”Suomalainen mies ei puhu, eikä pussaa”.
Yhteiskunnassamme halutaan miehiin muutosta. Tahtotila on, että miehet uskaltautuisivat puhua tunteistaan avoimemmin. Sukupolvi kerrallaan olemme menossa tähän suuntaan. On selvää, että lopulta kukaan ei selviä elämästä hengissä, mutta puhumalla voimme päästä pidemmälle. Olemmeko silti valmiita kuulemaan, mitä miehillä on kerrottavaa. Vaatii rohkeutta kysyä, mitä miehelle kuuluu? Olemmeko aidosti valmiita kuulemaan vastauksen?
Monesti ajattelemme, että miehisyyttä on toimia hartioina, jotka viimekädessä kantavat vastuun. Mies on se olkapää, jota vasten voi purkaa pahan olonsa itkien. Nyt haluamme kuitenkin, että miehet uskaltaisivat näyttää ja sanoittaa ääneen myös omat tunteensa. Olemmeko yhteiskuntana valmiita vastaanottamaan tämän muutoksen?
Se olkapää, jota vasten aiemmin olemme voineet turvautua ja itkeä kyyneleemme, muuttuukin vastakohdaksi. Kuka ottaa vastaan surun tunteita purkavan miehen? Jos haluamme aidosti muutosta miehiin, myös yhteiskuntamme pitää olla valmis muuttumaan.
Rohkeutta on olla tuntematta pelkoa, mutta vieläkin rohkeampaa on puhua ääneen tilanteen herättämät tunteet.
Kirjoittaja on sosionomiopiskelija, MIELI Etelä-Karjalan mielenterveys ry:n harjoittelija Jarno Berg
Tarvitsetko keskusteluapua? Tästä Etelä-Karjalan kriisikeskusten ajanvaraukseen.
