön koulutus perehdyttää tehtävässä toimimiseen ja haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen. Koulutus auttaa sinua löytämään oman tapasi toimia toisen ihmisen tukena. Saat koulutuksesta todistuksen.
Käymme jokaisen koulutukseen hakevan kanssa keskustelun vapaaehtoistyön sisällöistä ja oman elämäntilanteen sopivuudesta tulevaan tehtävään.
Peruskoulutus järjestetään kerran vuodessa joko lähikoulutuksena tai osittain tai kokonaan virtuaalisena koulutuksena. Perusosion lisäksi koulutus sisältää erikoistumisosion eri tehtäviin. Koulutuksen kokonaispituus on 35 tuntia.
VAPAAEHTOISTEN TUKIJOIDEN JA KRIISIAUTTAJINEN PERUSKOULUTUS/SYKSY 2023
Vapaaehtoisena saat iloa auttamisesta ja mahdollisuuden tehdä jotain oikeasti tärkeää.
kriisikeskuksessa voit toimia vapaaehtoisena esimerkiksi:
- Kriisipuhelimessa
- Sekasin-chatissa
- Solmussa-chatissa
- verkkokriisitukijana Tukinetissä
- tukihenkilönä kasvokkain
Hae mukaan koulutukseen!
Paikallinenvaltakunnallinen peruskoulutus_OhjelmarunkoVIHTISYKSY2023
Ilmoitamme tulevista koulutuksista sivujen Ajankohtaista-osiossa.
Sekasin-chatin koulutus verkossa
Nuorten Sekasin-chatissa päivystämiseen tarvittava koulutus suoritetaan jatkuvana verkkokoulutuksena. Voit suorittaa koulutuksen omien aikataulujesi mukaan Moodle-oppimisalustalla.
Koulutus antaa hyvän pohjan nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen
Koulutus sisältää kahdeksan itseopiskeltavaa osioita, joiden lisäksi osallistutaan ohjattuun harjoitteluvuoroon. Koulutuksen pituus on noin 10 tuntia, ja sen suorittaminen on omatoimista ja joustavaa. Harjoitteluvuoron pituus on 2–3 tuntia.
Tarkistamme kaikilta koulutukseen valituilta rikosrekisteritaustan. Koulutukseen valituilta pyydetään suostumus hakea rikosrekisterilain § 6 a:ssa tarkoitettu rikosrekisteriote. (Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä.)
Voit hakea Sekasin-chatin vapaaehtoiskoulutukseen milloin vain.
Lue lisää: Vapaahtoiseksi Sekasin-chatiin
Hae mukaan palkitsevaan vapaaehtoistyöhön!
Jos sinulla on elämäntilanne tasapainossa, voimavaroja, aikaa, sitoutumista ja motivaatiota, tule tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä!
Täytä hakemus tukijoiden ja kriisiauttajien peruskoulutukseen. Koulutuksen valintahaastattelussa saat lisätietoa tehtävästä.
Tiedotamme seuraavasta peruskoulutuksesta sivuillamme Ajankohtaista-osiossa.
Voit myös ottaa yhteyttä:
kriisikeskusjohtaja Leena Tiitto, p. 050-404 2358
etunimi.sukunimi@vihdinmielenterveysseura.fi
Vapaaehtoinen tukitoiminta ja kriisiauttaminen on:
- vapaaehtoistyötä
- luottamuksellista
- uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta
- ammattiapua täydentävää, ei sitä korvaavaa.
Vapaaehtoinen tukihenkilö:
- on täysi-ikäinen
- on peruskoulutuksen käynyt
- saa koulutusta, työnohjausta, virkistäytymistä
- kuuntelee, kannustaa, keskustelee ja tukee kunnioittavasti erilaisissa elämäntilanteissa
- on sitoutunut vaitioloon ja tukihenkilötyön arvoihin
- ei ole ammattiauttaja vaan ohjaa tarvittaessa asiantuntijan puoleen.