Oulun Kriisikeskus - tukea ja keskusteluapua elämän kriiseissä.
Läheisen kuolema tuo mukanaan surua ja ikävää, mutta myös kysymyksiä, monesti syyllisyyttäkin. Ryhmässä voit käydä läpi läheisen itsemurhan kautta tapahtuneen kuoleman herättämiä ajatuksia ja tunteita. Yhdessä etsitään selviytymistä tukevia tekijöitä. Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Paljon puhutaan siitä kuinka suuri merkitys on luonnolla ihmisen hyvinvointiin! Sen vuoksi Vertokin tarjosi retken Rukalle Verton kävijöille sekä läheisille!
Kohtasimme luonnossa toisia retkeilijöitä, omia ajatuksiamme ja tunteitamme sekä luonnon tarjoamia elämyksiä sellaisena kuin luonto sen sillä hetkellä meille tarjosi! Luonnon äärellä me kaikki olemme saman arvoisia!
Pääsette kuvien kautta näkemään ja aistimaan luonnon avoimuutta sekä kauneutta.
Se, että saa ja voi tehdä työtä tällä tavoin on työntekijälle silmiä avaavaa sekä palkitsevaa❤
Mukavia kuvien katselu hetkiä ja Hyvää loppu syksyä kaikille!
Terveisin, Katja Rauhala -Verton ohjaaja
Maailman mielenterveyspäivän 10.10.2019 kansainvälinen teema on tänä vuonna itsemurhien ehkäisy. Suomessa puhumme yleisesti mielenterveyden merkityksestä elämän iloissa ja suruissa: välittämisestä ja puheeksi ottamisesta. Jatkamme näin teemallisesti itsemurhien ehkäisypäivän kampanjaa ja kysymme maailman tärkeimmän kysymyksen: Mitä kuuluu?
Maailman mielenterveyspäivänä liputamme perinteisesti avoimemman keskustelukulttuurin puolesta ja haluamme vähentää mielenterveyteen edelleen liitettävää leimaantumista.
Näytämme ”vihreää valoa” elämälle ja haastamme valaisemaan rakennuksia, ikkunoita, muistomerkkejä jne. vihreällä. Voit myös pukeutua vihreään hyvän asian puolesta!
Tv-uutisissa välitettiin kuvaa eduskunnan täysistunnosta. Kuvakulma toi esille rajallisen määrän kansanedustajia istuntosalista työnsä ääreltä. Kuvista välittyi joukko miehiä ja naisia, joiden päät olivat painuneet alaspäin. Ihmettelin, mitä kummaa salissa tapahtuu. Tarkemmin tv-kuvaa katsellessani huomasin, että kukin kuvassa näkyvä edustaja oli katse kiinni kännykässään. Jotakin tärkeämpää, mielenkiintoisempaa oli tapahtumassa muualla kuin istuntosalin näyttämöllä.
Kuljen bussipysäkin ohitse lenkilläni. Äiti odottaa bussia matkustaakseen vaunuissa istuvan pienensä kanssa. Lapsi yrittää saada kontaktia äitiinsä, mutta äiti on syventynyt kännykkänsä saloihin eikä kuule lapsensa tarvetta. Lapsi korottaa ääntään, huitoo käsillään, mutta sekään ei näytä auttavan. Äidin ja lapsen kokonaisvaltainen kohtaaminen on estynyt. Se herättää lapsessa ärtymystä.
Kaupungin sykkeessä jalkakäytävällä tulee vastaani isä kahden alakouluikäisen lapsensa kanssa. Väistän heitä, muuten olisimme ajautuneet törmäykseen. He hortoilevat ennakoimattomasti, kunkin katse on tiiviisti kännykän näyttöruudussa. Miten he selvisivät kadun yli? Ehkä kukin heistä varmistaa reittiä päästäkseen perille vieraassa kaupungissa? He kulkivat yhdessä, mutta kuitenkin erillään. He kulkivat samaa päämäärää kohti, mutta henkisesti –ainakin hetkellisesti- kaukana toisistaan. Puhumattomina.
Näitä tarinoita omasta ja toistemme elämästä voisimme kertoa loputtomiin. Esimerkkejä piisaa. Millainen suhde sinulla on sähköisiin viestimiin? Kumpi hallitsee elämääsi, sinä kännykkää vai kännykkä sinua? Oletko miettinyt, miten välttämätöntä on olla koko ajan tavoitettavissa, lähes 24h?
Sähköiset viestimet helpottavat arkeamme. Ne parhaimmillaan palvelevat meitä. Se on totta. Niistä on paljon iloakin. Tunnustan, että olen löytänyt monta kadoksissa ollutta koulukaveria FB:n auttamana. Ja muistan, että jos ystäviä ei ole kasvotusten rinnallamme matkaa jakamassa, ystävä sähköisen yhteyden kautta voi olla tosi tärkeä.
Vaarana on, että erilaiset ”vempaimet” sitovat meitä liikaa ja rajoittavat kohtaamista perheissämme ja läheistemme kanssa. On tosi harmillista, jos ihmisen kohtaamiseen tarvitaan aina joku tekninen laite. Koska parhaimmillaan kohtaaminen tapahtuu mielestäni useimmiten kasvotusten; ilman, että mitään on välissämme.
Ikävöimme perustarpeissamme nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Meillä on iso ikävä kertoa omat kuulumiset ja oma tarina siten, että joku oikeasti kuulee ja kuuntelee, jakaa kokemuksemme elämästä. Katseemme kertoo meistä paljon; onko se hyväksyvä, tuomitseva, armahtava, rakastava. Viestitämme sanoillamme, mutta vielä enemmän katseellamme ja kehomme kielellä. Hyvä ohje on edelleen voimassa: kohtele toisia ihmisiä sillä tavoin, kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. 
Kohtaaminen syntyy pienistä, mutta niin tärkeistä elementeistä. Pysähtyminen, tilan antaminen toisen kuulumisille, toisen tilanteen sietäminen ja ennen muuta hyväksyvä läsnäolo ovat pohjana arjen kohtaamiselle. Kohtaaminen ei ole rakettitiedettä! Arkipäiväinen kuulumisten kysyminen voi yllättää: joku on kiinnostunut sittenkin minun kuulumisistani. Miten hyvä on kysyä kuulumisia. Vielä tärkeämpää on kuunnella vastaus esittämäämme kysymykseen. On kiusallista, jos kysyjä ei kuule vastaustamme. Pahimmillaan hän voi alkaa kertoa omaa kokemusta kuulumisiimme liittyen, päälle puhuen. Kehnoa on, jos hän väistää vastauksemme ja pakenee paikalta.
Hyvää ja elämän makuista syksyä, avoimuutta kohtaamisiin ja toistemme aitoon kuuntelemiseen.
Juha Kyllönen
Kesälomat ovat nyt takanapäin ja aika palata tuttuun ja turvalliseen arkeen.
Vai onko?
Monen viikon lomalla olon jälkeen työmatka tuntui kevyeltä kävellä, mukava nähdä taas kaikkia.
Töihin saapuessani minua odotti ”pehmeä” lasku…
Kunnes johtaja saapui ja pyysi istumaan alas kun olisi ihan pari asiaa mistä puhua… 
Hän tulisi jäämään toimivapaalle yli vuodeksi. Hän sai elämässään hienon mahdollisuuden ja lähtisi siksi pois perheestämme. (Meidän työyhteisömme on pieni ja joskus jopa vertaamme sitä ”meidän perheeksi”. )
Johtajan sijainen tulisi kahden tunnin päästä. Mitä? Ei ole todellista. Mitä mitä miten ja miksi kysymykset risteilivät päässäni.
Henkilökohtaisesti otin tiedon tulevasta aika raskaasti. Välttämättä en ollut täysin oma itseni tuona päivänä kun esittäydyin tulevalle johtajalle. Olin shokkivaiheessa.
Illalla tuli itku. Puhdistava, vapauttava itku.
Kaikille meille tulee tilanteita vastaan, jossa edessä on muutos. Muutos voi olla pieni, mutta sen vaikutus voi kokijalle olla suuri. Muutos voi olla odotettu tai äkillinen ja se saa aikaa monenlaisia tunteita. Pelkoa, epävarmuutta, iloa, surua ja toisaalta mitä vaan yllättäviäkin ja voimakkaita tunteita.
Meidän työyhteisö on kokemassa muutoksen. Muutos on myös mahdollisuus, ei ainoastaan uhka. Mahdollisuus saada uusia näkökulmia uuden ihmisen myötä, uusia toimintatapoja sekä uusi ihmissuhde tähän meidän pieneen yhteisöön.
Älä unta nää, älä unta nää usko ystävää vielä päivät nää vie surun sylistä pois
(Tommi Läntinen)
Positiivisuuden kautta, hyvää syksyä! -Tanja
Kirjoitan tätä blogia ystävänpäivänä miettien miten tärkeitä läheiset ihmissuhteet ovat meille. On tärkeää, että ympärillä on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa omaan elämään liittyviä asioita ja ajatuksiamme. Ihmisiä, joiden kautta peilaamme itseämme. Elämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa läheisten ihmisten lisäksi voimme tarvita vertaistukea. Saman kokeneita ihmisiä, joiden kanssa jakaa kokemuksiamme ja ajatuksiamme. Vertaistuki on nimenomaan kokemukseen perustuvaa tukea ja tärkeitä elementtejä siinä ovat kertominen ja kuunteleminen.
Omista ongelmista puhuminen voi olla vaikeaa. Monesti kohdatessamme vaikeuksia jäämme miettimään niitä yksin ja siten myös etsimään ratkaisuja sekä selviytymiskeinoja yksin. Usein käy niin, että asiat myös paisuvat yksin pohtiessa suuriin mittakaavoihin. Asioiden kertominen ääneen helpottaa. On kuin raskas paino tippuisi harteilta. Kun voi jakaa asian toisen ihmisen kanssa, joka on kokenut vastaavaa, voi tilanteeseen saada toisenlaista ymmärrystä ja näkökulmaa. Kuulemalla muiden tarinoita oma olo voi helpottua, kun saa tietoa siitä, miten muut ovat selvinneet. Vertaistuen kautta huomaa, ettei ole ainoa, jolle on tullut vaikea tilanne eteen ja huomaa, että niistä vaikeista tilanteista ja asioista voi puhua sekä selvitä. Vertaistuen kautta voi saada tietoa ja löytää itselle sopivia ratkaisuja. Vertaistuki antaa toivoa ja näkymää tulevaan: ”En olekaan umpikujassa, tästä on mahdollista päästä eteenpäin”. Sillä, että jaamme oman tarinamme, voimme auttaa toista sekä antaa toivon kipinää. Tieto siitä, vastaavan kokeneita on tukena, auttaa jaksamaan.
Vertaistuki antaa paikan, jossa vaikeaakin asiaa voi käsitellä luottamuksella yhteisen ymmärryksen kautta. Parhaimmillaan vertaistuen kautta voi saada yhteyden toisiin ja kokemuksen ryhmään kuulumisesta – en ole outo, erilainen ja leimaantunut. Siten vertaistuella on myös itsetuntoa vahvistava vaikutus. Sen kautta voi nähdä myös omia vahvuuksia ja voimavaroja. Saa kokemuksen siitä, että pystyy toimimaan, auttamaan toisia, saa itse apua ja selviää vaikeuksista. Vertaistuki vaatii sosiaalisia taitoja ja siten se voi myös vahvistaa omia sosiaalisia taitoja.
Vertaistuki on myös tärkeä osallisuuden vahvistaja. Pääsin tutustumaan Verto-hankkeeseen, jossa tarjotaan yhteisöllistä ja toiminnallista vertaistukea huumeiden käyttäjille ja heidän omaisilleen. Tällaiselle toiminnalle on selkeä tarve. Jo ensimmäisen vuoden aikana Verto-hanke on tavoittanut koko hankkeen ajalle suunnitellun osallistujamäärän. Verto-hankkeen toimintaan osallistujat pääsevät aidosti osallistumaan ja vaikuttamaan toiminnan sisältöön.
Läheiset ihmissuhteet ja vertaistuen tarjoama sosiaalinen tuki ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukipilareita. Sen takia on tärkeää, että pidämme itsestämme ja toisistamme huolta ja olemme toistemme tukena!
Kirsi Suoraniemi, Oulun seudun Mielenterveysseura ry hallituksen jäsen
Vuosi sitten kirjoitin ajatuksia vapaaehtoistyöstä. Silloin nostin esille yhtenä mietteenä me-hengen vapaaehtoisten keskuudessa. Ajattelin jatkaa samalla teemalla, mutta tällä kertaa pohdiskelen meidän työyhteisöä. Suomen Mielenterveysseura on tehnyt julisteen, jossa määritellään Kyllin hyvä työyhteisö. Kummityttöni sanoi pienenä, että Maija työskentelee riisitehtaassa. Tämä onkin jäänyt elämään meidän keskuuteen. Joten lähdin pohdiskelemaan, onko meidän ”riisitehtaalla” Kyllin hyvä työyhteisö
Sovittaa yhteen yksilön kyvyt ja työn vaatimukset
Jokaisella meillä on omat vahvuudet ja ne tunnistetaan. Meillä annetaan mahdollisuus hyödyntää omia taitoja. Kun jollain nousee kehittämisidea, ensimmäinen vastaus ei ole ei, vaan katsotaan, onko se mahdollista. Työmme on myös vaativaa ja tällöin tuemme toinen toisiamme, antamalla hyviä vinkkejä sekä työnantajamme haluaa kouluttaa meitä. Jokaisella on mahdollisuus saada lisäkoulutusta.
Iloitsee, kun työssä onnistutaan – tukee, kun on vaikeuksia
On ihana, että voimme sanoa toisellemme hienoa, mahtavaa, tosi hyvin hoidit homman. Se ei ole keltään pois, päinvastoin. Se tukee ja antaa jaksamista tässä työssä. Se myös lisää yhteishenkeä. Jos tulee tilanteita missä tarvitsee toisen apua, sen saa. Emme kukaan pystyisi yksin tekemään tätä työtä. Tarvitsemme toisiamme. Jokainen työyhteisön jäsen on tärkeä.
Kunnioittaa erilaista osaamista ja erilaisia vahvuuksia
Tähän kohtaan samoja ajatuksia kuin ensimmäisessä kohdassa. Erilaisuus on rikkaus. Kuinka paljon se tuo monipuolisuutta meidän työyhteisöön, kun jokaisella on omat vahvuudet.
Antaa kaksisuuntaista ja rehellistä palautetta, joka perustuu tosiasioihin
Kiitos puolin ja toisin. Se on asia, mitä haluamme täällä pitää yllä. Kiitetään toisiamme ja muistamme toisiamme. Se pieni sana aamulla huomenta ja iltapäivällä heippa ja huomiseen. Ei vaadi paljon, mutta tekee työyhteisölle ihmeitä. Se on myös kunnioitusta.
Antaa mahdollisuuden tehdä työn niin hyvin kuin osaa ja kehittyä siinä
Annamme toiselle työrauhan, kunnioitamme jokaisen osaamista ja ammattitaitoa, tsemppaamme toisiamme.
Pystyy käsittelemään ristiriitoja – ei halvaannu pienistä kahakoista
Erilaisuus on rikkaus, mutta se tuo myös tulleessaan erilaisia mielipiteitä sekä ajatuksia. Ne ovat kuitenkin asioita, jotka täytyy hyväksyä. Olemme työyhteisönä avoin ja se mahdollistaa asioista puhumisen sekä hyväksymisen jokaisen sellaisenaan.
Antaa tilaa yhdessä olemiselle ja jakamiselle työn lomassa
Ne yhteiset pienet hetket työarjen keskellä lisää yhteenkuuluvuutta. Pyrimme siihen, että löydämme aikaa yhdessä sekä tukemaan toisiamme. Välillä voimme nauraa ja itkeä yhdessä, tsemppaamme toisia sekä pysähdymme, kun joka tarvitsee tukea. Olin vuosi sitten lomalla 3 viikkoa ja kun palasin takaisin töihin työpöydältä löytyi alla oleva kuva. Pieni, mutta niin merkityksellinen asia. Minua kaivattu. Tämä kuvastaa sitä mikä meidän porukalla on, huomaamme jos joku on pois.
Tunnustaa ihmisen rajallisuuden – hyväksyy, ettei kukaan ole aina hyvässä terässä
Mekin olemme vain inhimillisiä ihmisiä. On päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään onnistu ja se on ok. Omassa elämässä voi tapahtua asioita, mitkä vaikuttavat meihin. Sen saa myös sanoa. Sinua ei tuomita tai arvostella vaan saat ymmärryksen. Olemme puhuneet paljon riittämättömyyden tunteesta, joka nousee joskus. Se riittämättömyys osasinko auttaa tai tunne, etten osannut auttaa asiakasta. Se on sallittu
On turvallinen
Tiedän, että työyhteisönä on tukenani. Tiedän, että jos tarvitsen apua, sen saan. Tiedän, että voin puhua avoimesti, ilman että kokisin huonommuutta. Tiedän, että olen osa tätä porukkaa.
Haluan kiittää minun omaa työporukkaa ”riisitehtaan” työntekijöitä. Kiitos, että töihin on mukava tulla ja teitä on ihana nähdä. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!
Kevättä odotellessa.
Maija
Tammikuun pakkasten paukkuessa on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään viime vuotta 2018.
Kriisikeskuksessa autoimme kasvokkain noin 650 eri asiakasta (käyntimääriä 1500), korva-akupunktioryhmässä oli 164 käyntiä ja rentoutusryhmässämme 61. Kriisityöntekijämme luotsasi itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden sururyhmän yhdessä sairaalapastorin kanssa ja infoissa sekä koulutuksissamme tavoitettiin 400 ihmistä.
Ihanat vapaaehtoisemme kävivät kriisipuhelimessa 1092 keskustelua ja tukinetissä 62 keskustelua. Kymmenen ikäihmistä pääsi mukaan seniorihyvinvointitreeni-ryhmäämme ja vapaaehtoisten kuoromme ilahdutti laulullaan 770 ikäihmistä. Mental Health Art Week –kampanjamme Toivo Ellää –tapahtumaan, joka toteutettiin Oulun Teatterin kanssa, osallistui 120 nuorta.
Näistä tulee yhteensä 4350 kohtaamista. Kaikki ainutlaatuisia ja arvokkaita. Mikä tekee kohtaamisesta hyvän? Olemme halunneet luoda Kriisikeskukselle kiireettömän, turvallisen tunnelman. Haluamme tarjota asiakkaillemme ajan ja paikan, jossa on lupa olla omine tunteineen ja ajatuksineen, myös oman surun tai tuskan kanssa, ilman pelkoa syyllistämisestä, tuomitsemisesta tai asioiden arvottamisesta. Haluamme luoda toivoa tulevaan ja auttaa asiakasta löytämään oman tapansa selviytyä kriisistä tai muuttuneesta elämäntilanteesta. Haluamme antaa luvan lempeyteen itseä kohtaan ja muistuttaa, että terve itsekkyys auttaa jaksamaan. Aina ei tarvitse suorittaa ja olla reipas, välillä on hyvä suostua olemaan hauras. Jokainen on oikeutettu apuun silloin kun omat voimat eivät riitä. 
On ihana kuulla, kuinka suurella lämmöllä ja kunnioituksella työntekijämme suhtautuvat asiakkaisiimme. Toivon, että se välittyy myös asiakkaisiimme, ja asiakaspalautteen mukaan näin onkin. Haluaisin, että kun itse asioin jossain sosiaali- tai terveydenhuollon toimipisteessä, minustakin puhuttaisiin yhtä kauniisti!
Viime vuoden aikana olemme pystyneet tarjoamaan asiakkaillemme ensimmäistä tapaamisaikaa 1-8 arkipäivän sisällä yhteydenotosta. Hädän hetkellä jokainen päivä voi tuntua odottajasta liian pitkältä, mutta onneksi valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää joka päivä lähes vuorokauden ympäri. Olemme myös onnellisia ihanista yhteistyökumppaneistamme, joiden kanssa yhdessä saamme tätä työtä tehdä. Ei kukaan, ammattilainen tai asiakas, pärjää yksin. On hienoa tietää, että ympärillä on muita järjestöjä ja kaupungin palvelut, joilta voi aina pyytää apua. Itse ei tarvitse osata kaikkea.
Suomen Mielenterveysseuralla on viime vuonna käynnistynyt kaksi suurta kampanjaa: Itsemurhien ehkäisyyn liittyvä ”Mitä kuuluu?” ja mielenterveyden edistämiseen ja stigmojen poistamiseen liittyvä Mieli Nauha –kampanja, jossa keulakuvana on ollut pop-tähti Alma. Alman viesti on ollut ”olet tärkeä” juuri sellaisena kuin olet! Toivoisin, että jokainen meistä kohdistaisi tänä vuonna nämä teemat koskemaan itseään: Muistetaan joka päivä kysyä itseltämme ”Mitä kuuluu?” ja kerrotaan itsellemme, että ”Olen tärkeä!” Toivon, että jokainen saa luotua arkeensa lempeitä hetkiä, jolloin voi levollisesti olla läsnä tässä!
Toivotan ihanaa alkanutta vuotta 2019 ja lempeitä hetkiä elämäänne!
Erja
Intensiiviryhmä on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat menettäneet läheisensä (muu kuin oma lapsi) tapaturman, onnettomuuden tai sairaskohtauksen tai hyvin nopeasti edenneen sairauden kautta.
Tutustu ryhmän tavoitteisiin, sisältöihin ja menetelmiin tarkemmin.
KESÄ JONKA KERRAN ELÄÄ SAIN – se oli hetki alkukesästä 2017. Silloin LauluLiisat & Lassi, Oulun kriisikeskuksen vapaaehtoisina toimivat, että myös Oulun kaupungin vanhustyön kulttuurikummina toimiva laulava ryhmä sai luvan astua Oulun Rotuaarin esiintymislavalle. Ryhmä on yhtä kuin Hannu, Kaisu, Liisa, Sirpa ja Tuulikki sekä allekirjoittanut. Tuolloin remmissä oli vielä Karin eikä Sirpa ollut vielä löytänyt meitä.
Tuona kesäisenä päivä Oulussa oli meneillään Mitä mielesä –tapahtuma, päivä oli 19.6. Kesän alku oli ollut sateinen, mutta kun ko. päivä koitti, näytti luontokin parhaat puolensa. Voi sanoa, että maailma näytti ja tuntui kauniilta. Aurinkokin hymyili leveästi sinisellä taivaalla.
Laulu on lähellä sydämiämme, mutta tokihan sinne mahtuu muutakin. Laulu – musiikki – yhdistää kuitenkin lauluryhmämme, luo yhteen kuuluvuutta, unohuttaa murheet ja päästää aina uuteen lentoon. Nollaa ja uudistaa. Laulun siivin viemme myös kulttuurikummeina iloa, virkistystä ja herätystä vanhusten hoivakoteihin. Oma, ihana kummikohteemme on Hollihaan hoiva, jossa pyrimme vierailemaan kerran kuussa. Kysyntää on tullut muuallekin, ja usea Oulun hoivapaikka on tullut aikojen saatossa tutuksi. Mielellään menemme, kun kysytään, mutta aika on rajallista, se täytyy pitää mielessä, positiivisesti.
Tuona mukavana Mitä mielesä –tapahtumapäivänä meillä oli mielesä musiikki, laulaminen. Lavalla säestyksestämme vastasivat Liisan ja pianon lisäksi Pietari G ja Joonas A. Nuoria, innokkaita soittajia kitaran ja basson varressa. Kun laulumme alkoi ”raikua” yleisöä alkoi kertyä Rotuaarin aukiolle. Oli kiva nähdä, että väkeä tuli koko ajan lisää ja väliin aukio näytti kovin täydeltä. Yleisö näytti myös laulavan mukana, joten mikä sen mukavampaa!! Laulun ilo on tarttuvaa.
Päivä muodostui täydelliseksi ja muutama laulu piti myös uusia, yleisön pyynnöstä. Ja mitäs me muuta kuin työtä käskettyä, toki ihan innosta ja ilolla. Yhtenä lauluna esitimme, Vexi Salmen säveltämän laulun Maailma on kaunis. Se oli hyvin osuva laulu päivään, muiden joukossa.
Päivä jätti meille kaikille lauluryhmän jäsenille mukavat muistot, jotka kantavat vieläkin. Tuollaisia päiviä voisi tulla lisääkin. Niitä odotellessa harjoittelemme, esiinnymme vanhuksille ja muistelemme kesäpäivää, jonka saimme kerran elää.
Koonnut Anja
LauluLiisat&Lassi
Marraskuun toisena sunnuntaina nousee siniristilippu jokavuotiseen tapaansa salkoon isänpäivän merkiksi. Juhlapäivää vietetään meidän isien kunniaksi ja muistoksi. Kaikille iseille omistettu päivä, juhlapäivä, nostaa isyyden kerran vuodessa kahvipöytäkeskustelujen aiheeksi ja hetkellisesti median kiinnostuksen keskiöön. Päivän lähestyessä pääsemme lisääntyvässä määrin lukemaan eri medioissa isien ja isänä olemisen erilaisia arjen tarinoita.
Pohditaanpa hetki mitä isyys syvemmällä pitää sisällään. Tai oikeastaan miten sen omista lähtökohdistamme koemme tarkoittavan, sillä niin ovat omanlaisiaan käsitteen sisällölliset merkitykset kuin ovat sen pohtijatkin. Joka tapauksessa isyys on paljon muutakin kuin marraskuun toisen sunnuntain lasten valmistama aamupala sekä iltapäivän juhlakahvit. Se merkitsee jotain koettua tai käsitystä siitä mitä se vuoden jokaisena päivänä on, voisi olla, tai kenties tulisi olla. Mutta on isyyden sisällössä jotain universaalia ja elämän luonnollisuudesta kumpuavaakin – yhteisiä arvoja, joita me kaikki ihmiset liitämme isyyteen. Tavalla tai toisella isyys koskettaa meitä kaikkia vaikkakin isyyteen liittyvät roolit ja näkökulmat ovat erilaiset. Samalla isyyteen liittyvät tekijät elävät ja muuttuvat roolien sisällä ajan kuluessa. Näin tapahtuu esimerkiksi lapsen kasvaessa.
Kirjoitan tässä pohdintaani kolmen alle kouluikäisen lapsen isän näkökulmasta. Pienten lasten yhteydessä isyyteen liittyvänä ulottuvuutena korostuvat käsitteet turva ja turvallisuus. Jopa primitiivisenä perustarpeena meillä on tehtävä suojata lapsuutta, mahdollistaa polku kasvaa ensin nuoreksi ja myöhemmin aikuiseksi. Turvallinen kasvuympäristö mahdollistaa sekä fyysisen mutta myös psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen. Turvallisuutta luodaan myös asettamalla lapselle rajat. Siten otetaan johtajuus ja toisaalta säästetään se lapsilta. Toisekseen isä, muiden kasvattajien lailla, pyrkii siihen, että lapsi voi kokea olevansa arvokas ja tyytyväinen. Tätä isä pyrkii edistämään olemalla läsnä ja huomioiva. Riittävyyden tunne ja kokemus siitä, että isä hyväksyy, antaa siunauksensa, tarjoaa tukevaa maaperää kasvavin askelin etenevään elämään.
Isyys antaa lapselle myös mallin, ns. miehen mallin. Suuremmassa kuvassa kyse on kuitenkin aikuisen mallista ja lopulta aina ihmisen ja ihmisyyden mallista. Se malli on yhden liputuspäivänsä ansainnut, vaikka se lunastetaankin vuoden jokaisena päivänä.
Martti – 3 x isä
Meillä oli ilo ja kunnia saada olla Minnan ja Sonjan opinnäyttyön toimeksiantajana. Heidän kiinnostus aihetta kohtaan oli intohimoinen ja olemme ylpeitä heidän työstään.
Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla Oulun kriisikeskuksen asiakkaiden kokemuksia siitä, mitkä asiat he ovat kokeneet auttaviksi saamassaan kriisituessa. Lisäksi tarkoituksena oli kuvailla asiakkaiden ajatuksia siitä, miten Oulun kriisikeskuksen toimintaa tulisi kehittää.
DIALOGISUUS JA KEHOLLISEN STRESSIN LIEVITTÄMINEN OULUN KRIISI-KESKUKSEN KRIISITUESSA
Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10. Vuoden 2018 teemana on maailmanlaajuisesti nuorten mielenterveys muuttuvassa maailmassa. Suomessa ja meillä Oulussakin lähestymme aihetta nuorten mielenterveyden vahvistamisen kannalta. Illalla näytetään “vihreää valoa” kaikille vahvuuksia arvostaen ja diagnooseista riippumatta.
Maailman mielenterveyspäivän 10.10. iltana klo 18 jälkeen valaistaan vihreällä rakennuksia, ikkunoita tai vaikkapa itselle tärkeitä esineitä. Vihreällä valaisemisella on symbolinen merkitys stigmaa vastaan. Kun valaiset vihreällä, näytät kaikille tasa-arvoisesti vihreää valoa diagnooseista riippumatta ja olet mukana edistämässä avoimempaa keskusteluympäristöä. Jaa kuva vihreällä valaisemastasi kohteesta instagramissa #vihreaavaloa #kymppikymppi #mielenterveys.
Mekin Oulun kriisikeskuksella huomioidaan Maailman mielenterveyspäivä. Seuraa meidän instagram päivityksiä. Meidät löydät instagramista käyttäjänimellä oulunkriisikeskus. Olemme jo viikon ajan virittäytyneet somessa valaisemaan vihreällä.
Miten sinä voisit lähteä mukaan??
#vihreaavaloa #kymppikymppi #mielenterveys #oulu #oulunkriisikeskus #läsnätässä
Mitä sitten, kun kriisityöntekijä kohtaa omassa elämässään kriisin? Ammatti ei suojaa ketään oman elämän yllättäviltä, ikäviltä tapahtumilta. Voimme kohdata läheisen sairastumisen tai kuoleman, avioeron, ihmissuhdeongelmia, haasteita lasten kanssa, homekodin, onnettomuuden, taloudellisia vaikeuksia… mitäs näitä nyt onkaan ollut, myös meidän talossamme. Aika inhimillistä eikö vain?
Saako työntekijä sanoa, että ei kykene tällä hetkellä hoitamaan esim. aviokriisissä olevia asiakkaita? Saa sanoa ja oikeastaan pitääkin sanoa. Jotta pystymme tekemään työtämme, täytyy meidän tunnistaa jaksamisemme rajat. Joskus jokin asia koskettaa meitä liian tuoreena. Milloin omat tunteemme ovat liian voimakkaat kohtaamaan toisen tunteet tai voimamme ovat vähissä. Tällöin tarvitsemme rajojen tarkastelua sekä tukea ja huolenpitoa.
Aidosti läsnä oleminen vaatii rajaamista, jottei omat tunteemme ja ajatuksemme sekoitu asiakkaan tunteisiin ja ajatuksiin. Rajat, rajat ja rajat! Kuulostaa kovin karulta, mutta niitä meidän talo on täynnä. Kaikki ne rajat ovat hyvästä, muuten mekään emme jaksaisi. Rajaamme työaikamme tarkasti, rajaamme henkilökohtaisen elämämme vain vapaa-ajalle, pidämme yhteisesti huolta fyysisestä kunnostamme ja toisistamme, puhumme työasiat vain työpaikalla, käymme työnohjauksessa, pidämme työpuhelimet töissä, huolehdimme lounas ja kahvihetkistä sekä työn riittävästä tauottamisesta.
Nämä rajat eivät kuitenkaan pois sulje sitä hetkeä, kun omassa elämässämme sattuu ja tapahtuu. Millä me autamme itseämme jaksamaan ja olemaan kriisissä olevalle asiakkaalle läsnä? Jokainen tavallaan, mutta täysin samoja keinoja käyttäen kuin mistä asiakkaillemmekin puhumme. Meillä on lupa puhua työkavereille, jos omassa elämässä on vaikea hetki menossa ja monesti jo se helpottaa. Ei tarvitsi pinnistellä ja pihistää oman elämän juttuja. Jokainen kertoo sen mikä hyvältä tuntuu ja kokee auttavaksi. Työyhteisön tuki on tärkein monessa hetkessä. Monesti helpottaa jo se, että myöntää olevan vaikeaa! Myös kriisityöntekijällä on lupa olla hauras ja pyytää toisten apua.
Kriisin hetkellä oma hyvän olon vaaliminen korostuu. Aina ei tarvitse olla reipas ja suorittaa. Välillä on lupa vain olla; tekemättä mitään, pyrkimättä mihinkään. On tärkeää oppia tuntemaan mitä oma keho ja mieli, milloinkin tarvitsee. Arkeen tulee lisätä itselle tärkeitä asioita kuten liikuntaa, unta, herkkuja, ystäviä, perheen kanssa oleilua tai ulkoilua. Saa erehtyä sekä olla inhimillinen ja lempeä itseään kohtaan. Irti päästämisen taidon opettelu. Mielikuvaharjoitteet, rentoutuminen ja hengittely! Eivät ne toki poista kriisiä, mutta auttaa meitäkin jaksamaan vaikeiden aikojen yli. AmmattilaisenKIN on osattava huomioida itseään, jotta voi paremmin.
Se, että näemme viikoittain asiakkaiden voimaantumisen, luo toivoa myös kriisityöntekijöille omista kriiseistä selviytymiseen. Ja omien selviytymisen kokemusten myötä voi vastavuoroisesti luoda toivoa asiakkaiden tilanteisiin. Emme voi sanoa, että tietäisimme miltä kenestäkään asiakkaasta tuntuu, mutta tiedämme, että vaikeistakin tilanteista voi päästä eteenpäin ja oppia elämään esim. menetyksen kanssa.
Tärkeintä on pitää huolta itsestä ja lähimmäisistä. Sanonta: ”Laita happinaamari ensin omille kasvoillesi ennen kuin autat muita”, pätee myös kriisityöntekijän elämässä. Meidän on helppo kysyä toisilta ”mitä kuuluu?” ja sanoa ”olet tärkeä”, mutta JUURI NÄMÄ SANAT tulisi ensin kohdistaa itselle.
ME
Lahjoita kaksi sanaa: “Mitä kuuluu?“ Se ei maksa mitään, mutta saattaa pelastaa hengen. #mitäkuuluu
Alakuloisen läheisen kohtaamiseen ei tarvita mitään supertaitoja. Kaikki alkaa kysymyksestä ”mitä kuuluu?”
Vinkkejä ja ajatuksia kohtaamisesta Mitä kuuluu -kampanjan sivuilta.
Kesälomat ovat takana ja Oulun Kriisikeskuksessakin on palattu takaisin arkeen, kun koko työryhmämme on taas palannut takaisin kesälaitumelta. Tänä vuonna limitimme lomiamme niin että Kriisikeskus oli vain kaksi viikkoa suljettuna heinäkuussa. Nyt viimeistenkin lomalaisten palattua takaisin sorvin ääreen tuntuu mukavalta, kun koko työryhmämme on taas kasassa.
Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka lomalta töihin paluu tuntuu ahdistavalta. Tyhjä to do -lista, vapaus kalenterista ja täydellinen rentoutuminen ovat taakse jäänyttä elämää. Mitä jos lomalta töihin paluuseen ottaisikin toisen asenteen ja ryhtyisi miettimään seikkoja, jonka takia töihin paluu onkin mukavaa ja positiivista?
Oli kesälomasi sitten täynnä menoja tai vähän, pitkästyttävä rutiineihin palaaminen virkistää mukavasti. Töihin meno on kivaa, monesta syystä! Kukkuminen kesäyössä on mukavaa mutta varjopuolena unirytmi kääntyy herkästi päälaelleen. Herääminen kukon lauluun voi tuntua aluksi kamalalta, mutta vähitellen siihen tottuu taas, ja unirytmi asettuu uomiinsa.
Törsäilyn katkaisu. Työt leikkaavat päivästä ison siivun, joten ostoksille, museoille ja kahviloissa istuskelulle on vähemmän aikaa. Töiden aloittaminen tasoittaa siis kummasti kesäloman reippaamman rahan käytön aiheuttamaa lovea pankkitilillä. Eli töiden aloittaminenhan on käytännössä sama kuin laittaisi rahaa säästöön.
Viikonlopun merkitys kasvaa. Kesälomalla viikonpäivät menevät sekaisin, mikä ei toisaalta ole hassumpi juttu. Siinä vaiheessa, kun huomaa ettei ole varma onko arki vai viikonloppu voi loman sanoa tehneen tehtävänsä. Töihin paluu palauttaa kuitenkin taas perjantain hohdon, ja näinpä joka viikko on taas jotain odotettavaa. 
Rauhaa rutiineista. Jos kesälomasi oli yhtä singahtelua menosta menoon kalenteri kädessä ja vaikeita valintoja päivän ohjelmasta, voi töihin paluu tuntua omanlaiseltaan lomalta.
Ja viimeisempänä, mutta ei suinkaan vähäisempänä. On mukava nähdä taas työkavereita!
Eli, käy rohkeasti kohti arjen haasteita ja totuttele arkirytmiin letkeiden kesälomapäivien jälkeen ja muista, ettei kaiken kivan tarvitse loppua loman päättyessä.
Mukavaa loppu kesää ja lähestyvää syksyä!
-Petri-
Eläimillä on suuri merkitys monen ihmisen mielen hyvinvoinnille. Oli eläin sitten kissa, koira, lammas tai lehmä. Kiintymyssuhde omaan eläimeen on vahva, joskus jopa vahvempi kuin toiseen ihmiseen. Eläin kuuntelee keskeyttämättä, ei moralisoi, on läsnä, antaa ymmärrystä, lohtua ja tukea. Nykyään eläinten parissa on jo järjestettyä toimintaa muun muassa kaverikoiratoiminta. 
Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen.
Kaverikoiratoimintaa voi soveltaa myös muiden eläinten kanssa. Kerron esimerkkinä omakohtaisen kokemuksen. Eräänä marraskuisena päivänä vietimme isäni kanssa hieman erilaisen hevostelupäivän. Isäni oli luvannut viedä kaksi hevosistamme erääseen palvelutaloon vanhusten virkistyspäivän piristeeksi. Oma mieleni oli aluksi hieman kaksijakoinen, viedä nyt kaksi ravuria vanhusten sekaan pyörimään…
Pakkasimme hevoset autoon ja lähdimme matkaan. Olimme sopineet, että olemme aamulla kymmeneltä paikan päällä. Päästyämme perille (noin puoli tuntia etuajassa), mummot ja vaarit jo odottelivat malttamattomina ulkona, vaikka oli kylmä ilma. 
Otimme hevoset autosta ja henkilökunnan pyynnöstä kävimme toisen hevosen kanssa palvelutalon ikkunoiden takana kävelemässä, jotta huonokuntoisimmatkin vanhukset pääsisivät osallisiksi edes jollain tapaa, kun eivät ulos pystyneet tulemaan. Voi sitä riemua, mikä välittyi ikkunaruudun takaa! Minun ja toisen hevosen ollessa ikkunareissullamme oli isäni valjastanut toiselle hevosista kilpavarustuksen, jotta vanhat hevosmiehet saavat vertailtua entisajan valjastusta nykyaikaiseen.
Talon asukkaat saivat taputella hevosia ja syöttää niille leipäpaloja, joita olivat jo valmiiksi keränneet ja kuivattaneet. Monella asukkaalla olikin ennestään kokemusta hevosista, niin maatalouteen liittyvistä töistä, kuin hevosen toimimisesta reen vetäjänä matkalla joulukirkkoon. Usealle vanhukselle tulvikin muistoja mieleen omasta lapsuudesta ja lapsuudenaikaisista hevosista, joitten nimet olivat muistissa edelleen (ja jotka olivat osalta unohtuneet hevosten poistuttua paikalta). Taisi siinä muutamille tulla ihan kyyneleetkin silmiin.
Päivä oli kaikin puolin erittäin onnistunut, vanhuksilla oli hyvä mieli ja varmasti jutunaihetta pitkäksi aikaa. Mietteissämme ajelimme kotiinpäin, todeten kuinka pienellä vaivalla pystyimme antamaan vanhuksille ikimuistoisen päivän ja kuinka eläimen läsnäolo sai monille nuoruusaikojen muistoja mieleen… -Tanja
Kevät on heräämisen aikaa. Vauhdilla voimistuva valo, lumipuvusta luopuva luonto ja vähitellen vihertyvä maa vievät meitä hiljalleen kesää kohti. Kevät saa usein aikaan energian lisääntymistä, talven aikana pölyyntyneiden nurkkien putsaamista ja uutta puhtia ulkoiluun ja ihmisten pariin lähtemiseen. Ystävien ja läheisten kanssa keräännytään piknikeille ja viettämään ensimmäisiä grillijuhlia sekä suunnitellaan tulevan kesän rientoja.
Kaikilla ystäviä tai läheisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan ole ollenkaan tai riittävästi, ja moni kokeekin yksinäisyyttä. Yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Yksi voi tuntea surua, toivottomuutta tai tarpeettomuuden tunteita, toisella yksinäisyys tuntuu möykkynä rinnassa tai painona harteilla. Yksinäisyys voi olla kaipausta ja ihmisen ikävää tai tunnetta siitä, että on näkymätön ja kukaan ei ymmärrä. Useimmille meistä ainakin ohimenevät yksinäisyyden tuntemukset ovat tuttuja. Osalle negatiiviset yksinäisyyden kokemukset voivat olla hyvinkin kipeitä vaikuttaen vahvasti elämänlaatuun ja hyvinvointiin.
Yksinäisyyden vähentäminen on tärkeä ja yhteinen asia. Yksinäisyyttä lievittävät mm. erilaiset järjestöt, joiden toiminnoista monet ovat löytäneet apua, tukea ja ystäviä. Esimerkiksi erilaisissa elämän muutostilanteissa ja kriisien kohdatessa yksinäisyys voi hiipiä elämään, ja Kriisikeskus onkin tärkeä toimija myös yksinäisyyden vähentämisen näkökulmasta. Työntekijöiden tarjoama keskusteluapu elämän kriisitilanteisiin, erilaiset vertaisryhmät sekä vapaaehtoisten puhelintuki ovat valtavan arvokkaita asioita: kuunteleva kohtaaminen ja ajan antaminen toiselle ihmiselle on merkityksellistä. Oulun seudun Mielenterveysseuran hallituksen jäsenenä olen päässyt seuraamaan tätä hienoa toimintaa ja ihmisten auttamista jo usean vuoden ajan.
Yksinäisyyttä voimme vähentää pieniltäkin tuntuvilla asioilla. Vaikkapa naapurien tervehtiminen, kuulumisten kysely, yhteydenpito kaukanakin asuviin ystäviin, arvostava ja kiireetön kohtaaminen elämässä vastaantulevien ihmisten kanssa tai lämmin kosketus ovat toisten ihmisten huomioimista ja välittämistä. Löydetään sille aikaa ja ollaan läsnä.
Kaunista ja valoisaa kevättä kaikille toivottelee,
Marjo
Maaliskuu alkaa kääntymään loppupuolelle, joten on aika jakaa mietteitä täällä meidän blogissa.
Kun vapaaehtoistyön koordinointi siirtyi minulle syksyllä 2016, en osannutkaan odottaa, kuinka paljon se antaa minulle. Asiakastyön lisäksi saan nähdä, mikä merkitys vapaaehtoistyöllä on ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen. On ollut ilo tutustua meidän vapaaehtoisiin ja olen päässyt näkemään, kuinka arvokasta työtä he tekevät. Arvostus heitä kohtaan on suuri. Jokainen heistä antaa omasta ajastaan, jotta voisivat tehdä hyvää. On se sitten esimerkiksi päivystämistä valtakunnalliseen kriisipuhelimeen, toimimista yksilötukisuhteissa tai laulaminen Laulu-Liisoissa ja Lassissa.
Olen saanut kehittyä niin ammatillisesti kuin ihmisenä vapaaehtoistyön koordinoinnin myötä. Olen kiitollinen, että saan olla juuri tässä työssä. Joskus on niitä hetkiä, kun tuntuu ettei omat taidot riitä ja työmäärä jaksaa toisinaan yllättää, onneksi työtiimini on tukena minulle tässä.
Yhdessä olemme myös pystyneet luomaan tänne meillä hyvän yhteishengen. On mukava nähdä toisiamme ja yhteisissä tukihenkilöilloissa on ihana kuulla kuulumisia. Toivon, että pystymme myös jatkossakin pitämään kiinni siitä ”me”-hengestä. 
Tässä kuussa starttasi uusi vapaaehtoistyönkoulutus ja saamme lisää porukkaa meidän huippuun vapaaehtoistyöntekijöidentiimiin. Jännityksellä ja odottavaisin tunnelmin menemme yhdessä tämän koulutusmatkan, joka jatkuu toki senkin jälkeen. Mahtavaa, että olette lähteneet mukaan koulutukseen ja tervetuloa mukaan.
Tässä työssä jaksamista tukee paljon, kun vapaaehtoiset jaksaa kiittää ja muistuttaa kuinka heitä pidetään hyvänä täällä.
Ihanaa kevään odotusta
Terkuin
Maija
Vuosi sitten tammikuussa sain puhelun, että minut on valittu Oulun kriisikeskukseen työntekijäksi. Hyppäys uuteen työhön oli jännittävää aikaa. Päivääkään en ole katunut uusiin haasteisiin siirtymistä!
Läheinen on kuollut, perheenjäsen on sairastunut vakavasti, kumppani on pettänyt, lapsi käyttää huumeita, parisuhteessa on vuorovaikutusongelmia, onnettomuus on kohdannut, työttömyyttä, väkivaltaa… suru, viha, kaipuu, ahdistus, pelko, huoli, pettymys, raivo… Näitä kaikkia ja monia muita tilanteita sekä tunteita olen kohdannut vuoden aikana. Tunteita ja tilanteita joissa ihmiset ovat olleet hädissään omasta sekä läheisten jaksamisesta ja reagoinnista.
Minun tehtävänä kriisityöntekijänä on kuunnella, kuunnella ja kuunnella. Kuuntelemisen taito on tärkeintä työssäni, antaa asiakkaalle aikaa kertoa ja pohtia omaa elämäänsä. Toki minäkin puhun ja kun oikein vauhtiin pääsen niin minähän puhun. Kerron mikä on normaalia reagointia kriisitilanteessa, miten ihmisen mieli reagoi, mitä meidän kehossa tapahtuu, mitä traumakokemus saa meissä aikaan, miten itseä voi auttaa, mistä saa apua ja tukea ja mihin voi myöhemmin ottaa yhteyttä.
Noin äkkiseltään kriisityöntekijäntyö voi kuulostaa aika rankalta ja kuormittavalta. Sitä se välillä on, mutta ilman menneitä työkokemuksia, koulutuksia, kokemuksia ja mahtavaa työtiimiäni en jaksaisi tätä työtä. Vuosien saatossa olen löytänyt itselleni keinot, kuinka tyhjentää pää työpäivän päätteeksi ja kuinka tehdä asioita jotka auttavat jaksamaan työssäni. Toki on hetkiä jolloin pää ei täysin tyhjenny ja jokin asia seuraa minua kotiin saakka. Sekin on inhimillistä, minä olen se työkalu, jolla työtäni teen.
Olen todella onnekkaassa asemassa, että olen saanut mahtavan työtiimin ympärille. Pääosin asiakastyötä teen yksin, mutta tiimini kanssa voin jakaa niitä tunteita mitä minä koen kohdatessani elämän epäreiluja tilanteita. Olen myös onnekas, että työnantajani on halukas kouluttamaan minua. Olen saanut aloittaa viime syksynä kriisityön koulutusohjelman –”Stepped model of care”. Sen myötä olen saanut päivittää osaamistani.
Tärkeintä työssäni ovat kuitenkin ne kiitokset joita olen asiakkailtani saanut!!
