”Olen vahvasti kiinnittynyt perusterveydenhuoltoon ja siihen, mitä siellä tapahtuu. Tarvittaisiin moniammatillisuutta, perhetyötä ja ihmisen aktiivista kuuntelua”, sanoo perhelääketieteen professori, emeritus ja perheterapeutti Pekka Larivaara.

Mitä mielen päällä

Auttaminen. Jaksaisinkohan vielä matkustaa Englantiin tapaamaan ystävääni ja pitkäaikaista kollegaani, jolla on ikää 88 vuotta ja meneillään vaativia hoitoja.

Mistä pitäisi puhua

Pitäisi puhua moniammatillisesta yhteistyöstä perusterveydenhuollossa. Ongelmat eivät yleensä ratkea yhden ihmisen voimin.

Tarvitaan laajempaa ihmiskäsitystä. Eri komponentit vaikuttavat toisiinsa ja ymmärtämistä auttaa, jos toinen tai useampi ammattilainen työskentelee yhdessä.

Peruslähtökohta on, että kukaan ei kuvittele tietävänsä parhaiten.

Peruslähtökohta on, että kukaan ei kuvittele tietävänsä parhaiten. Mihinkään inhimilliseen asiaan ei ole absoluuttista totuutta – se syntyy dialogin kautta, johon kaikki osallistuvat.

Perusterveydenhuollossa tarvitaan toimintatapojen ravistelua. Tein aikanaan väitöskirjankin terveyskeskuksen lääkäripalvelujen suurkäyttäjistä. Moniammatillisissa toimintatavoissa kyse ei ole vain työnjaosta, vaan että opitaan uudenlaista asiantuntijuutta ja teoriaa esimerkiksi sosiaalisesta konstruktionismista.

Suomi on maailman onnellisin maa, mutta meillä on valtavasti mielenterveyspahoinvointia. On puhuttava nuorista ja perheiden varhaisesta tukemisesta. Esimerkiksi nuorten huumekuolemissa Suomi on Euroopan kärkipaikalla; jotain yhteiskunnassamme on vialla.

Usein kun paneutuu mielenterveyden ongelmista kärsivään nuoreen, tulee mieleen, onko perhe sairaampi kuin yksilö vai molemmat sairaita, ja miten he ovat saaneet apua. Monesti ammattilaiset ovat toimineet yksin, yksi tehnyt sitä ja toinen jotain muuta. Joskus tuntuu, että auttava yhteisö on sairaampi kuin perhe ja autettava yksilö.

Tässä tulemme jo poliittisen päätöksenteon tasolle ja siihen kuka on sairas ja missä sairaus istuu milloinkin. Puhuttaessa jengiväkivallasta ja päihteistä, tarvitaan vaikuttavaa toimintaa monella tasolla. Joskus näyttää siltä, että poliitikot haluavat panna päänsä pensaaseen ja unohtaa nämä asiat. MIELI ry:n ja vastaavien tahojen vaikuttamistyö on tässä äärettömän tärkeää.

Auttaminen on maassamme organisoitu niin, että jossakin olisi aina se huippuosaaminen. Ihmisen jonottavat puoli vuotta lastenpsykiatriaan tai jopa vuoden kuntoutuspsykoterapiaan. Ainakin osa työpanoksesta pitäisi laittaa alemmille tasoille ja lähemmäksi perhettä ja yksilöä. Siellä toimiville ammattilaisille tulee antaa tukea ja työnohjausta.

Yleislääketieteen suosituksissa ja vastaanottomalleissa mainitaan potilas, mutta perhe on valitettavan usein unohdettu. Perhekeskeisen työn vaikuttavuudesta vaaditaan tieteellistä näyttöä perustasollakin, vaikka perhetyön tutkiminen on monin tavoin haasteellisempaa kuin tutkia lääkkeen vaikutuksia. Kokemusperäinen tieto on yhtä tärkeää. Kirjahyllyssänikin on kaksi metriä kirjoja perhetyöstä, perhelääketieteestä ja perheterapiasta.

Mene potilaan luo, jos siltä alkaa tuntua. Älä aina istu valkoisessa takissa pöydän takana.

Valtava määrä tutkimuksia ja elämänkokemusta on opettanut, että mene potilaan luo, jos siltä alkaa tuntua. Älä aina istu valkoisessa takissa pöydän takana. Perusterveydenhuollon suuri ongelma on, että kotiin ei mennä. On ensiarvoisen tärkeää nähdä niin sanotusti, että mitä kuvia siellä piirongin päällä on.

Eräskin eläkkeellä oleva rouva oli kiertänyt kaikki mahdolliset sairaalat ja yksityisvastaanotot ja tutkimukset. Sovimme, että seuraavan kerran tapaisimme kotona. Hän kertoi, että hänen miehensä oli kuollut neljä vuotta sitten ja rakennuksen seinät huusivat surua. Pääsimme uudelle tasolle ja otimme aikuiset lapset mukaan keskusteluun. Kaikki muuttui.

Taustasi

Tein peruslääkärin työtä noin 20 vuotta.

Nuorena kunnianhimoisena lääkärinä menin Lapissa Kolariin, josta oli noin 250 kilometriä lähimpään keskussairaalaan. Oli pakko oppia kaikkea.

Oulun yliopistossa toimin perhelääketieteen dosenttina ja professorina.

Lääkärin urallani olin ensimmäiset kymmenen vuotta puhtaasti viljelty biolääkäri. Vanhemmat kollegat varoittelivat, että jos päästät potilaan puhumaan, peli on menetetty. Jos potilas sanoo polvi, ota siihen kiinni ja tutki polvi.

Amerikan työskentelyajaltani muistan tutkijan, joka selvitti terveyskeskuslääkärien toimintaa ja myös sitä, kuinka kauan lääkäri keskimäärin kuunteli potilasta aktiivisesti: noin 15–18 sekuntia. Videolla näkyi, miten 15–20 sekunnin kohdalla lääkärin katse laskeutui papereihin. Hän alkoi miettiä, mitä hän seuraavaksi kysyisi potilaalta.

Lääkärin on tärkeä rauhoittua ja kuunnella potilaan sanallista ja sanatonta viestiä.

Oli henkisesti rankkaa alkaa tehdä ammatissa eri tavalla kuin muut. Pitääkö kaikki opeteltu minun siirtää syrjään ja ryhtyä keskustelulinjalle, pohdin. Tarvitaan tietenkin molempia. Äkillisessä sairaudessa, tapaturmassa, leikkauksessa ja kuolemanvaarassa on tarpeellista kiinnittyä fyysiseen puoleen, mutta mitä kauemmin ihminen sairastaa, viikkoja, kuukausia ja vuosia, sitä suurempi tarve on aktiiviselle kuuntelulle.

Tämä oli valtava muutos lääkärin urallani: kuuntele kokonaisuutta, tee kotikäyntejä ja kohtaa ihminen.

Mielenterveyttä voi vahvistaa

Kiinnostu kohtaamastasi ihmisestä ja pysähdy kuuntelemaan. Se on olennaista.

Terapeutinkin on tärkeä säilyttää ei tietämisen -asenne (not knowing).

Älä ainakaan ensimmäisellä tai toisellakaan käynnillä kuvittele, että tietäisit, mistä kaikesta on kyse.

Kriisit kuuluvat elämään

Kyllä kriisit jollain tapaa ratkeavat.

Vertaus kolikkoon on jäänyt elävästi mieleeni.

”Katso kriisiä kuin kolikkoa. Jos pidät kolikkoa pöydällä aina samoin päin, näet kriisin. Jos käännät kolikon toisinpäin, näet valmiuden uuteen ja mahdollisuuteen.”

Viimeisin mielenterveystekosi

Soitin kollegalle, joka ei tullut kurssijuhliin. Hän oli menettänyt vaimonsa puolitoista vuotta sitten.

Soittelimme jonkin aikaa, kunnes kävin kotona. Joimme kahvia ja juttelimme lääketieteestä ja työhistoriasta.

Yhtenä vierailukertana siirsin hänen vaimonsa kuvan työhuoneesta olohuoneen kirjahyllyn päälle. Kysyin vaimosta.

Keskustelumme sai toisen aaltopituuden ja siirtyi siihen, minkälaista elämä on.

Lastenlasten kanssa oleminenkin on tietyllä tavalla mielenterveystekoja.

Mistä saat iloa ja energiaa

Tästä päivästä, keväisestä luonnosta, valosta, valkoisista hangista ja liikunnasta.

Luonto ja liikunta ovat minulle tärkeitä.

Kymmenen vuotta sitten lapset ostivat minulle syntymäpäivälahjaksi Personal Trainer -palvelun, kymmenen kerran kuurin. Siitä tulikin viiden vuoden yhteinen taival trainerin kanssa.

Olin tottunut liikkumaan, mutta nyt sain siihen uutta paloa.

Juoksin jopa pari maratonia ja muutaman puolimaratonin. Sain muutaman komean pokalinkin ikämiessarjoista lapsenlapsille näytettäväksi. Korona vähän sotki suunnitelmia.

Mietelause

Rakensin kerran aittarakennusta timpurin kanssa. Päivittelin, että onpa vaikea homma, mitenköhän tämä oikein tehdään. Timpuri sanoi:

”Vaikeaahan se on, kun jotakin pitäisi tehdä. Mutta ei se niin mee, ettei se jotennii mee.”

[Lue lisää…]