Blogit

Blogi: Väsymys

15.9.2020

Väsymys

Väsyneisyyteen aina löytyy joku tekijä, mikä vaikuttaa, esim. lyhyt yöuni, alkoholin ja päihteiden käyttö, kova rasitus, stressi, liikunnan puute. Väsymyksen ennakko-oireena ulkopuoliselle voi tulla esille asioita, josta huomaat heti, silloin kun jollakin kaverilla esim. oman hygienian hoito heikkenee, vetäytyy yksin oloon, ruokahaluttomuus, unettomuus tai nukkuminen pitkään, pelko, jännitys…

Väsymykseen syynä voi olla myös joku sairaus, joka vaatii tutkimuksia ja hoitoa tai pitkään kestänyt tulehdus. Väsyneisyys ilmenee aloitekyvyttömyytenä ja muisti- ja keskittymisvaikeutena

Miten hoidat väsymystä itse?

Varaat riittävästi aikaa rauhallisille yöunille (koska unella on ratkaiseva merkitys yksilön kehitykseen nuoruusiässä)
Muutat elämäntavat esim. Liikunnan aloitus/lisääminen
Terveellinen ruokavalio + vitamiinit
Kiire ja stressin purku
Rentoudut esim. Musiikkia kuuntelemalla, rentoutusharjoitusten avulla (jooja/meditaatio

Milloin hoitoon?

Silloin kun yllämainitut asiat eivät helpota väsyneisyyttäsi
Silloin kun väsymys kehittynyt nopeasti
Silloin kun lämpöä ja vatsakipuja väsymyksen lisäksi

Käykää https://asmr.fi/rentoutusharjoitus/ sivun rentoutumisvideoon tutustumassa ja rentoutumassa.

Yeesi-toiminnan yhteistyöterveisin, sh-opiskelijat Nifular ja Tanja

Lähteet

Ojala, A. 2011. NUORTEN MIELENTERVEYDELLISTEN ENNAKKO-OIREIDEN JA RISKIKÄYTTÄYTYMISEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN – SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36481/Ojala_Arto.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 30.06.2020].

Rentoutumisharjoitus nukahtamiseen ja stressiin. Rentoutuharjoitukset. S.a. Saatavissa: https://asmr.fi/rentoutusharjoitus/ [viitattu 30.06.2020].

Saarelma, O. 2019. Väsymys. Duodecim terveyskirjasto artikkeli. Päivitetty 03.10.2019. Saatavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00348 [viitattu 30.06.2020].

Blogi:Yksinäisyys

22.7.2020

Yksinäisyys

Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Ihminen tarvitsee sekä fyysistä että psyykkistä läheisyyttä, jotta hän kasvaisi eheäksi. Toisaalta ihminen tarvitsee myös yksinoloa, jotta hänestä tulisi itsenäinen ja henkisesti vahva ihminen. Miten sitten yksinäisyyden ja yksinolon erottaa toisistaan? Yksinolo on valinta, ja jokainen tarvitsee välillä yksinoloa. Mutta yksinäisyys ei ole valinta, ja sen kokemukset voivat satuttaa syvästi. Yksinäisyys on tunne siitä, ettei ole ketään, joka kuuntelisi, ymmärtäisi tai olisi tukena. Kun taas yksinolo voi olla rentouttavaa ja vapauttavaa.

Ihmisen sisäinen kokemus yksinäisyydestä voi olla hyvinkin ahdistava ja tuskallinen. Yksinäisyys näyttäytyy voimakkaana kokonaisvaltaisena kokemuksena, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle. Ihminen kaipaa ryhmää, jossa saa tuntea yhteenkuuluvuutta, jakaa kokemuksia sekä tehdä asioita yhdessä. Ihminen, joka on yksinäinen, ajattelee helposti, että hänessä on jotain vikaa, kun hänellä ei ole läheisiä ystäviä. Tilannetta pahentaa ajatus, että muilla on asiat paremmin. Yksinäisyys satuttaa silloin, kun ihminen kokee, että hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Se voi jättää itsetuntoon syviä haavoja.

Ryhmän ulkopuolelle jätetty nuori tarvitsee uuden ympäristön, uusia uskollisia ystäviä, jotta hän uskaltaa luottaa kuuluvansa ryhmään. Ympäristön vaihdos antaa nuorelle uuden mahdollisuuden aloittaa alusta ja luoda uusia ihmissuhteita ilman menneisyyden paino lastia.

Mistä yksinäisyys sitten voi johtua?

Monesti yksinäisyys on olosuhteiden muutosten summa. Muutto uudelle paikkakunnalle, koulun tai työpaikan vaihto on haaste kaverisuhteille. Kavereiden saanti voi olla vaikeaa, jos kaveriporukat ovat ehtineet jo muodostua. Olisi hyvä pyrkiä säilyttää yhteys toiselle paikkakunnalle jääneisiin ystäviin.

Yksinäisyydessä voi olla kyse myös luontaisesta sosiaalisesta taitamattomuudesta, tai siitä kun nuoren kasvuympäristöstä ei välttämättä löydy samanhenkistä seuraa, jonka vuoksi voi olla vaikeaa luoda sosiaalisia suhteita.

Pitääkö huolestua, jos nuori on yksin?

Monet viihtyvät omissa oloissaan, jonka vuoksi perheen voi olla vaikeaa huomata nuoren yksinäisyyttä. Totuus on kuitenkin se, että on huolestuttavaa, jos nuorella ei ole yhtään kaveria ja hän viettää kaiken aikansa yksin sekä kokee olonsa yksinäiseksi. Vanhempien on hyvä tällöin puuttua asiaan. Yksinäisyydestä irti päästäminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Joskus siihen tarvitsee vaan aikaa, kun taas joskus nuori tarvitsee vanhemman apua. Yksinäinen nuori tarvitsee vanhemmalta tukea, kiinnostusta, huomiota, kuuntelua ja rohkaisua. Tuki saa aikaan nuoressa myönteisiä tunteita sekä tukee nuoren itsetuntoa. Itsetunnon pienikin parannus rohkaisee nuorta ihmissuhteissa. Tuki ja kannustus on tärkeää, vaikkei se korvaakaan nuorten välistä kaveruutta.

Kasvaessa nuorella tunteet vaihtelevat ja itsenäistyminen voi jo aiheuttaa vieraantumisen tunteita. Nuoren pitää itsenäistyä, mutta nuori tarvitsee edelleen tukea ja turvaa. Yksinäisestä nuoresta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä ja hän saattaa vähätellä itseään. Vanhemman olisi hyvä auttaa nuorta huomaamaan kielteiset ajatukset, jotka voivat vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen. Vanhemman olisi hyvä toimia hienovaraisesti, eikä ihmetellä nuoren käytöstä ja sitä miksi hän on yksin. Vanhemmat voivat auttaa nuorta löytämään harrastuksia, sekä miettiä yhdessä mitä kautta voisi olla mahdollista saada ystäviä. Jos sosiaaliseen ryhmään meneminen tuntuu vaikealta, voi sosiaalista verkostoa alkaa rakentaa osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, joissa ei välttämättä tarvitse osallistua keskusteluun, esim. Konsertteihin. Näissä tilanteissa ei synny välttämättä läheisiä ystävyyssuhteita, mutta jo kokemus siitä, että on samanhenkisiä ihmisiä, joitten kanssa voi jutella, voi helpottaa ja auttaa alkuun yksinäisyydestä irti päästämiseen.

Yeesi-toiminnan yhteistyöterveisin, sh-opiskelijat Nifular ja Tanja

Lähteet

Junttila, N. 2016. Yksinäisyys satuttaa. Nuortenlinkki. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/tietoartikkelit/mielenterveys/yksinaisyys-satuttaa [viitattu 30.06.2020]

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2017. Nuori on yksinäinen. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/nuori-on-yksinainen/ [viitattu 30.06.2020]

Suomen Mielenterveys ry. S.a. Lasten ja nuorten yksinäisyys. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/mielenterveysosaaminen/nuoren-mielen-ensiapu/lasten-ja-nuorten-yksin%C3%A4isyys [viitattu 30.06.2020]

Blogi: Elämän nolot hetket

31.12.2019

Elämän nolot hetket

Et voi vaikuttaa kaikkiin epäreiluihin tai epämiellyttäviin asioihin joita elämässäsi kohtaat. Jotkut asiat on pakko hyväksyä sellaisena kuin ne ovat.

Tuo ”pakko” aiheuttaa normaalissa olosuhteissa meissä puolustusreaktion. Muutoksen vastustaminen on yllättävän yleistä, huolimatta siitä miten paljon muutoksia elämässämme tapahtuu koko ajan. Erityisesti ikävien asioiden hyväksyminen ja irti päästäminen tuntuu kauhean hankalalta. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun mieleen nousee takauma menneisyydestä: Tein jotain typerää. Sanoin hölmösti ja loukkasin jotakuta. Nolasin itseni. Ihan mikä tahansa mennyt tapahtuma, joka saa edelleen aikaan vahvan tunnereaktion.

Sitä tunnereaktiota me pakenemme. ”Ajattele koiranpentuja” oli suosikkilauseeni tällaisessa tilanteessa. Ensin mieleeni nousi nolo muisto julkisella paikalla tapahtuneesta trumpettipierusta. Kirosin muistikuvaa sekunnin murto-osa myöhemmin ääneen ja sitten yritin rauhoittaa itseni siirtämällä ajatukseni pois ikävästä tapahtumasta.

Mutta ei se toimi niin.

Kieltämällä itseltäni muiston herättämät negatiiviset tunteet tulen vahvistaneeksi niitä. Muisto ei katoa, vaan palaa mieleen entistä useammin. Kyllä minulla oli tieto siitä ettei ajatuksia voi harhauttaa, mutta kun en vain halunnut tuntea niitä nolouden tunteita. En halunnut palata siihen hetkeen, kun kaikki tuijottivat, osa jopa hymyili itsekseen. Ei siinä tilanteessa ollut mitään hauskaa, en tahdo muistaa sitä enää! Typerät aivot kun tuollaisia tapahtumia työntävät tajuntaani kesken tiskaamisen!

Aikaa kului, muisto nousi pintaan satunnaisesti ja aina joka kerta taisin kirota sitä ääneen. Sitten luin kirjan, jossa ohjeistettiin hyväksymään myös negatiivisia tunteita. Myöhemmin meditaatiosovelluksen ääni kannusti, että myös pahan olon saa kokea ja se on ihan normaalia. Menneisyyden muistikuvat eivät muka voisi satuttaa meitä enää.

Keräsin rohkeutta pitkän aikaa. Sitten eräänä keskiviikkona istahdin alas kotisohvalle. Suljin silmäni. Palautin tietoisesti ikävän muiston mieleeni. Tunsin sykkeeni kiihtyvän sekä punan kohoavan poskilleni. Elin sitä hetkeä uudelleen ja se tuntui inhottavalta. Muistikuvat koetuista tunteista olivat selkeitä, mutta mikään muu ei. En muistanut missä päin kaupunkia olin, en ketkä siellä olivat hymyilleet vahingoniloisina, en sitä millaiset vaatteet minulla olivat. Vain tunteet olivat jääneet.

Sanoin itselleni ääneen, ettei se haittaa. Ei kukaan muista sitä hetkeä kuitenkaan vuoden päästä. Annoin negatiivisten tunteiden tulla ja olla, tunnustelin niitä ja lopulta päästin niistä irti hyväksymällä ne. Annoin itselleni anteeksi julkisen nöyryytyksen hetken ja muistutin itselleni, että se tapahtuma oli mennyt ja sen tulisi antaa muuttua menneisyydeksi. Annoin anteeksi kaikille jotka olivat hymyilleet, ei ollut minun vikani jos heistä nolo hetkeni oli hauska eivätkä he hymyilleet pilkatakseen (toivottavasti ainakaan). Huokaisin, avasin silmäni ja palasin todellisuuteen.

Muistikuvat julkinolauksesta nousivat mieleeni parin viikon sisällä muutaman kerran, mutta pystyin ohittamaan ne yhtenä ajatuksena ajatuksien virrassa. Vaistomaista kiroamisreaktiotakaan ei tullut, ehkä pieni naamanirvistys vain. En tiedä, en ollut aina peilin ääressä.
Kuukauden päästä muisto ei enää edes yrittänyt nousta pintaan tajunnassani. Se vain hiljalleen hiipui jonnekin.

Asian hyväksyminen ei tarkoita, että olisin halunnut sen tapahtuvan. Hyväksymällä tapahtuneen sain kuitenkin rauhan itselleni. Olin tehnyt tilanteessa kaiken mitä pystyin korjatakseni tilanteen (aivan kuin kaukana olijat olisivat muka kuulleet hiljaisen ”sori”-soperruksen). Loput asiat olivat vaikutusvaltani ulottumattomissa, enkä omista aikakonettakaan – vielä – estääkseni itseäni nolaamasta itseäni. En voisi tehdä niille mitään vaikka haluaisinkin. Siinä kohtaa jäljellä ei ollut kuin hyväksyä tilanne ja jatkaa eteenpäin.

Joten hyväksymällä asian pystyin paremmin keskittymään nykyisyyteen. Elämällä tässä hetkessä saan itselleni niin paljon enemmän kuin vellomalla menneisyyden virheissä. Tuottamalla iloa läheisilleni ja ympärillä oleville ihmisille tässä hetkessä on mielenterveydelleni niin paljon parempaa kuin yksin ajatuksissa pyöriminen. Negatiivisuus vie niin paljon energiaa kaikelta siltä hyvältä mitä voin saada aikaan juuri nyt.

Ja se on tärkeintä. Tämä hetki. Juuri nyt.

Olemalla armollinen oman elämämme asioiden suhteen voimme voida henkisesti niin paljon paremmin.

Savonlinnan Yeesi-toiminnan vapaaehtoinen Riina

Blogi: Jaettu ilo

17.9.2019

Jaettu ilo

Vapaaehtoisesti, ei pakosta.

Mieli täynnä mahdollisuuksia

uuteen.

Ilo jaetaan, kuormat tasataan

itseä unohtamatta.

Minä olen, sinä olet.

Yhteinen päämäärä: ihmisen hyväksi,

kukin omalla paikallaan – me olemme.

Eläköön vapaaehtoisuus!

(Sisko Stolt)

Joitakin sanoja sinulle – vapaaehtoinen lohduksi, iloksi ja kannustukseksi – päällimmäisenä syvä kiitollisuus siitä, että jaksat olla kuuntelija niin monelle – kenties yksinäiselle, sairaalle, unohdetulle. Vastavuoroisessa, aidossa ihmissuhteessa toiselle annetaan jotakin ilman vastapalveluksen odotusta. Et varmaan sinäkään odota vain rakkautta ja hyväksyntää vaan aitoa ihmisyyden jakamista. Ja se vaatii, että rakastat itseäsi, silloin voit myös olla empaattinen eli sinulla on kyky myötäelää toisen tunteissa. Aitoa empatiaa kokevana rakastat itseäsi ja osaat erottaa omat ja toisen tunteet.

Toisten auttaminen ja toisista huolehtiminen kuuluu normaaliin ihmisten väliseen kanssakäymiseen, mutta toivon sinun pysyvän kohtuuden rajoissa, ettei synny pakonomaista ja/tai uhrautuvaa suorittamista. Opettele uskomaan ja luottamaan, että olet hyväksytty ilman uhrautumista ja omista tarpeista luopumista. – Varo uupumasta myötätuntoon!

Sinäkin koet ja tunnet varmaan usein kuinka on loistavaa, ihanaa, kun vuorovaikutus toimii soittajan tai tuettavan kanssa. Puhutte molempia kiinnostavista asioista. Voit alkaa uteliaana kiinnostua hänen tarinastaan. Tunnelma on jouheva ja valoisa. Voit tuntea aidosti kohtaavasti toisenne, josta jää lämmin tunne. – Ole siitä iloinen ja nauti tunteesta ilman syyllisyyttä, se on sinun oikeus, henkilökohtainen elämys. Tunne kuin tunne on aina hyväksyttävä. Myös ne ns. negatiiviset tunteet ovat meille hyödyllisiä: 1) Pelko suojaa, 2) Viha torjuu hyökkääjät, 3) Suru ilmoittaa menetyksestä, 4) Häpeä rajaa liiasta itsekeskeisyydestä. Näitä tunteita on hyvä pysähtyä pohtimaan aika ajoin – päivittää työnohjauksissa.

Et voi muuttaa toisen tunteita, eikä niihin tarvitse kovin puuttuakaan, nehän aina syntyvät jostakin kunkin omasta tapahtumasta, sinulle jää tehtäväksi hyväksyä toisen tunnekokemukset torjumatta tai arvostelematta. Ole vapaasti iloinen, surullinen, hämmästelevä, pettynyt, ihmettelevä. Ole avoin; silloin voit kuulla senkin, mitä ei ääneen sanota, silloin mahdollistuu myös se, ettei tee ennakkoasenteita tai -päätelmiä. – Anna aikaa itsellesi ja vierellä olijalle.

Hyvä tukihenkilö, haluan kysyä ja herätellä sinua kysymällä: ”Kenen kiviä sinä kannat?” Antaako joku sinulle kannettavaksi omat huolensa? Vastuuntuntoisena otat ne vastaan, mutta huomaamattasi saatat ottaa liian suuren lastin kannettavaksesi; se voi uuvuttaa ja niin voi ilo kadota auttamisesta ja näin katoaa rehellisyys itseä ja soittajaa kohtaan. Mutta kun tiedostat tämän, on helpompi ottaa kivireki hetkeksi ja palauttaa se turvallisesti takaisin huomioiden ymmärtäväsi toisen tuskan. – TAAS – työnohjaus on oiva paikka tämän pohdintaan. Aktiivinen kuunteleminen on keskeistä, soittaja aistii arvostuksesi, läsnäolosi, ei välttämättä tarvita suuria sanoja. Kun yhteys löytyy, ei tarvita neuvoja, moitteita, pelkoa, ei välimatkan ottamista tai hylkäämistä – toimii molempaan suuntaan. Tarvitset tukea, kannustusta, rohkaisua, jotta jaksat olla tuettavan vierellä väsähtämättä – sitä on mahdollisuus ammentaa työnohjauksissa.

Me kaikki tarvitsemme – elämäntilanteista riippuen – kannustusta, tietoa, opettelua tässä muuttuvassa ja monimutkaistuvassa ja teknistyvässä maailmassa. Robotit ja erilaiset someviestinnät eivät voi korvata aidon ihmisen ääntä, kosketusta – ainakaan kokonaan.

Mikä saa sinut tänään onnelliseksi? Mikä tänään edistää hyvän elämän kokemustasi? Mitä hyvää voisit tehdä itsellesi? Nämä myös tärkeitä aiheita käsitellä työnohjauksessa.

Olet kovin tärkeä hyvin monelle!

– kirj. vapaaehtoisten työnohjaaja –

Auttamisen rajat

Putosin kuoppaan, jossa autettavani oli.

Tunteeni kompastuivat hädän juuriin.

Auttamisen halu jätti kuopan rajat

huomioimatta.

Myötätunnon hyvä voima muuttui perustaksi,

joka ei kantanut – ja hupsista, siinä sitä oltiin

molemmat samassa kuopassa.

Lisää myötätuntoa, lisää ymmärrystä…

Ammatillisuus ilkkui kuopan reunalla:

mitä sinä siellä teet?

Aloin hengittää omaan tahtiin.

Ammatillisuus ojensi kätensä ja kiipesin ylös

auttajana, joka voi olla avuksi vain

erillisenä itsenään.

(Sisko Stolt)

Blogi: Sormet korvissa kohti unelmia

12.4.2019

Sormet korvissa kohti unelmia

Elämme maailmassa, jossa haaveilijoita hyssytellään, häpeää painaa vaakakupissa tahdonvoimaa enemmän ja monet lapset kasvatetaan pienestä pitäen pysyttelemään mukavuusrajojensa sisällä. Epäonnistumisesta on tehty universaali fobia ja kirosana. Uuden yrittäminen pelottaa ja pitää meidät pienissä mutta turvallisissa kuplissamme, joissa kuitenkin mielemme syvimmissä sopukoissa ideoimme ja unelmoimme erilaisista asioista. Uskaltaisin väittää, että jokainen meistä tietää miltä tämän kuplan ahtaus ja rajoittavuus tuntuu. Se on se kihelmöivä mutta kurkkua kuristava tunne, joka valtaa kehon, kun elämä tarjoaa mahdollisuuden lähteä kokeilemaan jotain aivan uutta tai vastaan tulee tilanne, jossa haluaisit lähteä esiittelemään omaa osaamistasi tai ilmaisemaan ajatuksiasi. Liian usein päädymme pelaamaan varman päälle, emmekä anna itsellemme mahdollisuutta onnistua.

Olen huomannut itsessäni juuri tämän saman kuvion. Elämän varrelta ja kasvamisen lomassa syvälle identiteettiini juurtunut häpeä ja epävarmuus hyppäävät ohjaksiin, kun jokin suurempi tai massasta poikkeava idea sisälläni haluaisi päästä konkreettisesti toteutettavaksi. Nämä tunteet ovat monilla niin ovelasti persoonaan maastoutuneita ja muutenkin jopa yleisesti hyväksyttäviä, ettei niitä osaa tarkastella objektiivisesti. Niiden vaimentaminen on kuitenkin mahdollista, ja yhdeksi hyväksi lääkkeeksi olen todennut muiden onnistumistarinoiden kuuntelemisen. Yksi näistä onnistujista on Greta Thunberg.

Tämän hetken suurimpien ilmastoaktivistien kärkeen noussut 16-vuotias Greta Thunberg on loistava esimerkki yksilön voimasta ja unelmien toteutumisesta. Thunberg voitti Svenska Dagbladetin ympäristöaiheisen kirjoituskilpailun 9.-luokkalaisena, jonka johdosta hän pääsi kokoustamaan Fossils Free Dalsland-järjestön kanssa. Muut olivat kiinnostuneet lähtemään kokeilemaan ilmastomarssia osana ilmastotietoisuuden edistämistä, mutta Thunberg piti koululakkoa tehokkaampana. Niinpä hän lähti itsenäisesti pitämään koululakkoa, joka lopulta johti FridaysForFuture-liikkeeseen sekä koululaisten ilmastomarsseihin. Valtavasta yleisön epäuskosta ja jopa vihasta huolimatta hän on saanut sadattuhannet ihmiset liikkeelle ja nostanut huomattavasti painetta paremman ilmastopolitiikan toteuttamiseksi.

Nyt tämä 16-vuotias aktivisti on ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Mitä voimme Gretan tarinasta oppia? Ensinnäkin, se antaa toivoa ja motivaatiota ilmastoahdistuksen keskellä sekä korostaa nuorten ääntä aktiivisina politiikan osina. Se, mitä me kaikki voimme hänen tarinastaan poimia ovat esimerkit yksilön rajattomista mahdollisuuksista sekä tahdonvoimasta. Ympärillämme tulee aina olemaan kritisoijia ja ”ei se ole mahdollista”-mantran toistajia. Gretaa pidettiin turhanpäiväisenä lintsaajana, jonka ääni tulisi hukkumaan kuulumattomiin. Nyt hän on maailman huipulla edelleen arvoilleen uskollisena ja johtaa ilmastopoliittista päätöksentekoa parempaan suuntaan. Jos olet määrätietoinen, uskallat uskoa itseesi ja ymmärrät priorisoida omaa sisäistä ääntäsi, kykenet Gretan tavoin mihin vain.

Yeesi-toiminnan vapaaehtoinen Minna