LähiTapiola Kainuu-Koillismaa on lahjoittanut merkittävän summan MIELI Kainuun mielenterveys ry:lle, tukien ikääntyneiden parissa tehtävää vapaaehtoistoimintaa. 40 000 euron lahjoitus kohdistetaan uuden MIELI kaveri -toimintamallin kehittämiseen, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa ikääntyneiden osallisuutta kainuulaisessa yhteisössä.
MIELI kaverit ovat vapaaehtoisia, jotka toimivat työpareina kriisityöntekijöiden rinnalla, kun ikääntyneen taustalla tunnistetaan yksinäisyyttä, sosiaalisten suhteiden puutetta tai vaikeutta lähteä liikkeelle kodista. Toiminnan avulla ikääntyneet voivat löytää mielekästä sisältöä arkeensa ja uusia ihmissuhteita esimerkiksi eläkeläisjärjestöjen toiminnan kautta.
”Yksinäisyys on merkittävä mielenterveyden riski erityisesti ikääntyneillä. MIELI Kainuun mielenterveys ry:n työ on korvaamatonta tilanteissa, joissa julkinen palvelujärjestelmä ei kykene vastaamaan sosiaalisen tuen tarpeisiin riittävän ajoissa – tai ollenkaan”, kertoo MIELI Kainuun mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Peppiina Kahakka.
MIELI Kainuun mielenterveys ry on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan tarjonnut maksutonta keskusteluapua kriisikeskuksellaan, ja toimintaa on laajennettu entisestään vapaaehtoisten avulla. Vuosittain sadat kainuulaiset hyötyvät palvelusta, jota toteuttavat koulutetut ammattilaiset ja kasvava joukko vapaaehtoisia.
”Paikallisena vakuutusyhtiönä meille on tärkeää olla mukana tukemassa kokonaisvaltaista hyvinvointia, myös mielen tasolla. Mielenterveyden haasteet koskettavat yhä useampia ihmisiä eri ikäryhmissä ja niiden ennaltaehkäisy sekä varhainen tuki ovat keskeisiä turvallisuuden ja elämänlaadun kannalta. MIELI Kainuun mielenterveys ry:n työ on vaikuttavaa ja inhimillisesti arvokasta. Lahjoituksemme on konkreettinen tapa edistää yhteisöllisyyttä ja tukea paikallista mielenterveystyötä alueellamme”, sanoo LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen.
Lisätietoja:
Peppiina Kahakka, toiminnanjohtaja, MIELI Kainuun mielenterveys ry peppiina.kahakka@mielikainuu.fi, p. 044 782 6010
Olli Kokkonen, toimitusjohtaja, LähiTapiola Kainuu-Koillismaa, olli.kokkonen@lahitapiola.fi, p. 050 550 4607
Kuvassa MIELI Kainuun mielenterveys ry:n kehittämispäällikkö Johanna Sula ja kriisityöntekijä Heli Kortelainen sekä LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen.








