Heippa, täällä kirjoittelee sairaanhoitajaopiskelija! Pääsin harjoittelujaksolle tänne Savonlinnan Kriisikeskukseen. Viisi viikkoa on kohta mennyt ja pakko myöntää, että aika on kulunut nopeasti! Olen oppinut hurjasti uutta kriisityöstä ja sen merkityksestä. Sain päivystää valtakunnallisessa kriisipuhelimessa, joka on ollut mieltä avartava kokemus. Mieleeni on jäänyt ajatus siitä, kuinka tärkeää on tulla aidosti kohdatuksi. Miten paljon toista voikaan auttaa pelkästään kuuntelemalla ja olemalla läsnä. 

Vuosittain järjestettävä Mental Health Art Week ajoittui harjoitteluni viimeiselle viikolle. Kyseessä on tapahtumaviikko, jonka aikana järjestetään erilaisia matalan kynnyksen kulttuuri- ja taidetapahtumia ympäri Suomen. Viikon tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja lisätä ymmärrystä kulttuurin ja taiteen vaikutuksista mielenterveyteen. En ollut aikaisemmin kuullut tapahtumasta. Koen, että meidän jokaisen on joskus hyvä pysähtyä miettimään omaa hyvinvointia. On hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään kaikenikäisille.  

Tänä vuonna MHAW-teemana oli ’Tunne tunteesi’. Mielestäni taito tunnistaa, hyväksyä ja säädellä tunteita on suuri hyvinvoinnin voimavara. Niitä, kun on monenlaisia. Harjoittelun aikana olen kohdannut paljon erilaisia tunteita. Niiden käsittely on helpottanut omaa jaksamistani. Olisiko tilanne toinen, jos en tunnistaisi tunteitani? Olisinko pystynyt käsittelemään niitä?  

MHAW-viikon aikana sain osallistua yhteen tunne tunteesi -työpajaan. Siellä pysähdyttiin miettimään erilaisia tunteita, kirjoitusta apuna käyttäen. Aluksi ajatukset poukkoilivat muualla, mutta kirjoittamisen myötä oloni rentoutui. Tuntui vapauttavalta, kun sai olla läsnä juuri siinä hetkessä. Aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta ei tarvinnut olla. Välineetkin kirjoitukseen löytyi paikan päältä, joka madalsi kynnystä osallistua työpajaan. Minulla oli ennen tapana kirjoittaa ajatuksiani ylös, joskus olen pitänyt päiväkirjaa. Jostain syystä se on jäänyt pois. Osallistumalla työpajaan sain lisää motivaatiota aloittaa kirjoittamisen uudelleen!  

Lotta, Sairaanhoitajaopiskelija XAMK.  

”Uskomatonta miten nopeasti voi 13 viikkoa kulua kun tekee harjoittelua kivassa ja mielenkiintoisessa harjoittelupaikassa. Tällainen harjoittelupaikka on Savonlinnan Kriisikeskus minulle ollut. Mukava työyhteisö, uusia tuttavuuksia niin kriisipuhelinpäivystäjien konkareiden kuin tähän tehtävään koulutusta parastaikaa käyvien parissa. Ihaillen olen seurannut kriisikeskuksella työskentelevien ammattitaitoa ja sitä suurta tietomäärää, mitä heillä on. Olenkin kiitollinen heidän kärsivällisyydestään vastata minun mitä moninaisimpiin kyselyihin; miksi, miten, mitä varten, mitä mieltä olet jne. Olen saanut hurjasti tietoja, oppeja ja vinkkejä sosionomin ”työreppuuni.”

Olen iloinen mahdollisuudestani kouluttautua harjoittelun aikana kriisipuhelintoimintaan. Olen osallistunut tähän toimintaan kuuluvaan koulutukseen ja päässyt toimimaan päivystäjänä kriisipuhelimessa. Koen oppineeni tässä toiminnassa paljon tärkeitä ja olennaisia asioita kuten kuuntelemisen taito. Olen pohtinut sitä kuinka tärkeää olisi jokaisen pysähtyä miettimään, kuinka toisen ihmisen kohdatessaan häntä kuuntelee. Toki kaikki yleensä kuulevat toista, mutta miten onkaan kuuntelemisen laita?

Nämä 13 viikkoa ovat sitoneet erinomaisesti kahden vuoden opintojen aikana opiskellut teoriatiedot konkretiaan. Kriisikeskus- ja kriisipuhelintyössä tulevat esiin konkreettisesti ja monipuolisesti ihmisen elämään kuuluvia haasteita ja erilaisia elämänpolun risteyksiä. Olen huomannut harjoittelun aikana eri yhteyksissä peilanneeni esille tulleita asioita niin lastensuojelun, perhetyön, mielenterveys-,  päihde- ja riippuvuuksien, , lähisuhdeväkivallan sekä monen muun kurssin asioihin. Tämä harjoittelu on siis ollut todella mielenkiintoinen, hyödyllinen ja antoisa kokemus opiskelun kannalta.  Olisipa hienoa, jos kaikilla sosiaalialan opiskelijoilla olisi minun laillani mahdollisuus päästä tutustumaan kriisikeskus- ja kriisipuhelintoimintaan.”

Sosionomiopiskelija Susanna, DIAK

Korona-aika ja etäopiskelu

Aloitin sairaanhoitaja opinnot korona ajan keskellä syksyllä 2020. Tällöin opinnot olivat hybridi opetuksena, joka tarkoittaa, että vain uudet opiskelijat aloittavat lähiopetuksen. Ajatus oli silloin, että järjestely on vain väliaikainen ja kohta palaamme normaaliin. Toisin kävi, olemme keväässä 2022 ja opiskelemme kotoa käsin.

Ammattikorkeakoulu opinnoille oli paljon odotuksia, jotka saivat väistyä koronan vuoksi. Odotin kovasti tutustumista saman alan valinneisiin ihmisiin ja opiskelijaelämää. Ajatukset eivät juurikaan näyttäneet tältä mitä ne tällä hetkellä ovat.

Etäopiskelu on vaatinut lisäksi paljon ajatustyötä, omien asenteiden- ja tavoitteiden tutkailua. Alkuun opintojen toteutus tuntui pettymykseltä, juurikin siksi kun olin luonut odotuksia niiden suhteen. Ajan kuluessa ja opintojen edetessä kuitenkin myös suhtautuminen ja asennoituminen on muuttunut. Elämme moni opiskelija samassa tilanteessa, joten en ole yksin tässä tilanteessa. Omien tavoitteiden punnitseminen on ollut hyvin tärkeää turhautumisen hetkellä, silloin kun tuntuu ettei tästä tule mitään. Halu oppia uutta ja valmistua sairaanhoitajaksi on suuri, se on tavoite, jonka haluan saavuttaa.

Olen ollut onnellisessa asemassa, ettei opintoihin kuuluvia työharjoitteluja ole tarvinnut koronan takia perua. Työharjoitteluissa on saanut työelämästä kiinni ja konkreettista kuvaa sairaanhoitajan työstä. Työharjoitteluihin lähtö on aina jännittänyt suuresti ja ajatukset ovat olleet ristiriitaiset. Pärjäänkö, osaanko ja tiedänkö kaiken oleellisen, kun olen opiskellut yksin? Sairaanhoitajan työ on hyvin käytännönläheistä, ja niiden taitojen harjoittelu on suurimmaksi osaksi jäänyt harjoittelujaksolle.

Mitä hyvää korona on tuonut?

Ajattelen, että korona-aika on opettanut meille ymmärrystä, joustavuutta ja omien raamien toiselle puolelle asettumista. Omalla kohdallani huomaan myös sen, että en suunnittele asioita enää liikaa, joka on tuonut helpotusta stressiin. Suunnitelmallisuudella saa usein paljon aikaiseksi, mutta onko se välillä liikaa? En ole pärjännyt yhtään sen huonommin, kun olen hieman antanut itselleni siimaa ja ajatellut ”mennessä näkee”, se on jopa tuonut yllättäviäkin onnistumisen hetkiä. Suhtautuminen muuttuviin tilanteisiin on tuonut mukanaan uusia toimintatapoja ja ratkaisukeskeisyyttä, joita jäsentelemällä saa eväitä suoriutua erilaisissa elämäntilanteissa.

Tulevaa ammattia ja työnkuvaa ajatellessa, nämä asiat ovat juuri niitä mitä sairaanhoitajalta vaaditaan.

Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta näiden asioiden pohtiminen on ensisijaisen tärkeää. Mitä joustavuus ja stressinsieto omalla kohdalla tarkoittaa? Omat voimavarat ovat jokaisella rajalliset, joten liiallinen joustavuuskaan ei ole pitkällä juoksulla tuotteliasta.

Niin kuin sanotaan, asioilla on tapana järjestyä. Siihen ajatukseen on täytynyt turvautua, kun maailman tilanne on häilyvä ja tilanteet muuttuvat päivittäin. Jokainen meistä on varmasti parhaansa mukaan jatkanut omaa arkeaan mahdollisimman tuttuna ja turvallisena, se riittää.

Iiri, sairaanhoitajaopiskelija.

Väsymys

Väsyneisyyteen aina löytyy joku tekijä, mikä vaikuttaa, esim. lyhyt yöuni, alkoholin ja päihteiden käyttö, kova rasitus, stressi, liikunnan puute. Väsymyksen ennakko-oireena ulkopuoliselle voi tulla esille asioita, josta huomaat heti,  silloin kun jollakin kaverilla  esim. oman hygienian hoito heikkenee, vetäytyy yksin oloon, ruokahaluttomuus, unettomuus tai nukkuminen pitkään, pelko, jännitys…

Väsymykseen syynä voi olla myös joku sairaus, joka vaatii tutkimuksia ja hoitoa tai pitkään kestänyt tulehdus. Väsyneisyys ilmenee aloitekyvyttömyytenä ja muisti- ja keskittymisvaikeutena

Miten hoidat väsymystä itse?

• Varaat riittävästi aikaa rauhallisille yöunille (koska unella on ratkaiseva merkitys yksilön kehitykseen nuoruusiässä)
• Muutat elämäntavat esim. Liikunnan aloitus/lisääminen
• Terveellinen ruokavalio + vitamiinit
• Kiire ja stressin purku
• Rentoudut esim. Musiikkia kuuntelemalla, rentoutusharjoitusten avulla (jooja/meditaatio

Milloin hoitoon?

• Silloin kun yllämainitut asiat eivät helpota väsyneisyyttäsi
• Silloin kun väsymys kehittynyt nopeasti
• Silloin kun lämpöä ja vatsakipuja väsymyksen lisäksi

Käykää https://asmr.fi/rentoutusharjoitus/ sivun rentoutumisvideoon tutustumassa ja rentoutumassa.

Yeesi-toiminnan yhteistyöterveisin, sh-opiskelijat Nifular ja Tanja

Lähteet

Ojala, A. 2011. NUORTEN MIELENTERVEYDELLISTEN ENNAKKO-OIREIDEN JA RISKIKÄYTTÄYTYMISEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN – SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/36481/Ojala_Arto.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 30.06.2020].

Rentoutumisharjoitus nukahtamiseen ja stressiin. Rentoutuharjoitukset. S.a. Saatavissa: https://asmr.fi/rentoutusharjoitus/ [viitattu 30.06.2020].

Saarelma, O. 2019. Väsymys. Duodecim terveyskirjasto artikkeli. Päivitetty 03.10.2019. Saatavissa: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00348 [viitattu 30.06.2020].

Yksinäisyys

Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Ihminen tarvitsee sekä fyysistä että psyykkistä läheisyyttä, jotta hän kasvaisi eheäksi. Toisaalta ihminen tarvitsee myös yksinoloa, jotta hänestä tulisi itsenäinen ja henkisesti vahva ihminen. Miten sitten yksinäisyyden ja yksinolon erottaa toisistaan? Yksinolo on valinta, ja jokainen tarvitsee välillä yksinoloa. Mutta yksinäisyys ei ole valinta, ja sen kokemukset voivat satuttaa syvästi. Yksinäisyys on tunne siitä, ettei ole ketään, joka kuuntelisi, ymmärtäisi tai olisi tukena. Kun taas yksinolo voi olla rentouttavaa ja vapauttavaa.

Ihmisen sisäinen kokemus yksinäisyydestä voi olla hyvinkin ahdistava ja tuskallinen. Yksinäisyys näyttäytyy voimakkaana kokonaisvaltaisena kokemuksena, jonka vaikutukset ulottuvat syvälle. Ihminen kaipaa ryhmää, jossa saa tuntea yhteenkuuluvuutta, jakaa kokemuksia sekä tehdä asioita yhdessä. Ihminen, joka on yksinäinen, ajattelee helposti, että hänessä on jotain vikaa, kun hänellä ei ole läheisiä ystäviä. Tilannetta pahentaa ajatus, että muilla on asiat paremmin. Yksinäisyys satuttaa silloin, kun ihminen kokee, että hänet jätetään ryhmän ulkopuolelle. Se voi jättää itsetuntoon syviä haavoja.

Ryhmän ulkopuolelle jätetty nuori tarvitsee uuden ympäristön, uusia uskollisia ystäviä, jotta hän uskaltaa luottaa kuuluvansa ryhmään. Ympäristön vaihdos antaa nuorelle uuden mahdollisuuden aloittaa alusta ja luoda uusia ihmissuhteita ilman menneisyyden paino lastia.

Mistä yksinäisyys sitten voi johtua?

Monesti yksinäisyys on olosuhteiden muutosten summa. Muutto uudelle paikkakunnalle, koulun tai työpaikan vaihto on haaste kaverisuhteille. Kavereiden saanti voi olla vaikeaa, jos kaveriporukat ovat ehtineet jo muodostua. Olisi hyvä pyrkiä säilyttää yhteys toiselle paikkakunnalle jääneisiin ystäviin.

Yksinäisyydessä voi olla kyse myös luontaisesta sosiaalisesta taitamattomuudesta, tai siitä kun nuoren kasvuympäristöstä ei välttämättä löydy samanhenkistä seuraa, jonka vuoksi voi olla vaikeaa luoda sosiaalisia suhteita.

Pitääkö huolestua, jos nuori on yksin?

Monet viihtyvät omissa oloissaan, jonka vuoksi perheen voi olla vaikeaa huomata nuoren yksinäisyyttä. Totuus on kuitenkin se, että on huolestuttavaa, jos nuorella ei ole yhtään kaveria ja hän viettää kaiken aikansa yksin sekä kokee olonsa yksinäiseksi. Vanhempien on hyvä tällöin puuttua asiaan. Yksinäisyydestä irti päästäminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Joskus siihen tarvitsee vaan aikaa, kun taas joskus nuori tarvitsee vanhemman apua. Yksinäinen nuori tarvitsee vanhemmalta tukea, kiinnostusta, huomiota, kuuntelua ja rohkaisua. Tuki saa aikaan nuoressa myönteisiä tunteita sekä tukee nuoren itsetuntoa. Itsetunnon pienikin parannus rohkaisee nuorta ihmissuhteissa. Tuki ja kannustus on tärkeää, vaikkei se korvaakaan nuorten välistä kaveruutta.

Kasvaessa nuorella tunteet vaihtelevat ja itsenäistyminen voi jo aiheuttaa vieraantumisen tunteita. Nuoren pitää itsenäistyä, mutta nuori tarvitsee edelleen tukea ja turvaa. Yksinäisestä nuoresta voi tuntua, ettei kukaan ymmärrä ja hän saattaa vähätellä itseään. Vanhemman olisi hyvä auttaa nuorta huomaamaan kielteiset ajatukset, jotka voivat vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen. Vanhemman olisi hyvä toimia hienovaraisesti, eikä ihmetellä nuoren käytöstä ja sitä miksi hän on yksin. Vanhemmat voivat auttaa nuorta löytämään harrastuksia, sekä miettiä yhdessä mitä kautta voisi olla mahdollista saada ystäviä. Jos sosiaaliseen ryhmään meneminen tuntuu vaikealta, voi sosiaalista verkostoa alkaa rakentaa osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, joissa ei välttämättä tarvitse osallistua keskusteluun, esim. Konsertteihin. Näissä tilanteissa ei synny välttämättä läheisiä ystävyyssuhteita, mutta jo kokemus siitä, että on samanhenkisiä ihmisiä, joitten kanssa voi jutella, voi helpottaa ja auttaa alkuun yksinäisyydestä irti päästämiseen.

Yeesi-toiminnan yhteistyöterveisin, sh-opiskelijat Nifular ja Tanja

Lähteet

Junttila, N. 2016. Yksinäisyys satuttaa. Nuortenlinkki. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/tietoartikkelit/mielenterveys/yksinaisyys-satuttaa [viitattu 30.06.2020]

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2017. Nuori on yksinäinen. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/nuori-on-yksinainen/ [viitattu 30.06.2020]

Suomen Mielenterveys ry. S.a. Lasten ja nuorten yksinäisyys. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/mielenterveysosaaminen/nuoren-mielen-ensiapu/lasten-ja-nuorten-yksin%C3%A4isyys [viitattu 30.06.2020]

Elämän nolot hetket

Et voi vaikuttaa kaikkiin epäreiluihin tai epämiellyttäviin asioihin joita elämässäsi kohtaat. Jotkut asiat on pakko hyväksyä sellaisena kuin ne ovat.

Tuo ”pakko” aiheuttaa normaalissa olosuhteissa meissä puolustusreaktion. Muutoksen vastustaminen on yllättävän yleistä, huolimatta siitä miten paljon muutoksia elämässämme tapahtuu koko ajan. Erityisesti ikävien asioiden hyväksyminen ja irti päästäminen tuntuu kauhean hankalalta. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun mieleen nousee takauma menneisyydestä: Tein jotain typerää. Sanoin hölmösti ja loukkasin jotakuta. Nolasin itseni. Ihan mikä tahansa mennyt tapahtuma, joka saa edelleen aikaan vahvan tunnereaktion.

Sitä tunnereaktiota me pakenemme. ”Ajattele koiranpentuja” oli suosikkilauseeni tällaisessa tilanteessa. Ensin mieleeni nousi nolo muisto julkisella paikalla tapahtuneesta trumpettipierusta. Kirosin muistikuvaa sekunnin murto-osa myöhemmin ääneen ja sitten yritin rauhoittaa itseni siirtämällä ajatukseni pois ikävästä tapahtumasta.

Mutta ei se toimi niin.

Kieltämällä itseltäni muiston herättämät negatiiviset tunteet tulen vahvistaneeksi niitä. Muisto ei katoa, vaan palaa mieleen entistä useammin. Kyllä minulla oli tieto siitä ettei ajatuksia voi harhauttaa, mutta kun en vain halunnut tuntea niitä nolouden tunteita. En halunnut palata siihen hetkeen, kun kaikki tuijottivat, osa jopa hymyili itsekseen. Ei siinä tilanteessa ollut mitään hauskaa, en tahdo muistaa sitä enää! Typerät aivot kun tuollaisia tapahtumia työntävät tajuntaani kesken tiskaamisen!

Aikaa kului, muisto nousi pintaan satunnaisesti ja aina joka kerta taisin kirota sitä ääneen. Sitten luin kirjan, jossa ohjeistettiin hyväksymään myös negatiivisia tunteita. Myöhemmin meditaatiosovelluksen ääni kannusti, että myös pahan olon saa kokea ja se on ihan normaalia. Menneisyyden muistikuvat eivät muka voisi satuttaa meitä enää.

Keräsin rohkeutta pitkän aikaa. Sitten eräänä keskiviikkona istahdin alas kotisohvalle. Suljin silmäni. Palautin tietoisesti ikävän muiston mieleeni.  Tunsin sykkeeni kiihtyvän sekä punan kohoavan poskilleni. Elin sitä hetkeä uudelleen ja se tuntui inhottavalta. Muistikuvat koetuista tunteista olivat selkeitä, mutta mikään muu ei. En muistanut missä päin kaupunkia olin, en ketkä siellä olivat hymyilleet vahingoniloisina, en sitä millaiset vaatteet minulla olivat. Vain tunteet olivat jääneet.

Sanoin itselleni ääneen, ettei se haittaa. Ei kukaan muista sitä hetkeä kuitenkaan vuoden päästä. Annoin negatiivisten tunteiden tulla ja olla, tunnustelin niitä ja lopulta päästin niistä irti hyväksymällä ne. Annoin itselleni anteeksi julkisen nöyryytyksen hetken ja muistutin itselleni, että se tapahtuma oli mennyt ja sen tulisi antaa muuttua menneisyydeksi. Annoin anteeksi kaikille jotka olivat hymyilleet, ei ollut minun vikani jos heistä nolo hetkeni oli hauska eivätkä he hymyilleet pilkatakseen (toivottavasti ainakaan). Huokaisin, avasin silmäni ja palasin todellisuuteen.

Muistikuvat julkinolauksesta nousivat mieleeni parin viikon sisällä muutaman kerran, mutta pystyin ohittamaan ne yhtenä ajatuksena ajatuksien virrassa. Vaistomaista kiroamisreaktiotakaan ei tullut, ehkä pieni naamanirvistys vain. En tiedä, en ollut aina peilin ääressä.
Kuukauden päästä muisto ei enää edes yrittänyt nousta pintaan tajunnassani. Se vain hiljalleen hiipui jonnekin.

Asian hyväksyminen ei tarkoita, että olisin halunnut sen tapahtuvan. Hyväksymällä tapahtuneen sain kuitenkin rauhan itselleni. Olin tehnyt tilanteessa kaiken mitä pystyin korjatakseni tilanteen (aivan kuin kaukana olijat olisivat muka kuulleet hiljaisen ”sori”-soperruksen). Loput asiat olivat vaikutusvaltani ulottumattomissa, enkä omista aikakonettakaan – vielä – estääkseni itseäni nolaamasta itseäni. En voisi tehdä niille mitään vaikka haluaisinkin. Siinä kohtaa jäljellä ei ollut kuin hyväksyä tilanne ja jatkaa eteenpäin.

Joten hyväksymällä asian pystyin paremmin keskittymään nykyisyyteen. Elämällä tässä hetkessä saan itselleni niin paljon enemmän kuin vellomalla menneisyyden virheissä. Tuottamalla iloa läheisilleni ja ympärillä oleville ihmisille tässä hetkessä on mielenterveydelleni niin paljon parempaa kuin yksin ajatuksissa pyöriminen. Negatiivisuus vie niin paljon energiaa kaikelta siltä hyvältä mitä voin saada aikaan juuri nyt.

Ja se on tärkeintä. Tämä hetki. Juuri nyt.

Olemalla armollinen oman elämämme asioiden suhteen voimme voida henkisesti niin paljon paremmin.

Savonlinnan Yeesi-toiminnan vapaaehtoinen Riina