Mielen hyvinvointi rakentuu usein pienistä hetkistä – pysähtymisestä, itsestä huolehtimisesta ja siitä, että huomaa hyvän omassa elämässä. Olen itse kokenut hyödyllisiksi positiivisen psykologian tutkimukseen perustuvat harjoitukset, joita voi soveltaa aina kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla.
Positiivisen psykologian tieteenala tutkii sitä, mikä saa ihmisen voimaan hyvin ja kukoistamaan. Sen ytimessä ovat sellaiset käsitteet kuin resilienssi, merkityksellisyys, kiitollisuus, luonteenvahvuudet ja myötätunto. Seuraavat kolme ajatusharjoitusta perustuvat näihin periaatteisiin ja voivat toimia myös lempeinä välineinä oman henkisen hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Kiitollisuushetki
Tutkimusten mukaan kiitollisuus on tehokas keino lisätä tyytyväisyyttä ja onnellisuutta omaan elämään. Lisäksi sen on todettu parantavan unenlaatua ja vahvistavan ihmissuhteita. Kiitollisuus auttaa suuntaamaan huomion siihen, mikä elämässä on jo hyvin. Kiitollisuuden aiheet voivat olla pienempiä, kuten hyvänmakuinen kuppi kahvia aamulla tai oma hetki luonnossa lintujen laulua kuunnellen, tai suurempia asioita, kuten oma tai läheisen terveys.
Pohdi hetki, mitkä asiat tekevät sinut kiitolliseksi, ja listaa esimerkiksi paperille tai puhelimen muistioon 3-5 kiitollisuuden aihetta. Huomaa, millainen olo siitä syntyy.
Itsemyötätuntoharjoitus
Itsemyötätunto tarkoittaa ystävällisyyttä ja lempeyttä itseä kohtaan, erityisesti silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tutkimusten mukaan Itsemyötätunnon harjoittaminen lievittää stressiä ja tukee palautumista vaikeina hetkinä.
Kokeile harjoitusta: pysähdy ja huomaa, miten puhut itsellesi. Jos sisäinen äänesi on kriittinen, mieti, mitä sanoisit vastaavassa tilanteessa hyvälle ystävällesi, ja vastaa sitten samalla lempeydellä myös itsellesi.
Omien luonteenvahvuuksien tunnistaminen
Omien luonteenvahvuuksien tunnistaminen auttaa elämään omannäköistä ja omien arvojen mukaista elämää. Se voi johtaa suurempaan elämäniloon ja merkityksellisyyden kokemukseen. Kun käytämme omia vahvuuksiamme, koemme usein myös iloa ja onnistumista.
Käytä siis hetki pohtiaksesi: milloin olet kokenut onnistumista ja mitä vahvuuksia käytit silloin? Vahvuuksia voivat olla esimerkiksi oppimisen ilo, ystävällisyys tai huumorintaju.
Voit halutessasi testata omat luonteenvahvuutesi ilmaisella VIA-luonteenvahvuustestillä: viacharacter.org. Testi perustuu psykologien Christopher Petersonin ja Martin Seligmanin teoriaan 24 luonteenvahvuudesta (Character Strengths and Virtues 2004).
Listaa pohdinnan jälkeen 3-5 ydinluonteenvahvuuttasi ja mieti, miten voisit lisätä niiden käyttöä elämässäsi.
Pysähdy yhteiseen Mielipaussiin
Näitä harjoituksia voi kokeilla esimerkiksi perjantaina 10.10. klo 10 Maailman mielenterveyspäivänä, jolloin pidämme 10 minuutin yhteisen Mielipaussin. Tällöin annamme mielellemme tauon arkisesta puurtamisesta ja otamme hetken vain itsellemme. Pieni hetki omien ajatusten ja itsensä äärellä voi olla suuri teko oman mielen hyvinvoinnin hyväksi.
Oona Kangasniemi, Vapaaehtoisviestijä
Kirjoituksessa on hyödynnetty seuraavia lähteitä:
Emmons, R. A., & McCullough, M. E. (2003). Counting blessings versus burdens: An experimental investigation of gratitude and subjective well-being in daily life. Journal of Personality and SocialPsychology, 84(2), 377–389. https://doi.org/10.1037/0022-3514.84.2.377
Emmons, R. A. (2007). Thanks!: How the New Science of Gratitude Can Make You Happier. New York: Houghton Mifflin Company.
Han, A., & Kim, T. H. (2023). Effects of Self-Compassion Interventions on Reducing Depressive Symptoms, Anxiety, and Stress: A Meta-Analysis. Mindfulness, 1–29. Advance online publication. https://doi.org/10.1007/s12671-023-02148-x
Neely, M. E., Schallert, D. L., Mohammed, S. S., Roberts, R. M., & Chen, Y. J. (2009). Selfkindness when facing stress: The role of self-compassion, goal regulation, and support in college students’ well-being. Motivation and emotion, 33(1), 88-97.
Neff, K. (2003). Self-compassion: An alternative conceptualization of a healthy attitude toward oneself. Self and identity, 2(2), 85-101.
Peterson, C., & Seligman, M. E. P. (2004). Character Strengths and Virtues: A Handbook and Classification. Oxford University Press / American Psychological Association.
Seligman, M. E. P., & Csikszentmihalyi, M. (2000). Positive psychology: An introduction. American Psychologist, 55(1), 5–14. https://doi.org/10.1037/0003-066X.55.1.5
Wagner, L., Pindeus, L., & Ruch, W. (2021). Character Strengths in the Life Domains of Work, Education, Leisure, and Relationships and Their Associations With Flourishing. Frontiers in psychology, 12, 597534. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2021.597534


