Vieläkö joku kuuntelee?

Tv-uutisissa välitettiin kuvaa eduskunnan täysistunnosta. Kuvakulma toi esille rajallisen määrän kansanedustajia istuntosalista työnsä ääreltä. Kuvista välittyi joukko miehiä ja naisia, joiden päät olivat painuneet alaspäin. Ihmettelin, mitä kummaa salissa tapahtuu. Tarkemmin tv-kuvaa katsellessani huomasin, että kukin kuvassa näkyvä edustaja oli katse kiinni kännykässään. Jotakin tärkeämpää, mielenkiintoisempaa oli tapahtumassa muualla kuin istuntosalin näyttämöllä.

Kuljen bussipysäkin ohitse lenkilläni. Äiti odottaa bussia matkustaakseen vaunuissa istuvan pienensä kanssa. Lapsi yrittää saada kontaktia äitiinsä, mutta äiti on syventynyt kännykkänsä saloihin eikä kuule lapsensa tarvetta. Lapsi korottaa ääntään, huitoo käsillään, mutta sekään ei näytä auttavan. Äidin ja lapsen kokonaisvaltainen kohtaaminen on estynyt. Se herättää lapsessa ärtymystä.

Kaupungin sykkeessä jalkakäytävällä tulee vastaani isä kahden alakouluikäisen lapsensa kanssa. Väistän heitä, muuten olisimme ajautuneet törmäykseen. He hortoilevat ennakoimattomasti, kunkin katse on tiiviisti kännykän näyttöruudussa. Miten he selvisivät kadun yli? Ehkä kukin heistä varmistaa reittiä päästäkseen perille vieraassa kaupungissa? He kulkivat yhdessä, mutta kuitenkin erillään. He kulkivat samaa päämäärää kohti, mutta henkisesti –ainakin hetkellisesti- kaukana toisistaan. Puhumattomina.

Näitä tarinoita omasta ja toistemme elämästä voisimme kertoa loputtomiin. Esimerkkejä piisaa. Millainen suhde sinulla on sähköisiin viestimiin? Kumpi hallitsee elämääsi, sinä kännykkää vai kännykkä sinua? Oletko miettinyt, miten välttämätöntä on olla koko ajan tavoitettavissa, lähes 24h?

Sähköiset viestimet helpottavat arkeamme. Ne parhaimmillaan palvelevat meitä. Se on totta. Niistä on paljon iloakin. Tunnustan, että olen löytänyt monta kadoksissa ollutta koulukaveria FB:n auttamana. Ja muistan, että jos ystäviä ei ole kasvotusten rinnallamme matkaa jakamassa, ystävä sähköisen yhteyden kautta voi olla tosi tärkeä.

Vaarana on, että erilaiset ”vempaimet” sitovat meitä liikaa ja rajoittavat kohtaamista perheissämme ja läheistemme kanssa. On tosi harmillista, jos ihmisen kohtaamiseen tarvitaan aina joku tekninen laite. Koska parhaimmillaan kohtaaminen tapahtuu mielestäni useimmiten kasvotusten; ilman, että mitään on välissämme.

Ikävöimme perustarpeissamme nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Meillä on iso ikävä kertoa omat kuulumiset ja oma tarina siten, että joku oikeasti kuulee ja kuuntelee, jakaa kokemuksemme elämästä. Katseemme kertoo meistä paljon; onko se hyväksyvä, tuomitseva, armahtava, rakastava. Viestitämme sanoillamme, mutta vielä enemmän katseellamme ja kehomme kielellä. Hyvä ohje on edelleen voimassa: kohtele toisia ihmisiä sillä tavoin, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Kohtaaminen syntyy pienistä, mutta niin tärkeistä elementeistä. Pysähtyminen, tilan antaminen toisen kuulumisille, toisen tilanteen sietäminen ja ennen muuta hyväksyvä läsnäolo ovat pohjana arjen kohtaamiselle. Kohtaaminen ei ole rakettitiedettä! Arkipäiväinen kuulumisten kysyminen voi yllättää: joku on kiinnostunut sittenkin minun kuulumisistani. Miten hyvä on kysyä kuulumisia. Vielä tärkeämpää on kuunnella vastaus esittämäämme kysymykseen. On kiusallista, jos kysyjä ei kuule vastaustamme. Pahimmillaan hän voi alkaa kertoa omaa kokemusta kuulumisiimme liittyen, päälle puhuen. Kehnoa on, jos hän väistää vastauksemme ja pakenee paikalta.

Hyvää ja elämän makuista syksyä, avoimuutta kohtaamisiin ja toistemme aitoon kuuntelemiseen.

Juha Kyllönen

 

Muutosten syksy…

Kesälomat ovat nyt takanapäin ja aika palata tuttuun ja turvalliseen arkeen.

Vai onko?

Monen viikon lomalla olon jälkeen työmatka tuntui kevyeltä kävellä, mukava nähdä taas kaikkia.

Töihin saapuessani minua odotti ”pehmeä” lasku…

Kunnes johtaja saapui ja pyysi istumaan alas kun olisi ihan pari asiaa mistä puhua…

Hän tulisi jäämään toimivapaalle yli vuodeksi. Hän sai elämässään hienon mahdollisuuden ja lähtisi siksi pois perheestämme. (Meidän työyhteisömme on pieni ja joskus jopa vertaamme sitä ”meidän perheeksi”. )

Johtajan sijainen tulisi kahden tunnin päästä. Mitä? Ei ole todellista. Mitä mitä miten ja miksi kysymykset risteilivät päässäni.

Henkilökohtaisesti otin tiedon tulevasta aika raskaasti. Välttämättä en ollut täysin oma itseni tuona päivänä kun esittäydyin tulevalle johtajalle. Olin shokkivaiheessa.

Illalla tuli itku. Puhdistava, vapauttava itku.

Kaikille meille tulee tilanteita vastaan, jossa edessä on muutos. Muutos voi olla pieni, mutta sen vaikutus voi kokijalle olla suuri. Muutos voi olla odotettu tai äkillinen ja se saa aikaa monenlaisia tunteita. Pelkoa, epävarmuutta, iloa, surua ja toisaalta mitä vaan yllättäviäkin ja voimakkaita tunteita.

Meidän työyhteisö on kokemassa muutoksen. Muutos on myös mahdollisuus, ei ainoastaan uhka. Mahdollisuus saada uusia näkökulmia uuden ihmisen myötä, uusia toimintatapoja sekä uusi ihmissuhde tähän meidän pieneen yhteisöön.

Älä unta nää, älä unta nää usko ystävää vielä päivät nää vie surun sylistä pois

(Tommi Läntinen)

Positiivisuuden kautta, hyvää syksyä! -Tanja

 

Hyvinvointia ja voimaa vertaistuesta

Kirjoitan tätä blogia ystävänpäivänä miettien miten tärkeitä läheiset ihmissuhteet ovat meille. On tärkeää, että ympärillä on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa omaan elämään liittyviä asioita ja ajatuksiamme. Ihmisiä, joiden kautta peilaamme itseämme. Elämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa läheisten ihmisten lisäksi voimme tarvita vertaistukea. Saman kokeneita ihmisiä, joiden kanssa jakaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme. Vertaistuki on nimenomaan kokemukseen perustuvaa tukea ja tärkeitä elementtejä siinä ovat kertominen ja kuunteleminen.

Omista ongelmista puhuminen voi olla vaikeaa. Monesti kohdatessamme vaikeuksia jäämme miettimään niitä yksin ja siten myös etsimään ratkaisuja sekä selviytymiskeinoja yksin. Usein käy niin, että asiat myös paisuvat yksin pohtiessa suuriin mittakaavoihin. Asioiden kertominen ääneen helpottaa. On kuin raskas paino tippuisi harteilta. Kun voi jakaa asian toisen ihmisen kanssa, joka on kokenut vastaavaa, voi tilanteeseen saada toisenlaista ymmärrystä ja näkökulmaa. Kuulemalla muiden tarinoita oma olo voi helpottua, kun saa tietoa siitä, miten muut ovat selvinneet. Vertaistuen kautta huomaa, ettei ole ainoa, jolle on tullut vaikea tilanne eteen ja huomaa, että niistä vaikeista tilanteista ja asioista voi puhua sekä selvitä. Vertaistuen kautta voi saada tietoa ja löytää itselle sopivia ratkaisuja. Vertaistuki antaa toivoa ja näkymää tulevaan: ”En olekaan umpikujassa, tästä on mahdollista päästä eteenpäin”. Sillä, että jaamme oman tarinamme, voimme auttaa toista sekä antaa toivon kipinää. Tieto siitä, vastaavan kokeneita on tukena, auttaa jaksamaan.

Vertaistuki antaa paikan, jossa vaikeaakin asiaa voi käsitellä luottamuksella yhteisen ymmärryksen kautta. Parhaimmillaan vertaistuen kautta voi saada yhteyden toisiin ja kokemuksen ryhmään kuulumisesta – en ole outo, erilainen ja leimaantunut. Siten vertaistuella on myös itsetuntoa vahvistava vaikutus. Sen kautta voi nähdä myös omia vahvuuksia ja voimavaroja. Saa kokemuksen siitä, että pystyy toimimaan, auttamaan toisia, saa itse apua ja selviää vaikeuksista. Vertaistuki vaatii sosiaalisia taitoja ja siten se voi myös vahvistaa omia sosiaalisia taitoja.

Vertaistuki on myös tärkeä osallisuuden vahvistaja. Pääsin tutustumaan Verto-hankkeeseen, jossa tarjotaan yhteisöllistä ja toiminnallista vertaistukea huumeiden käyttäjille ja heidän omaisilleen. Tällaiselle toiminnalle on selkeä tarve. Jo ensimmäisen vuoden aikana Verto-hanke on tavoittanut koko hankkeen ajalle suunnitellun osallistujamäärän. Verto-hankkeen toimintaan osallistujat pääsevät aidosti osallistumaan ja vaikuttamaan toiminnan sisältöön.
Läheiset ihmissuhteet ja vertaistuen tarjoama sosiaalinen tuki ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukipilareita. Sen takia on tärkeää, että pidämme itsestämme ja toisistamme huolta ja olemme toistemme tukena!

Kirsi Suoraniemi, Oulun seudun Mielenterveysseura ry hallituksen jäsen

Riisitehdas ja Kyllin hyvä työyhteisö

Vuosi sitten kirjoitin ajatuksia vapaaehtoistyöstä. Silloin nostin esille yhtenä mietteenä me-hengen vapaaehtoisten keskuudessa. Ajattelin jatkaa samalla teemalla, mutta tällä kertaa pohdiskelen meidän työyhteisöä. Suomen Mielenterveysseura on tehnyt julisteen, jossa määritellään Kyllin hyvä työyhteisö. Kummityttöni sanoi pienenä, että Maija työskentelee riisitehtaassa. Tämä onkin jäänyt elämään meidän keskuuteen. Joten lähdin pohdiskelemaan, onko meidän ”riisitehtaalla” Kyllin hyvä työyhteisö

Sovittaa yhteen yksilön kyvyt ja työn vaatimukset

Jokaisella meillä on omat vahvuudet ja ne tunnistetaan. Meillä annetaan mahdollisuus hyödyntää omia taitoja. Kun jollain nousee kehittämisidea, ensimmäinen vastaus ei ole ei, vaan katsotaan, onko se mahdollista. Työmme on myös vaativaa ja tällöin tuemme toinen toisiamme, antamalla hyviä vinkkejä sekä työnantajamme haluaa kouluttaa meitä. Jokaisella on mahdollisuus saada lisäkoulutusta.

Iloitsee, kun työssä onnistutaan – tukee, kun on vaikeuksia

On ihana, että voimme sanoa toisellemme hienoa, mahtavaa, tosi hyvin hoidit homman. Se ei ole keltään pois, päinvastoin. Se tukee ja antaa jaksamista tässä työssä. Se myös lisää yhteishenkeä. Jos tulee tilanteita missä tarvitsee toisen apua, sen saa. Emme kukaan pystyisi yksin tekemään tätä työtä. Tarvitsemme toisiamme. Jokainen työyhteisön jäsen on tärkeä.

Kunnioittaa erilaista osaamista ja erilaisia vahvuuksia

Tähän kohtaan samoja ajatuksia kuin ensimmäisessä kohdassa. Erilaisuus on rikkaus. Kuinka paljon se tuo monipuolisuutta meidän työyhteisöön, kun jokaisella on omat vahvuudet.

Antaa kaksisuuntaista ja rehellistä palautetta, joka perustuu tosiasioihin

Kiitos puolin ja toisin. Se on asia, mitä haluamme täällä pitää yllä. Kiitetään toisiamme ja muistamme toisiamme. Se pieni sana aamulla huomenta ja iltapäivällä heippa ja huomiseen. Ei vaadi paljon, mutta tekee työyhteisölle ihmeitä. Se on myös kunnioitusta.

Antaa mahdollisuuden tehdä työn niin hyvin kuin osaa ja kehittyä siinä

Annamme toiselle työrauhan, kunnioitamme jokaisen osaamista ja ammattitaitoa, tsemppaamme toisiamme.

Pystyy käsittelemään ristiriitoja – ei halvaannu pienistä kahakoista

Erilaisuus on rikkaus, mutta se tuo myös tulleessaan erilaisia mielipiteitä sekä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka täytyy hyväksyä. Olemme työyhteisönä avoin ja se mahdollistaa asioista puhumisen sekä hyväksymisen jokaisen sellaisenaan.

Antaa tilaa yhdessä olemiselle ja jakamiselle työn lomassa

Ne yhteiset pienet hetket työarjen keskellä lisää yhteenkuuluvuutta. Pyrimme siihen, että löydämme aikaa yhdessä sekä tukemaan toisiamme. Välillä voimme nauraa ja itkeä yhdessä, tsemppaamme toisia sekä pysähdymme, kun joka tarvitsee tukea. Olin vuosi sitten lomalla 3 viikkoa ja kun palasin takaisin töihin työpöydältä löytyi alla oleva kuva. Pieni, mutta niin merkityksellinen asia. Minua kaivattu. Tämä kuvastaa sitä mikä meidän porukalla on, huomaamme jos joku on pois.

Tunnustaa ihmisen rajallisuuden – hyväksyy, ettei kukaan ole aina hyvässä terässä

Mekin olemme vain inhimillisiä ihmisiä. On päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään onnistu ja se on ok. Omassa elämässä voi tapahtua asioita, mitkä vaikuttavat meihin. Sen saa myös sanoa. Sinua ei tuomita tai arvostella vaan saat ymmärryksen. Olemme puhuneet paljon riittämättömyyden tunteesta, joka nousee joskus. Se riittämättömyys osasinko auttaa tai tunne, etten osannut auttaa asiakasta. Se on sallittu

On turvallinen

Tiedän, että työyhteisönä on tukenani. Tiedän, että jos tarvitsen apua, sen saan. Tiedän, että voin puhua avoimesti, ilman että kokisin huonommuutta. Tiedän, että olen osa tätä porukkaa.

 

Haluan kiittää minun omaa työporukkaa ”riisitehtaan” työntekijöitä. Kiitos, että töihin on mukava tulla ja teitä on ihana nähdä. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Kevättä odotellessa.
Maija

Kesä jonka kerran elää sain

KESÄ JONKA KERRAN ELÄÄ SAIN – se oli hetki alkukesästä 2017. Silloin LauluLiisat & Lassi, Oulun kriisikeskuksen vapaaehtoisina toimivat, että myös Oulun kaupungin vanhustyön kulttuurikummina toimiva laulava ryhmä sai luvan astua Oulun Rotuaarin esiintymislavalle. Ryhmä on yhtä kuin Hannu, Kaisu, Liisa, Sirpa ja Tuulikki sekä allekirjoittanut. Tuolloin remmissä oli vielä Karin eikä Sirpa ollut vielä löytänyt meitä.

Tuona kesäisenä päivä Oulussa oli meneillään Mitä mielesä –tapahtuma, päivä oli 19.6. Kesän alku oli ollut sateinen, mutta kun ko. päivä koitti, näytti luontokin parhaat puolensa. Voi sanoa, että maailma näytti ja tuntui kauniilta. Aurinkokin hymyili leveästi sinisellä taivaalla.

Laulu on lähellä sydämiämme, mutta tokihan sinne mahtuu muutakin. Laulu – musiikki – yhdistää kuitenkin lauluryhmämme, luo yhteen kuuluvuutta, unohuttaa murheet ja päästää aina uuteen lentoon. Nollaa ja uudistaa. Laulun siivin viemme myös kulttuurikummeina iloa, virkistystä ja herätystä vanhusten hoivakoteihin. Oma, ihana kummikohteemme on Hollihaan hoiva, jossa pyrimme vierailemaan kerran kuussa. Kysyntää on tullut muuallekin, ja usea Oulun hoivapaikka on tullut aikojen saatossa tutuksi. Mielellään menemme, kun kysytään, mutta aika on rajallista, se täytyy pitää mielessä, positiivisesti.

Tuona mukavana Mitä mielesä –tapahtumapäivänä meillä oli mielesä musiikki, laulaminen. Lavalla säestyksestämme vastasivat Liisan ja pianon lisäksi Pietari G ja Joonas A. Nuoria, innokkaita soittajia kitaran ja basson varressa. Kun laulumme alkoi ”raikua” yleisöä alkoi kertyä Rotuaarin aukiolle. Oli kiva nähdä, että väkeä tuli koko ajan lisää ja väliin aukio näytti kovin täydeltä. Yleisö näytti myös laulavan mukana, joten mikä sen mukavampaa!! Laulun ilo on tarttuvaa.

Päivä muodostui täydelliseksi ja muutama laulu piti myös uusia, yleisön pyynnöstä. Ja mitäs me muuta kuin työtä käskettyä, toki ihan innosta ja ilolla. Yhtenä lauluna esitimme, Vexi Salmen säveltämän laulun Maailma on kaunis. Se oli hyvin osuva laulu päivään, muiden joukossa.

Päivä jätti meille kaikille lauluryhmän jäsenille mukavat muistot, jotka kantavat vieläkin. Tuollaisia päiviä voisi tulla lisääkin. Niitä odotellessa harjoittelemme, esiinnymme vanhuksille ja muistelemme kesäpäivää, jonka saimme kerran elää.

Koonnut Anja
LauluLiisat&Lassi

Paluu arkeen!

Kesälomat ovat takana ja Oulun Kriisikeskuksessakin on palattu takaisin arkeen, kun koko työryhmämme on taas palannut takaisin kesälaitumelta. Tänä vuonna limitimme lomiamme niin että Kriisikeskus oli vain kaksi viikkoa suljettuna heinäkuussa. Nyt viimeistenkin lomalaisten palattua takaisin sorvin ääreen tuntuu mukavalta, kun koko työryhmämme on taas kasassa.

Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka lomalta töihin paluu tuntuu ahdistavalta. Tyhjä to do -lista, vapaus kalenterista ja täydellinen rentoutuminen ovat taakse jäänyttä elämää. Mitä jos lomalta töihin paluuseen ottaisikin toisen asenteen ja ryhtyisi miettimään seikkoja, jonka takia töihin paluu onkin mukavaa ja positiivista?

Oli kesälomasi sitten täynnä menoja tai vähän, pitkästyttävä rutiineihin palaaminen virkistää mukavasti. Töihin meno on kivaa, monesta syystä! Kukkuminen kesäyössä on mukavaa mutta varjopuolena unirytmi kääntyy herkästi päälaelleen. Herääminen kukon lauluun voi tuntua aluksi kamalalta, mutta vähitellen siihen tottuu taas, ja unirytmi asettuu uomiinsa.

Törsäilyn katkaisu. Työt leikkaavat päivästä ison siivun, joten ostoksille, museoille ja kahviloissa istuskelulle on vähemmän aikaa. Töiden aloittaminen tasoittaa siis kummasti kesäloman reippaamman rahan käytön aiheuttamaa lovea pankkitilillä. Eli töiden aloittaminenhan on käytännössä sama kuin laittaisi rahaa säästöön.

Viikonlopun merkitys kasvaa. Kesälomalla viikonpäivät menevät sekaisin, mikä ei toisaalta ole hassumpi juttu. Siinä vaiheessa, kun huomaa ettei ole varma onko arki vai viikonloppu voi loman sanoa tehneen tehtävänsä. Töihin paluu palauttaa kuitenkin taas perjantain hohdon, ja näinpä joka viikko on taas jotain odotettavaa. 

Rauhaa rutiineista. Jos kesälomasi oli yhtä singahtelua menosta menoon kalenteri kädessä ja vaikeita valintoja päivän ohjelmasta, voi töihin paluu tuntua omanlaiseltaan lomalta.

Ja viimeisempänä, mutta ei suinkaan vähäisempänä. On mukava nähdä taas työkavereita!
Eli, käy rohkeasti kohti arjen haasteita ja totuttele arkirytmiin letkeiden kesälomapäivien jälkeen ja muista, ettei kaiken kivan tarvitse loppua loman päättyessä.

Mukavaa loppu kesää ja lähestyvää syksyä!
-Petri-

Eläinten merkitys mielen hyvinvoinnille!

Eläimillä on suuri merkitys monen ihmisen mielen hyvinvoinnille. Oli eläin sitten kissa, koira, lammas tai lehmä. Kiintymyssuhde omaan eläimeen on vahva, joskus jopa vahvempi kuin toiseen ihmiseen. Eläin kuuntelee keskeyttämättä, ei moralisoi, on läsnä, antaa ymmärrystä, lohtua ja tukea. Nykyään eläinten parissa on jo järjestettyä toimintaa muun muassa kaverikoiratoiminta. 

Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.

Kaverikoiratoimintaa voi soveltaa myös muiden eläinten kanssa. Kerron esimerkkinä omakohtaisen kokemuksen. Eräänä marraskuisena päivänä vietimme isäni kanssa hieman erilaisen hevostelupäivän. Isäni oli luvannut viedä kaksi hevosistamme erääseen palvelutaloon vanhusten virkistyspäivän piristeeksi. Oma mieleni oli aluksi hieman kaksijakoinen, viedä nyt kaksi ravuria vanhusten sekaan pyörimään…

Pakkasimme hevoset autoon ja lähdimme matkaan. Olimme sopineet, että olemme aamulla kymmeneltä paikan päällä. Päästyämme perille (noin puoli tuntia etuajassa), mummot ja vaarit jo odottelivat malttamattomina ulkona, vaikka oli kylmä ilma. 

Otimme hevoset autosta ja henkilökunnan pyynnöstä kävimme toisen hevosen kanssa palvelutalon ikkunoiden takana kävelemässä, jotta huonokuntoisimmatkin vanhukset pääsisivät osallisiksi edes jollain tapaa, kun eivät ulos pystyneet tulemaan. Voi sitä riemua, mikä välittyi ikkunaruudun takaa! Minun ja toisen hevosen ollessa ikkunareissullamme oli isäni valjastanut toiselle hevosista kilpavarustuksen, jotta vanhat hevosmiehet saavat vertailtua entisajan valjastusta nykyaikaiseen.

Talon asukkaat saivat taputella hevosia ja syöttää niille leipäpaloja, joita olivat jo valmiiksi keränneet ja kuivattaneet. Monella asukkaalla olikin ennestään kokemusta hevosista, niin maatalouteen liittyvistä töistä, kuin hevosen toimimisesta reen vetäjänä matkalla joulukirkkoon. Usealle vanhukselle tulvikin muistoja mieleen omasta lapsuudesta ja lapsuudenaikaisista hevosista, joitten nimet olivat muistissa edelleen (ja jotka olivat osalta unohtuneet hevosten poistuttua paikalta). Taisi siinä muutamille tulla ihan kyyneleetkin silmiin.

Päivä oli kaikin puolin erittäin onnistunut, vanhuksilla oli hyvä mieli ja varmasti jutunaihetta pitkäksi aikaa. Mietteissämme ajelimme kotiinpäin, todeten kuinka pienellä vaivalla pystyimme antamaan vanhuksille ikimuistoisen päivän ja kuinka eläimen läsnäolo sai monille nuoruusaikojen muistoja mieleen… -Tanja