Joulu

Joulu lähestyy. Istun keittiönpöydän äärellä etätöissä koronatilanteen hankaloittaessa jälleen elämäämme.

Ulkona tippuu hiljalleen lumihiutaleet maahan. Kissa seuraa ikkunasta pihapuun oravien leikkiä.

Unohdun itsekin seuraamaan pihamaan tapahtumia. Pähkinä toisensa jälkeen lähtee oravien matkaan.

Yksi kolmesta vakiovieraasta ei ole tullut enää viikkoihin.

Puhelin soi ja katkaisee ajatukset oravan kohtalosta.

Asiakas soittaa.

Keskustelemme hänen tilanteestaan hetken ja varaamme ajan kriisityöntekijälle.

Puhelun jälkeen mietteet pysyvät hetken asiakkaan tarinassa. Toivon, voi kuinka toivonkin, että hänenkin asiansa järjestyisivät parhaalla mahdollisella tavalla.

Joulun lähestyminen saa meidät miettimään kulunutta vuotta ja sen haasteita. Menetyksiä ja pettymyksiä, mutta hyvä olisi miettiä myös ilon hetkiä sekä onnistumisia. Ne antavat voimaa tulevaan.

Koitetaan kaikki viettää rauhallinen joulun aika, pitää yhteyttä läheisiin mahdollisuuksien mukaan ja mennä positiivisin ajatuksin kohti tulevaa vuotta.

Ehkä se  kolmas oravakin on siirtynyt vaan naapurin pähkinöille…

Tanja

Kun puhelin soi

Pienen happihyppelyn jälkeen juon kupposen rooibosta, rapsuttelen koiraa ja suljen huoneen oven. Roolini ja puuhailuni vaihtuvat vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi, kriisiauttajaksi. Avaan linjan MIELI ry:n Kriisipuhelimeen. Tunnelmani on rauhallinen ja odottava. Aina myös ripauksen jännittynyt. Juuri sen verran, että olen skarpimpi ja valmiimpi kohtaamaan soittajan. Häivähdyksinä kumpuilevat ajatukseni talven tulosta ja jouluaskareista väistyvät, kun puhelin soi.

”Kriisipuhelin. Vapaaehtoinen tukihenkilö puhelimessa.” Kuuntelen. Olen avoimin mielin kiinnostunut tämän minulle tuntemattoman soittajan elämästä, hänen tilanteestaan, tunteistaan ja kokemuksistaan. Kuuntelen. Olen soittajaa varten. Kuuntelen. Myötäelän. Kuuntelen. Pyydän soittajaa kertomaan uudelleen kohdan, jota en ymmärtänyt. Kuuntelen. Kysyn, onko hänellä itsetuhoisia ajatuksia. Kuuntelen. Pyydän häntä kertomaan, kuinka hän on aiemmin selvinnyt kohtaamistaan vaikeista tilanteista. Kuuntelen. Kysyn hänen ajatuksiaan ja toiveitaan jatkosta. Kuuntelen. Rohkaisen häntä ottamaan asian puheeksi läheisensä kanssa ja hakemaan toivomaansa apua. Kuuntelen. Kannustan häntä tekemään itselle hyviä, mukavalta tuntuvia asioita. Kuuntelen. Soittaja kiittää välittämisestä ja kertoo olonsa nyt hieman helpottaneen. Kiitän häntä soitosta sekä toivotan kaikkea hyvää ja voimia jatkoon.

Puhelun jälkeen istun hiljaa. Ajattelen soittajaa. Toivon ja luotan hänen tilanteensa keventyvän. Olen kiitollinen, että hän jakoi minulle tarinansa ja sain olla hänen kanssaan tässä illassa puolituntisen. Käännän ajatuksen itseeni. Soittajan tarina kosketti ja herätti mieleeni muiston vuosien takaa. Käytän muisteluun hetkisen ja huomaan näiden menneiden haavojen olevan lujasti kiinni rosoisesta pinnastaan huolimatta. Huomaan myös, että pieni jännitys on istahtanut olkapäilleni puhelun aikana. Venyttelen rauhallisesti niskaa ja hartioita. Hengittämällä pari kertaa syvään annan kehon ja mielen tasoittua. Oloni on lämmin. Tunnen iloa ja merkityksellisyyttä tekemästäni työstä. On onni saada olla avuksi ja osa hienoa kriisipuhelinpäivystäjien joukkoa. Kun puhelin soi, joku meistä kuuntelee.

-Niina, vapaaehtoinen

Jokaisella meistä on elämässä kriisejä ja vastoinkäymisiä, emmekä me ammattiauttajat myöskään ole niiltä suojassa.  Aika ajoin käy niin, että luoksemme tulee ihminen, jonka kriisi on luonteeltaan sellainen, että meillä itsellämme on jonkinlaista henkilökohtaista kosketuspintaa käsillä olevaan asiaan. Mutta väittäisimme, että koskaan aiemmin emme ole kohdanneet tilannetta, jossa elämäämme vaikuttaa kriisi, joka koskettaa meitä kaikkia, ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Me kaikki elämme nyt poikkeusolosuhteissa, myös me ammattiauttajat.

Tämä asettaa meidät ammattiauttajina aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Tuemme ihmisiä kriisissä, joka koskettaa yhtä lailla myös meitä itseämme. Toisia enemmän, toisia vähemmän.  Miten tukea ihmistä kriisissä, joka ulottaa vaikutuksensa myös minuun itseeni, ja kuinka pystyn rauhoittamaan ja vakauttamaan ihmistä tilanteessa, jossa jaan saman huolen, epätietietoisuuden ja kenties jopa turvattomuuden tunteen hänen kanssaan?

Kriisi on ulottanut vaikutuksensa työarkeemme myös toisella tavoin. Siinä missä ennen otimme asiakkaamme vastaan kotoisissa ja puitteiltaan rauhallisissa kriisikeskuksen tiloissa kasvokkain kohdaten, tapahtuu työmme nyt erilaisten etäyhteyksien kautta. Myös työyhteisön fyysinen läsnäolo on muuttunut etäpalavereihin. Sen myös huomaa, kuinka sitä omaa yhteisöä kaipaa ja saakin kaivata.

Kasvokkain tapaamisen ja etätapaamisen eroja pohdittaessa kuulee usein hienoista epäilyä katsekontaktin heikkenemistä. Kriisityössä kokemus on ollut, että se saattaa jopa vahvistua, kun työntekijä katsoo jatkuvasti kameraan, eli toisin sanoen suoraan silmiin. Osalle meistä on tärkeää päästä työntekijän luokse pois omista kotiympyröistä, joissa ei välttämättä ole mahdollisuutta keskittyä hetkeksi vain omiin asioihin. Toisilla taas on rennompi ja turvallisempi olla, kun tapaamisella voikin olla omassa kotona, tutulla sohvalla, koira kainalossa ja kädessä oma lempikahvimotti.

Meidän kokemuksemme on, että työskentely etäyhteyksin kautta voi olla yhtä laadukasta ja tuloksellista kuin kasvokkain tapaaminenkin, vaaditaan vain uutta ja erilaista asennoitumista, niin meiltä kuin asiakkailtammekin. Tähänastiset kokemukset etätyöstä ovat olleet positiivisia ja kannustammekin kaikkia ylittämään kynnyksen, ja kokeilemaan uudenlaista tapaa olla yhteydessä muihin! Voi olla helpottavaakin, että apu tulee nyt kotiin eikä se vaadi liikkumista.

Vallitseva tilanne on asettanut myös meidät ammattiauttajat miettimään, miten me pidämme huolta itsestämme. Ehkä se tuttu ja mukava ryhmäliikunta on jäänyt pois, ystävien kanssa yhteiset kahvitteluhetket ovat muuttuneet videokahvitteluksi tai odotetut matkat ovat siirtyneet tuonnemmaksi. Tämä vaatii luovuutta ja on toisaalta mahdollistanut uusia harrastuksia tai antanut aikaa niiden asioiden toteuttamiselle, joille ”aikaa” ei ole koskaan löytynyt. Ehkä olemme jopa löytäneet itsestämme uusia puolia. Ja ehkä oppineet vaalimaan niitä meille merkityksellisiä juttuja hieman paremmin.

Ei siis luovuta toivosta ja vaalitaan yhteyksiä! Ehkä osin uudenlaisin keinoin.  Kyllä tämä tästä <3

Kohtaamisia luonnossa🍁

Paljon puhutaan siitä kuinka suuri merkitys on luonnolla ihmisen hyvinvointiin! Sen vuoksi Vertokin tarjosi retken Rukalle Verton kävijöille sekä läheisille!

Kohtasimme luonnossa toisia retkeilijöitä, omia ajatuksiamme ja tunteitamme sekä luonnon tarjoamia elämyksiä sellaisena kuin luonto sen sillä hetkellä meille tarjosi! Luonnon äärellä me kaikki olemme saman arvoisia!

Pääsette kuvien kautta näkemään ja aistimaan luonnon avoimuutta sekä kauneutta.

Se, että saa ja voi tehdä työtä tällä tavoin on työntekijälle silmiä avaavaa sekä palkitsevaa❤

Mukavia kuvien katselu hetkiä ja Hyvää loppu syksyä kaikille!

Terveisin, Katja Rauhala -Verton ohjaaja

Vieläkö joku kuuntelee?

Tv-uutisissa välitettiin kuvaa eduskunnan täysistunnosta. Kuvakulma toi esille rajallisen määrän kansanedustajia istuntosalista työnsä ääreltä. Kuvista välittyi joukko miehiä ja naisia, joiden päät olivat painuneet alaspäin. Ihmettelin, mitä kummaa salissa tapahtuu. Tarkemmin tv-kuvaa katsellessani huomasin, että kukin kuvassa näkyvä edustaja oli katse kiinni kännykässään. Jotakin tärkeämpää, mielenkiintoisempaa oli tapahtumassa muualla kuin istuntosalin näyttämöllä.

Kuljen bussipysäkin ohitse lenkilläni. Äiti odottaa bussia matkustaakseen vaunuissa istuvan pienensä kanssa. Lapsi yrittää saada kontaktia äitiinsä, mutta äiti on syventynyt kännykkänsä saloihin eikä kuule lapsensa tarvetta. Lapsi korottaa ääntään, huitoo käsillään, mutta sekään ei näytä auttavan. Äidin ja lapsen kokonaisvaltainen kohtaaminen on estynyt. Se herättää lapsessa ärtymystä.

Kaupungin sykkeessä jalkakäytävällä tulee vastaani isä kahden alakouluikäisen lapsensa kanssa. Väistän heitä, muuten olisimme ajautuneet törmäykseen. He hortoilevat ennakoimattomasti, kunkin katse on tiiviisti kännykän näyttöruudussa. Miten he selvisivät kadun yli? Ehkä kukin heistä varmistaa reittiä päästäkseen perille vieraassa kaupungissa? He kulkivat yhdessä, mutta kuitenkin erillään. He kulkivat samaa päämäärää kohti, mutta henkisesti –ainakin hetkellisesti- kaukana toisistaan. Puhumattomina.

Näitä tarinoita omasta ja toistemme elämästä voisimme kertoa loputtomiin. Esimerkkejä piisaa. Millainen suhde sinulla on sähköisiin viestimiin? Kumpi hallitsee elämääsi, sinä kännykkää vai kännykkä sinua? Oletko miettinyt, miten välttämätöntä on olla koko ajan tavoitettavissa, lähes 24h?

Sähköiset viestimet helpottavat arkeamme. Ne parhaimmillaan palvelevat meitä. Se on totta. Niistä on paljon iloakin. Tunnustan, että olen löytänyt monta kadoksissa ollutta koulukaveria FB:n auttamana. Ja muistan, että jos ystäviä ei ole kasvotusten rinnallamme matkaa jakamassa, ystävä sähköisen yhteyden kautta voi olla tosi tärkeä.

Vaarana on, että erilaiset ”vempaimet” sitovat meitä liikaa ja rajoittavat kohtaamista perheissämme ja läheistemme kanssa. On tosi harmillista, jos ihmisen kohtaamiseen tarvitaan aina joku tekninen laite. Koska parhaimmillaan kohtaaminen tapahtuu mielestäni useimmiten kasvotusten; ilman, että mitään on välissämme.

Ikävöimme perustarpeissamme nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Meillä on iso ikävä kertoa omat kuulumiset ja oma tarina siten, että joku oikeasti kuulee ja kuuntelee, jakaa kokemuksemme elämästä. Katseemme kertoo meistä paljon; onko se hyväksyvä, tuomitseva, armahtava, rakastava. Viestitämme sanoillamme, mutta vielä enemmän katseellamme ja kehomme kielellä. Hyvä ohje on edelleen voimassa: kohtele toisia ihmisiä sillä tavoin, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Kohtaaminen syntyy pienistä, mutta niin tärkeistä elementeistä. Pysähtyminen, tilan antaminen toisen kuulumisille, toisen tilanteen sietäminen ja ennen muuta hyväksyvä läsnäolo ovat pohjana arjen kohtaamiselle. Kohtaaminen ei ole rakettitiedettä! Arkipäiväinen kuulumisten kysyminen voi yllättää: joku on kiinnostunut sittenkin minun kuulumisistani. Miten hyvä on kysyä kuulumisia. Vielä tärkeämpää on kuunnella vastaus esittämäämme kysymykseen. On kiusallista, jos kysyjä ei kuule vastaustamme. Pahimmillaan hän voi alkaa kertoa omaa kokemusta kuulumisiimme liittyen, päälle puhuen. Kehnoa on, jos hän väistää vastauksemme ja pakenee paikalta.

Hyvää ja elämän makuista syksyä, avoimuutta kohtaamisiin ja toistemme aitoon kuuntelemiseen.

Juha Kyllönen

Muutosten syksy…

Kesälomat ovat nyt takanapäin ja aika palata tuttuun ja turvalliseen arkeen.

Vai onko?

Monen viikon lomalla olon jälkeen työmatka tuntui kevyeltä kävellä, mukava nähdä taas kaikkia.

Töihin saapuessani minua odotti ”pehmeä” lasku…

Kunnes johtaja saapui ja pyysi istumaan alas kun olisi ihan pari asiaa mistä puhua…

Hän tulisi jäämään toimivapaalle yli vuodeksi. Hän sai elämässään hienon mahdollisuuden ja lähtisi siksi pois perheestämme. (Meidän työyhteisömme on pieni ja joskus jopa vertaamme sitä ”meidän perheeksi”. )

Johtajan sijainen tulisi kahden tunnin päästä. Mitä? Ei ole todellista. Mitä mitä miten ja miksi kysymykset risteilivät päässäni.

Henkilökohtaisesti otin tiedon tulevasta aika raskaasti. Välttämättä en ollut täysin oma itseni tuona päivänä kun esittäydyin tulevalle johtajalle. Olin shokkivaiheessa.

Illalla tuli itku. Puhdistava, vapauttava itku.

Kaikille meille tulee tilanteita vastaan, jossa edessä on muutos. Muutos voi olla pieni, mutta sen vaikutus voi kokijalle olla suuri. Muutos voi olla odotettu tai äkillinen ja se saa aikaa monenlaisia tunteita. Pelkoa, epävarmuutta, iloa, surua ja toisaalta mitä vaan yllättäviäkin ja voimakkaita tunteita.

Meidän työyhteisö on kokemassa muutoksen. Muutos on myös mahdollisuus, ei ainoastaan uhka. Mahdollisuus saada uusia näkökulmia uuden ihmisen myötä, uusia toimintatapoja sekä uusi ihmissuhde tähän meidän pieneen yhteisöön.

Älä unta nää, älä unta nää usko ystävää vielä päivät nää vie surun sylistä pois

(Tommi Läntinen)

Positiivisuuden kautta, hyvää syksyä! -Tanja

Hyvinvointia ja voimaa vertaistuesta

Kirjoitan tätä blogia ystävänpäivänä miettien miten tärkeitä läheiset ihmissuhteet ovat meille. On tärkeää, että ympärillä on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa omaan elämään liittyviä asioita ja ajatuksiamme. Ihmisiä, joiden kautta peilaamme itseämme. Elämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa läheisten ihmisten lisäksi voimme tarvita vertaistukea. Saman kokeneita ihmisiä, joiden kanssa jakaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme. Vertaistuki on nimenomaan kokemukseen perustuvaa tukea ja tärkeitä elementtejä siinä ovat kertominen ja kuunteleminen.

Omista ongelmista puhuminen voi olla vaikeaa. Monesti kohdatessamme vaikeuksia jäämme miettimään niitä yksin ja siten myös etsimään ratkaisuja sekä selviytymiskeinoja yksin. Usein käy niin, että asiat myös paisuvat yksin pohtiessa suuriin mittakaavoihin. Asioiden kertominen ääneen helpottaa. On kuin raskas paino tippuisi harteilta. Kun voi jakaa asian toisen ihmisen kanssa, joka on kokenut vastaavaa, voi tilanteeseen saada toisenlaista ymmärrystä ja näkökulmaa. Kuulemalla muiden tarinoita oma olo voi helpottua, kun saa tietoa siitä, miten muut ovat selvinneet. Vertaistuen kautta huomaa, ettei ole ainoa, jolle on tullut vaikea tilanne eteen ja huomaa, että niistä vaikeista tilanteista ja asioista voi puhua sekä selvitä. Vertaistuen kautta voi saada tietoa ja löytää itselle sopivia ratkaisuja. Vertaistuki antaa toivoa ja näkymää tulevaan: ”En olekaan umpikujassa, tästä on mahdollista päästä eteenpäin”. Sillä, että jaamme oman tarinamme, voimme auttaa toista sekä antaa toivon kipinää. Tieto siitä, vastaavan kokeneita on tukena, auttaa jaksamaan.

Vertaistuki antaa paikan, jossa vaikeaakin asiaa voi käsitellä luottamuksella yhteisen ymmärryksen kautta. Parhaimmillaan vertaistuen kautta voi saada yhteyden toisiin ja kokemuksen ryhmään kuulumisesta – en ole outo, erilainen ja leimaantunut. Siten vertaistuella on myös itsetuntoa vahvistava vaikutus. Sen kautta voi nähdä myös omia vahvuuksia ja voimavaroja. Saa kokemuksen siitä, että pystyy toimimaan, auttamaan toisia, saa itse apua ja selviää vaikeuksista. Vertaistuki vaatii sosiaalisia taitoja ja siten se voi myös vahvistaa omia sosiaalisia taitoja.

Vertaistuki on myös tärkeä osallisuuden vahvistaja. Pääsin tutustumaan Verto-hankkeeseen, jossa tarjotaan yhteisöllistä ja toiminnallista vertaistukea huumeiden käyttäjille ja heidän omaisilleen. Tällaiselle toiminnalle on selkeä tarve. Jo ensimmäisen vuoden aikana Verto-hanke on tavoittanut koko hankkeen ajalle suunnitellun osallistujamäärän. Verto-hankkeen toimintaan osallistujat pääsevät aidosti osallistumaan ja vaikuttamaan toiminnan sisältöön.
Läheiset ihmissuhteet ja vertaistuen tarjoama sosiaalinen tuki ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukipilareita. Sen takia on tärkeää, että pidämme itsestämme ja toisistamme huolta ja olemme toistemme tukena!

Kirsi Suoraniemi, Oulun seudun Mielenterveysseura ry hallituksen jäsen

Riisitehdas ja Kyllin hyvä työyhteisö

Vuosi sitten kirjoitin ajatuksia vapaaehtoistyöstä. Silloin nostin esille yhtenä mietteenä me-hengen vapaaehtoisten keskuudessa. Ajattelin jatkaa samalla teemalla, mutta tällä kertaa pohdiskelen meidän työyhteisöä. Suomen Mielenterveysseura on tehnyt julisteen, jossa määritellään Kyllin hyvä työyhteisö. Kummityttöni sanoi pienenä, että Maija työskentelee riisitehtaassa. Tämä onkin jäänyt elämään meidän keskuuteen. Joten lähdin pohdiskelemaan, onko meidän ”riisitehtaalla” Kyllin hyvä työyhteisö

Sovittaa yhteen yksilön kyvyt ja työn vaatimukset

Jokaisella meillä on omat vahvuudet ja ne tunnistetaan. Meillä annetaan mahdollisuus hyödyntää omia taitoja. Kun jollain nousee kehittämisidea, ensimmäinen vastaus ei ole ei, vaan katsotaan, onko se mahdollista. Työmme on myös vaativaa ja tällöin tuemme toinen toisiamme, antamalla hyviä vinkkejä sekä työnantajamme haluaa kouluttaa meitä. Jokaisella on mahdollisuus saada lisäkoulutusta.

Iloitsee, kun työssä onnistutaan – tukee, kun on vaikeuksia

On ihana, että voimme sanoa toisellemme hienoa, mahtavaa, tosi hyvin hoidit homman. Se ei ole keltään pois, päinvastoin. Se tukee ja antaa jaksamista tässä työssä. Se myös lisää yhteishenkeä. Jos tulee tilanteita missä tarvitsee toisen apua, sen saa. Emme kukaan pystyisi yksin tekemään tätä työtä. Tarvitsemme toisiamme. Jokainen työyhteisön jäsen on tärkeä.

Kunnioittaa erilaista osaamista ja erilaisia vahvuuksia

Tähän kohtaan samoja ajatuksia kuin ensimmäisessä kohdassa. Erilaisuus on rikkaus. Kuinka paljon se tuo monipuolisuutta meidän työyhteisöön, kun jokaisella on omat vahvuudet.

Antaa kaksisuuntaista ja rehellistä palautetta, joka perustuu tosiasioihin

Kiitos puolin ja toisin. Se on asia, mitä haluamme täällä pitää yllä. Kiitetään toisiamme ja muistamme toisiamme. Se pieni sana aamulla huomenta ja iltapäivällä heippa ja huomiseen. Ei vaadi paljon, mutta tekee työyhteisölle ihmeitä. Se on myös kunnioitusta.

Antaa mahdollisuuden tehdä työn niin hyvin kuin osaa ja kehittyä siinä

Annamme toiselle työrauhan, kunnioitamme jokaisen osaamista ja ammattitaitoa, tsemppaamme toisiamme.

Pystyy käsittelemään ristiriitoja – ei halvaannu pienistä kahakoista

Erilaisuus on rikkaus, mutta se tuo myös tulleessaan erilaisia mielipiteitä sekä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka täytyy hyväksyä. Olemme työyhteisönä avoin ja se mahdollistaa asioista puhumisen sekä hyväksymisen jokaisen sellaisenaan.

Antaa tilaa yhdessä olemiselle ja jakamiselle työn lomassa

Ne yhteiset pienet hetket työarjen keskellä lisää yhteenkuuluvuutta. Pyrimme siihen, että löydämme aikaa yhdessä sekä tukemaan toisiamme. Välillä voimme nauraa ja itkeä yhdessä, tsemppaamme toisia sekä pysähdymme, kun joka tarvitsee tukea. Olin vuosi sitten lomalla 3 viikkoa ja kun palasin takaisin töihin työpöydältä löytyi alla oleva kuva. Pieni, mutta niin merkityksellinen asia. Minua kaivattu. Tämä kuvastaa sitä mikä meidän porukalla on, huomaamme jos joku on pois.

Tunnustaa ihmisen rajallisuuden – hyväksyy, ettei kukaan ole aina hyvässä terässä

Mekin olemme vain inhimillisiä ihmisiä. On päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään onnistu ja se on ok. Omassa elämässä voi tapahtua asioita, mitkä vaikuttavat meihin. Sen saa myös sanoa. Sinua ei tuomita tai arvostella vaan saat ymmärryksen. Olemme puhuneet paljon riittämättömyyden tunteesta, joka nousee joskus. Se riittämättömyys osasinko auttaa tai tunne, etten osannut auttaa asiakasta. Se on sallittu

On turvallinen

Tiedän, että työyhteisönä on tukenani. Tiedän, että jos tarvitsen apua, sen saan. Tiedän, että voin puhua avoimesti, ilman että kokisin huonommuutta. Tiedän, että olen osa tätä porukkaa.

Haluan kiittää minun omaa työporukkaa ”riisitehtaan” työntekijöitä. Kiitos, että töihin on mukava tulla ja teitä on ihana nähdä. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Kevättä odotellessa.
Maija