Odottavien äitien ryhmää veti kaksi vapaaehtoista, Eija Heinonen ja Sara Blomberg. Osallistujien tunteet olivat ryhmässä vahvasti esillä, ja ohjaajat tarvitsivat kykyä ottaa niitä vastaan.
”Ensimmäisellä kerralla jännitti”, Eija Heinonen muistelee ryhmänohjauksen alkutaivalta.
”Ryhmäläisten vastaanotto mietitytti, kun minulla ei ole omakohtaista kokemusta äitiydestä”, jatkaa Sara Blomberg.
Alkujännitys jäi taakse kokoontumisten myötä. Molemmille löytyi omat luontevat roolit ohjaajina. Ryhmästä tuli osallistujille tiivis, luottamuksellinen tila.
Heinonen on ammatiltaan pian eläkkeelle siirtyvä kätilö ja sairaanhoitaja, Blomberg pian valmistuva sosionomiopiskelija. Heinonen ja Blomberg toimivat vapaaehtoisina ryhmänohjaajina Turun seudun mielenterveysseurassa. Vastaavia ryhmänohjaajia toimii vapaaehtoisena monessa mielenterveysseurassa ympäri Suomen.
Kaikilla tilaa puhua
Ryhmän tapaamisten suunnittelu aloitettiin ennen kokoontumisia. Myös ryhmäläisten toiveita kuultiin.
”Tapasimme kunkin ryhmäläisen yksittäin ennen ryhmätapaamisia”, Blomberg kertoo. ”Alkuhaastatteluissa osallistujat saivat tutustua meihin. Vertaistuen toive yhdisti kaikkia.”
Pieni ryhmäkoko tarjosi vertaistuelle hyvät puitteet.
”Kaikilla oli tilaa puhua, ja jokainen sai nostaa esiin omia puheenaiheitaan”, Blomberg toteaa.
Avoimuus rakentui luottamuksen varaan.
”Osallistujat alkoivat avautua yllättävänkin nopeasti”, Blomberg kertoo.
”Sovimme pelisäännöt, joihin kaikki sitoutuivat. Yksi oli, että ryhmän keskusteluja ei kerrota muualle”, Heinonen selittää. ”Näin jokainen koki olonsa turvalliseksi ja pystyi puhumaan luottamuksellisesti.”
Ryhmässä juteltiin paljon, mutta käytössä oli myös toiminnallisia menetelmiä. Taideterapeutin ohjauksessa työstettiin kehonkuvaa kuvataiteen avulla, ja yhdessä käytiin taidenäyttelyssä ja kahvilassa.
”Käytimme kuvallisia ja kirjallisia apuvälineitä, rentoutumisharjoituksia ja musiikkia”, Blomberg luettelee. ”Kaikessa oli kuitenkin ryhmän kannalta punainen lanka.”
On tärkeää tulla nähdyksi omana itsenään
Osoittautuiko vapaaehtoistyö rankaksi?
”Äitien tunnemaailma oli vahvasti läsnä, ja otimme tunteita vastaan”, Heinonen pohtii. ”En silti sanoisi, että se olisi ollut rankkaa.”
”Moni oli kokenut yksinäisyyttä. Ryhmässä he huomasivat, että eivät olleet yksin: toisillakin oli samoja tuntemuksia”, Heinonen kuvaa.
Palautteessa osallistujat kertoivat, että vertaistuki oli heille tärkeää. Tärkeiden hetkien ja tunteiden jakaminen oli keino valmistautua tulevaan äitiyteen.
”Lisäksi he löysivät ryhmästä ihmisiä, joihin pitää yhteyttä myöhemminkin”, Blomberg toteaa.
Vaikka eri paikoissa on erilaisia rooleja, ryhmässä sai olla omana itsenään ja omaa itseään varten. On tärkeää tulla nähdyksi omana itsenään”, Heinonen sanoo.
”Tietenkin ryhmässä oltiin myös tulevaa vauvaa varten”, Blomberg jatkaa. ”Raskausaika on pitkä, ja vauvan odotus nostaa paljon tunteita ja jaettavaa. Erilaisista elämäntilanteista huolimatta kaikkia yhdisti raskaus ja äitiyteen valmistautuminen.”
Työpari tuo ryhmään kahden ihmisen tiedot ja taidot
Vapaaehtoistyön koordinaattori Jutta Simonen kertoo, että vapaaehtoiset ohjaavat Mielenterveysseuran ryhmiä usein työpareina. Tästä hyötyvät niin ryhmäläiset kuin ohjaajat, kun työparilla on kahden ihmisen kokemukset, tiedot ja taidot.
”Myös toiminnan reflektointi onnistuu myöhemmin yhdessä”, Simonen täsmentää.
”Synnytysaiheiset kysymykset ohjautuivat minulle”, kertoo kätilönä toimiva Heinonen, mutta lisää, että vapaaehtoistyössä ei toimita ammattiroolissa.
”Täytyy osata pitää rajat. Emme tee neuvolan tehtäviä.”
Blombergilla puolestaan on sosionomin taustan tuomaa ymmärrystä ryhmäytymisprosesseista. Tämä auttoi toiminnan suunnittelussa.
Vaikka Heinosen ja Blombergin ammattiosaaminen on ollut heille avuksi, vapaaehtoistyöntekijöiltä ei vaadita tiettyä ammattia.
”Vapaaehtoisuus perustuu läsnäolo- ja kuuntelutaitoihin. Ammatti voi tuoda bonusta vapaaehtoistyöhön, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä”, vapaaehtoisia rekrytoiva Simonen kertoo. ”Vapaaehtoistyöhön kannattaa hakeutua kaikkien, joilla on siihen kiinnostusta ja sopiva elämäntilanne.”
Uusia näkökulmia vapaaehtoistyöstä
Heinosen ja Blombergin mukaan koulutus vapaaehtoistyöhön on ollut tärkeä ja vahvistanut osaamista.
Vapaaehtoistyössä kasvaa itsekin: pääsee näkemään onnistumisia ja saa uusia näkökulmia”, Blomberg sanoo.
”Olen voinut jakaa työvuosien aikana kertynyttä kokemusta, tietotaitoa ja elämänkokemusta”, Heinonen kiittää vapaaehtoistyötä eläkeiän kynnyksellä.
TEKSTI: ELINA LAINE
KUVAT: PIRITTA FORS
Artikkeli on julkaistu pidempänä versiona Suomen Mielenterveysseuran verkkosivuilla.
Oletko kiinnostunut ryhmien ohjaamisesta?
Ryhmätoiminta on yksi vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan muoto. Pohjakoulutuksena tehtävään on tukihenkilön peruskoulutus, jonka jälkeen käydään ryhmänohjaajan lisäkoulutus.
