Kainuun kriisikeskuksen ryhmät
Ryhmiin on jatkuva haku ja ne alkavat, kun osallistujia on riittävästi.
Kainuun kriisikeskuksen ryhmät ovat maksuttomia ja voit halutessasi osallistua niihin nimettömänä. Ryhmiin ilmoittautuneet haastatellaan.
Moninaisuus meissä
Ryhmä alle 30-vuotiaille sateenkaarinuorille
Ryhmän teemoina on mm. vähemmistöstressi, yhteiskunnan normit, itsemyötätunto, mielenterveyden perusteet ja paljon muuta.
Ryhmä toteutetaan Kainuun kriisikeskuksen ja Kainuun SETA:n yhteistyönä.
Ilmoittaudu mukaan Peppiinalle soittamalla tai viestitse (WA) numeroon 044 782 6010.
Itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden omaisten ryhmä
Uusi ryhmä alkaa ryhmän täyttyessä keväällä 2024.
Vertaistukea menetykseen liittyvissä asioissa ja sen herättämissä tuntemuksissa.
Itsemurha on uhrin läheisille järkyttävä ja elämän mullistava tapahtuma, mutta siitä on usein vaikea keskustella lähipiirissä ja perheen sisällä. Ryhmä soveltuu henkilölle, jonka läheisen menetyksestä on kulunut n. puoli vuotta. Ryhmässä läheisen itsemurhasta voi puhua avoimesti saman kokeneiden kanssa kriisityöntekijöiden ohjaamina. Ryhmässä saatu tuki voi osaltaan auttaa selviytymään mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Kriisikeskuksen toimisto puh. 044 – 782 6030 ark. 9-13 tai
sähköpostilla: toimisto.kriisi[at]kainuunkriisikeskus.fi
Osoite: Satamakatu 3, Kajaani.
Osallistujat haastatellaan. Ryhmä on suljettu ja maksuton.
Ryhmä kokoontuu 10 kertaa.
Eroryhmä
Avio- tai avoeron kokeneille tai eroa harkitseville henkilöille. Vertaistukea eroon liittyvissä asioissa ja sen herättämissä tuntemuksissa.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Kriisikeskuksen toimisto puh. 044 – 782 6030 ark. 9-13 tai
sähköpostilla: toimisto.kriisi[at]kainuunkriisikeskus.fi
Osoite: Satamakatu 3, Kajaani.
Osallistujat haastatellaan. Ryhmä on suljettu ja maksuton.
Seuraava ryhmä toteutetaan riittävän osallistujamäärän täyttyessä keväällä 2024.
Kipuryhmä
Torstaisin klo 18.30-20.00 Kriisikeskuksella (os. Satamakatu 3B).
Ryhmä on tarkoitettu kroonista kipua kokeville.
Tutkimme kivun alkulähteitä, kehon ja mielen osallisuutta kivun kokemuksessa.
Ryhmässä saat vertaistukea ja kehollisia harjoituksia kivun hallintaan.
Ryhmän ohjaajana toimii hahmoterapeuttiopiskelija Sonja Pakalén.
Ryhmän toiminta on osa hänen opintojensa päättötyötä.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot arkisin klo 9-13 toimiston numerosta 044 782 6030.
Ryhmä on alkanut ja suljettu.