Pysähdy hetkeksi, tuumaillaan innostusta!

Milloin sinulla on tilaa innostumiselle?

Hetken kysymystä pohdittuani huomaan innostuvani eri asioista, mutta päädyn siihen tulokseen, että innostun kolmessa tilanteessa. Nimittäin hetkessä, sekä lyhyemmällä- että pidemmällä aikavälillä.

Viikonloppuna kävelin vaaramaisemassa ja pysähdyin hengästyneenä huipulla ihailemaan maisemaa. Tunsin sydämeni jyskyttävän rinnassani kävelyn takia ja verenkierto piti huolen siitä, että minulla oli lämmin. Ihastelin laella auringonpaistetta, tykkylunta puissa ja hiljaisuutta. Huomasin, kuinka suupieleni venyivät luonnollisesti hymyyn ja koin kuinka hyvä oli olla siinä hetkessä. Kurkkaan parhaillaan työpaikan ikkunasta ulos Oulun rautatieaseman suuntaan ja huomaan auringon paistavan pilvettömältä taivaalta. Asetun seisomaan ikkunan eteen ja laitan silmät kiinni. Tunnen, kuinka samainen aurinko lämmittää poskiani ja se tuntuu mainiolta. Tällaisissa tilanteissa innostun hetkessä ja spontaanisti.

Mistä tykkäät ja missä olet hyvä?

On tärkeää tiedostaa itsessä olevat vahvuudet ja sen mistä ylipäätään tykkää. Muistat ehkä lapsuudessasi, kuinka parasta huvia oli nikkaroida linnunpönttö. Sai sahata, porata ja hioa mieleinen luomus. Keskittyminen tiiviisti naulattuna linnunpöntön erilaisiin vaiheisiin, jolloin muut asiat pyyhkiytyvät pois mielestä.  Tällöin on ihmisen hyvä olla. Tässä ja nyt. Oman kiinnostuksen tunnistamisen seurauksena voit esimerkiksi osallistua etäyhteydellä järjestettävälle nikkarointikurssille. Tai ehkäpä vastaavasti haluat levittää olohuoneen lattialle maton ja osallistua joogakurssille. Harrastus voisi olla lyhyen aikavälin innostuksen kohde.

Mikä voisi olla pidemmän aikavälin innostuksen kohde?

Ystävä soitti minulle muutama kuukausi sitten ja ehdotti, että kirjoitettaisiin kirja. Mikä tunteiden ristiriita putkahti siinä samassa hetkessä mieleeni. Tiesin kalenterissani olevan riittävästi merkintöjä jo entuudestaan ja ajatus lähinnä huoletti kokonaisuuden näkökulmasta. Mieleeni tuli äidinkielenaineet, joista sain tasaisena virtana tyydyttävää arvosanaa. Miten voisin suoriutua tällaisesta projektista? Suurimpana kokemuksena oli kuitenkin se, että olin innostunut. Keskusteltuamme aiheesta puhuimme lempeästä suhtautumisesta asiaan. Nimittäin mitään pakkoa asiassa ei olisi, eikä tiukkaa rakennetta. Kirjoittaminen voisi alkaa parin vuoden kuluttua, ja sitä ennen voisimme istua säännöllisesti miettimässä aihetta sisältöä tutkien.  Voisimme myös heittää idean romukoppaan, jos innostus ei riittäisi toteuttamiseen asti. Tästä spontaanista tilanteesta syntyi minulle lempeä pidemmän aikavälin innostuksen kohde.

Mielestäni tarvitsemme kannettavaksemme sopivassa suhteessa stressiä elämäntilanteemme huomioiden, jolloin mieli voi innostua ympärillään olevista asioista. Lapsi alkaa leikkimään silloin kuin kokee olevansa turvassa ja ehkäpä samoin voisi lähestyä asiaa aikuisen näkökulmasta. Välillä joudutaan vähän kaivamaan innostusta ja ehkäpä joskus voi joutua hillitsemään innostustaan. Innostumisen ei tarvitse olla suurta, vaan innostua voi pienen pienistä asioista. Ihmeellisintä tässä on se, että innostus tuntuu meissä jokaisessa hyvältä.

Kriisityöntekijä

Mikko

Olen kesän lapsi, enkä pistäisi lainkaan pahaksi, vaikka kesä olisikin pidempi näillä leveysasteilla. Kesäloma on kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja kesästä on jäljellä enää lämpimät muistot, seuraavaan lomaan, saatikka suveen on vielä matkaa.

Talvi ja kevät vielä menettelee, mutta syksy on ajanjakso jolloin monella meistä alkaa kamppailu kaamosmasennusta vastaan.  Pimeys painaa päälle valtavalla voimalla ja saa meidät tuntemaan itsemme väsyneiksi ja voimattomiksi. Järjettömintähän tässä on se, että juuri tähän aikaan vuodesta paahdamme kuitenkin töitä täysillä. Niin töihin mennessä kuin töistä tullessa on hämärää tai pahimmillaan täysin pimeää.

Masentavaa, toteaa moni meistä. Vaikka syksy ja alkutalvi ovat monelle suomalaiselle vuoden pahinta aikaa, syksy on paljon muutakin kuin sadetta ja syysflunssaa. Parhaimmillaan pitkä ja pimeä syksy voi ollakin rentouttavaa pysähtymisen aikaa.

Oma hyvinvointi on reitti valoisaan mieleen, vaikka pimeys ja kosteus ulkona painaakin mieltä matalaksi. Valon vähetessä ja arjen rullatessa on erityisen tärkeää pitää huolta joka päivä palautumisesta.

Valon vähentyessä kannattaa kiinnittää huomiota monipuoliseen ruokavalioon ja erityisesti D-vitamiinin saantiin.

Ulkoilua kannattaa jatkaa säästä huolimatta. Ulkoilu ylläpitää aineenvaihdunta ja siten saamme  myös tarvitsemaamme raitista ilmaa. Eli ulos olisi syytä rauhautua vaikkei niin huvittaisikaan.

Päivittäisiä palautumishetkiä olisi syytä yrittää saada mahdutettua myös työpäivän sisälle. Lounaan syöminen tai 10 minuutin kävely ulkona laskee stressitasoja ja saa ajatukset hetkeksi toisaalle työasioiden parista. Yleensä ulkoilusta palatessa on olo energisempi kuin lähtiessä, kumma juttu, mutta  asia joka olisi hyvä pitää mielessä.

Kun luonnosta saatava valon määrä vähenee on keinovalollakin tärkeä osuus jaksamisessamme. Hyvä nyrkkisääntö keinovalon suhteen voisi olla että enemmän keinovaloa aamulla ja vähemmän keinovaloa illalla.  Eli aamulla kaikki valot mitä kotoa löytyy päälle ja illalla enemmin vaikkapa kirjan lukua hehkulampun valossa, kuin puhelimen tai tietokeen näytön tuijottamista yömyöhään…

Sosiaalinen kanssakäyminen. Yleensä kavereiden näkeminen antaa enemmän kuin ottaa, eli vaikka kynnys lähteä moikkaamaan kaveria saattaa tuntua syksyn pimeydessä korkealta tapaamisen jälkeen on mielesi todennäköisesti virkeämpi kuin lähtiessä.

Työpäivän jälkeen mukava harrastus irrottaa ajatukset töistä ja piristää mieltä. Jos veto vanhojen harrastusten pariin on laimentunut olisiko nyt oikea aika aloittaa jokin uusi harrastus tuomaan valoa ja virkeyttä syksyn pitkiin pimeisiin iltoihin?

Joskus mikään tekeminen ja varsinainen virike ei oikein poista huonoa fiilistämme. Tällöin se että meillä on jotakin mitä odottaa voi auttaa meitä jaksamaan. Mitäpä jos suuntaisit katseen tulevaan kesään ja ryhtyisit suunnittelemaan sitä? Olisiko kuluvan vuoden ulkomaanmatkailun vesittänyt korona jo hellittänyt otettaan ja antanut meille mahdollisuuden lähteä taas lomailemaan kotimaan rajojen ulkopuolelle vai menisikö vielä ensi kesä koti suomen kohteiden parissa?

Syksyn ankeuden keskellä tulevan loman suunnittelu voisi olla se asia joka kannattelee ja pitää pään pinnan yläpuolella ankeimpienkin syys myrskyjen keskellä.

Paras keino selvitä syksyn pimeydestä ja synkkyydestä on mukautua sen tahtiin ja kerta kaikkiaan laskea kierroksia niin että vauhti on sellainen, joka on omille sen hetkisille voimavaroille sopiva.

Kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä että kun loska ja pimeys vie voimia ei suorituskyky voi olla yhtä korkealla kuin valoisaan vuodenaikaan jolloin aurinko paistaa ja luonto näyttää parhaat puolensa.

Mukavaa syksyn jatkoa ja muistakaa, että henkistä hyvinvointia ja mielen vireyttä voi lisätä myös pienillä arjen teoilla ja muutoksilla ilman osallistumista joogaretriittiin tai kahlaamalla läpi kassikaupalla itsehoito-oppaita.

-Petri

Ilon pilkahduksia syksyn keskellä…

Syksy on saapunut. Ilmat kylmenevät, vettä sataa ja tuulee. Pimeää ja märkää. En kestä.

Piha täytyy rapata, autoon/ pyörään vaihtaa talvirenkaat, kaikenlaista syksyn puuhaa riittää.

Muistetaan kuitenkin, kuinka paljon tässäkin pimenevässä vuodenajassa on myös iloisia asioita.

Kuinka mukavaa on käydä metsässä kävelyllä ja katsella syksyn ruskaa.

Laittaa takkaan tulet, kynttilät palamaan ja kietoutua vilttiin lukemaan, vaikka hyvää kirjaa.

Katsoa jokin hyvä elokuva hyvällä omallatunnolla, kun ulkona sataa vettä ja tuulee. (Ihan hyvä peruste, miksi sinne lenkille ei tullutkaan lähdettyä.)

Tehdä saunassa jalkakylpy ja kasvohoito.

Pelata pelejä perheen kesken tai soittaa hyvälle ystävälle.

Mukavia asioita kaikki.

Eikä aikaakaan, kun saamme lumen maahan ja taas on hieman valoisampaa ja innostumme jälleen enemmän ulkoilustakin.

Syksy onkin lopulta ihan kiva vuodenaika. Se sallii keskittyä asioihin, jotka jäisivät monesti toteuttamatta tässä hektisessä maailmassa.

Nautitaan syksystä, kukin tavallamme.

-Tanja

Koronan kanssa ei tarvitse jäädä yksin – keskustelemalla asiat saavat uudet mittasuhteet

Istun nyt uudessa työpisteessäni Kauppurienkatu 23:n viidennessä kerroksessa ja kirjoitan ajatuksiani uudesta työtehtävästäni blogin muotoon. Tästä on kiittäminen yksityistä henkilöä, joka on tahtonut lahjoittaa pääomaansa palveluun, jonka keskeisenä ajatuksena on tarjota psykososiaalista tukea Oulun alueella ihmisille, kenen elämään korona on tuonut haasteita. Kyseisen lahjoittajan ele aiheuttaa minulle hieman paineita, koska tahdon tehdä työni hyvin kunnioituksena lahjoittajaa kohtaan. Aloitin Oulun kriisikeskuksessa kriisityöntekijänä elokuun viimeisenä päivä ja huomaan hypänneeni kriisityön sekä koronan maailmaan.

Koronapandemia on ollut globaali ilmiö reilun puolen vuoden ajan. Ihmiset aina Oulusta New Yorkiin ja Torniosta Tokioon asti ovat tutustuneet pandemiaan kukin omalla tavallaan. Koronan vaikutuksia ihmisen elämään voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Joku joutuu pelkäämään terveytensä puolesta kuuluessaan riskiryhmään ja joltakin pienyrittäjältä ovat loppuneet asiakkaat, jolloin huoli taloudellisesta tilanteesta on voinut haukata suuren osan ihmisen päivittäisestä ajattelusta. Koronaan liittyvä epätietoisuus on aktivoinut ahdistusta ja huolta tulevaisuuteen liittyen ja yksinäisyys on voinut nostaa esiin muistoja aikaisemmista haasteista joutuessaan eristäytymään sosiaalisesta verkostostaan. Stressin ja huolen lisääntyminen ovat koronapandemiaan liittyviä ilmiöitä meidän jokaisen kohdalla.

Työtehtäväni on tarjota psykososiaalista tukea ihmisille, kenen elämään korona moninaisine vaikutukseen on tuonut haasteita. Tarjoan ihmisille vakauttavaa työotetta, joka pitää sisällään keinoja, joiden avulla säädellä omaa oloaan. Tapaamisilla voidaan tehdä harjoitteita, joiden avulla on mahdollista saada haastavat ajatukset hetkeksi syrjään ja näin ollen kuulla oman kehon ja mielen tuntemuksia tietoisemmin.

Pääpainoni työskentelyssä tulee olemaan kuitenkin kuunteleminen. Kuuntelemisen työvälineenä ymmärrän siten, että asetun vastaanottamaan ja jakamaan asiakkaan tunteita ja kokemuksia juuri hänen elämäänsä liittyen. Tarkoituksenani ei ole lähteä ratkaisemaan asiakkaan tilannetta hänen puolestaan, vaan tarjoan luottamuksellista tilaa, jossa asiakas voi jakaa kokemuksensa ja tulla kuulluksi juuri omana itsenään. Muistan omasta lapsuudestani tilanteita, joissa vanhemman pelkkä pipiin puhaltaminen oli jotain erityisen auttavaa. Näissä tilanteissa vanhempi oli kuullut, että minulla on pipi ja vastasi siihen. Tästä alkoi toipumisen prosessi, välillä se sujui todella nopeastikin ja joskus haavat olivatkin niin isoja, että ne vaativat tikkejä. Tällaisissa tilanteissa pelkkä puhaltaminen ei auttanutkaan ja tarvitsin vierailua lääkärin luona.

Epätietoisuus, yksinäisyys, huoli ja stressi ovat päivän ilmiöitä. Yrittäjien ja työntekijöiden huoli talouteen on kasvanut ja yksinäisyys on lisääntynyt keväällä hallituksen antamien pandemian ehkäisyyn liittyvien suositusten seurauksena. Emme tiedä, kuinka korona tulee vaikuttamaan yhteiskuntaamme syksyn aikana, mutta siihen voimme jokainen yksilönä vaikuttaa huolehtimalla hygieniasta ja jäämällä kotiin sairastelemaan rauhassa. Joka tapauksessa elämään kuuluu tilanteita, jotka muuttavat suunnitelmiamme, haaveitamme ja ehkäpä läheistemme vointia.

Tällä hetkellä kalenterini näyttää vielä olevan aika tyhjä juuri aloittamani työn ansiosta ja pystyn asettumaan kirjoitustehtävään rauhassa. Tämä tuntuu ihmeelliseltä hetkeltä kriisityön näkökulmasta ja oletan, että työtehtävät tulevat lisääntymään. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että ihmiset löytävät tämän palvelun ja tulevat keskustelemaan kanssani siitä, kuinka korona on horjuttanut kunkin elämää.

Turvallista syksyä kaikille,

kriisityöntekijä

Mikko Ahokas

Korona kriisikeskuksen arjessa

Koronakevät oli kriisikeskuksen toiminnassa hyvin poikkeuksellinen, kuten kaikkialla muuallakin. Alun ihmettelyn jälkeen saimme hyvinkin nopealla aikataululla palautettua asiakastyön keskiöön, hieman työskentelytapoja muuttaen. Kriisiapua järjestettiin videovälitteisesti ja puhelimitse silloin, kun kasvokkainen kohtaaminen ei ollut vaihtoehto. Iso kiitos tästä kuuluu työntekijöillemme, jotka pitivät laadukkaan asiakastyön keskiössä kaiken myllerryksenkin keskellä.

Kriisikeskuksissa korona ja sen vaikutukset ovat näkyneet vahvasti asiakkaiden kokemuksissa. Lähes kaikkien tilannetta korona on kevään aikana ainakin kuormittanut lisää, vaikkakaan se ei usein ollut se ensisijainen kriisiavun hakemisen syy. Tunne yksinäisyydestä ja ahdistus koronaan liittyvästä epätietoisuudesta oli vahvasti läsnä. Olemme pohtineet sitä, jäikö toiminnan ulkopuolelle kenties ihmisiä, jotka koronan aiheuttamien haasteiden vuoksi olisivat hyötyneet matalan kynnyksen kriisiavusta, mutta eivät osanneet tukea hakea.  Tätä näkökulmaa tarkastelemme vahvasti nyt alkaneen syyskauden toiminnassa ja tiedottamisessa.

Poikkeusolot toivat kuitenkin mukanaan myös valonpilkahduksia. Asia yhdisti meitä kaikkia ja sai monet antamaan oman panoksemme yhteisen hyvän eteen. Yhdistyksemme vapaaehtoiset tekivät kevään aikana paljon työtä auttaakseen kriisin kohdanneita valtakunnallisen kriisipuhelimen ja chatin kautta. Lämmin kiitos kaikille heille <3 Lisäksi kriisikeskuksen toimintaan lahjoitettiin merkittävä rahasumma, jonka turvin pystymme lisäämään kriisityön resurssiamme. Tämä lisäresurssi kohdentuu lahjoittajan toiveiden mukaisesti erityisesti koronan aiheuttaminen psykososiaalisen tuen tarpeisiin täällä Oulun seudulla.

Koronaa ei ole selätetty. Pelko ja ahdistus siitä, miten syksy tulee menemään, miten se vaikuttaa minun tai lähipiirini elämään, työtilanteeseen, on vahvasti läsnä. Sairastunko? Olenko minä ja onko lähipiirini turvassa? Menetänkö toimeentuloni? Nämä ja monet muut kysymykset voivat kaivata pysähtymistä. On hienoa, että voimme tarjota anonyymia, matalan kynnyksen tukea näiden asioiden äärellä oleville ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa keskusteluapua. Moni saattaa jo väsyä siihen, että epävarmuus edelleen jatkuu. Omaa elämää on haastavaa suunnitella eteenpäin. Kauanko minun pitää jaksaa? Mihin voimavarani riittävät? On tärkeää löytää keinoja sietää epävarmuutta. Toisaalta tarvitaan myös konkreettista tukea muun muassa talousvaikeuksien keskellä eläville. Arjen pitää pyöriä ja tilanteisiin löytyä ratkaisuja.

Koronan myötä olemme kuulleet puhelimessa asiakkaiden kysymyksiä siitä, että onkohan tämä minun kokemukseni ja tilanteeni `riittävän vakava`? Voinko päästä teille, kun jonkun muun tilanne on ehkä paljon vakavampi? Kriisikeskuksen yksi keskeinen periaate on se, että asiakkaan kokemus on aina keskiössä. Kun ihminen kokee tarvitsevansa kannattelua kriisin keskellä eikä hoitavaa tahoa ole, emme me vertaile näitä kokemuksia suhteessa toisiinsa vaan kuulemme juuri sinun tarinasi. Ajanvarauksemme toimii arkisin ja puhelimessa voidaan yhdessä arvioida, onko Kriisikeskus oikea paikka vai löytyykö sopivampi vaihtoehto kenties muualta.

Suurelle osalle asiakkaistamme muutamat tapaamiset ammattitaitoisen kriisityöntekijän luona riittävät palauttamaan tasapainon arkeen ja luottamuksen siihen, että elämä kannattelee. Käynneillä haetaan yhdessä keinoja, joiden avulla omaan hyvinvointiin voidaan vaikuttaa. Ja jos kriisityön päättyessä edelleen on tuen tarpeita, autamme yhdessä etsimään sen seuraavaan tukimuodon.

Koronaan liittyvästä lisäresurssistamme ja toimintaohjeistuksista päivitämme tietoja nettisivuillemme. Seuraathan siis asiaa sieltä, jos sinä tai läheisesi tarvitsette tukea ja korona on koetellut. Ei jäädä asioiden kanssa yksin. Kaikki koronaan liittyvät asiakasohjaukset ja kysymykset ovat tervetulleita ajanvaraukseemme.

Jaksamista, välittämistä ja iloa ihan jokaisen syksyyn, Nina

Luova pakon edessä

Tänä keväänä moni on löytänyt itsestään uusia luovia tapoja viettää vapaa-aikaa kotona ja sen läheisyydessä. Toivotaan, että rajoitteisin aika olisi takanapäin ja saamme pitää uimahallit, kirjastot, ravintolat, kuntosalit, museot ja muut vapaa-ajan viettopaikat auki.

Jouduimme olemaan pakon edessä innovatiivisia. Kaivoimme ehkä vanhat harrastukset esiin tai muokkasimme nykyisiä harrastuksiamme. Tai toisaalta lamaannuimme emmekä saaneet tehtyä oikein mitään. Sekin oli okei.

Luovuus eli kyky tuottaa uutta ajattelua tai toimintaa. Onneksi ihminen on oppivainen ja opimme uusia tapoja. Tämä kevät sen ainakin opetti ja ehkäpä myös hyvällä tavalla.

Kokosimme yhdessä ajatuksiamme missä me olimme luovia ja mitä uutta opettelimme arkeemme.

”Liikkuminen on minulle ollut aina tärkeää, erityisesti tanssi. Tanssi on minun elämän suola ja sitä olen harrastanut niin kotona kuin tanssitunneilla. Kun poikkeustila tuli voimaan, tanssiminen kotona lisääntyi ja löysin jälleen uusia tapoja tanssia. Varjotanssi oli yksi näistä.

Lisäksi tein itselleni tavoitteen. Yrittää palauttaa omaa notkeutta edes hitusen lähemmäksi mitä se joskus on ollut. 😊  Tässä minun luovuutta poikkeusaikana.” Maija

”Minua puri pyöräilykärpänen. Totta kai olen aina omistanut pyörän ja kulkenut sillä lyhkäisiä matkoja, mutta tämän kevään aikana kilometrit lähtivät hurjaan nousuun. Vauhti kiihtyi ja menopelikin piti vaihtaa uudempaan. Pyöräillessä koin suunnatonta vapautta enkä pelännyt tartuntoja. Tein siitä itselleni harrastuksen, johon lähdin kodin seiniä (=perhettä) pakoon. Yllätin jopa itseni, kuinka innoissani olen edelleenkin. ” Outi

”Henkilökohtaiseen arkeen ei juuri muutoksia tullut. Hevoset tahtovat lenkkinsä koronasta huolimatta. 😊 Ravikilpailujen ollessa tauolla ”vapaa-aikaa ” jäi kuitenkin enemmän, mikä sai myös minut innostumaan uusistakin jutuista muun muassa lippoamisesta. Mahtavaa vastapainoa muuten niin hektiselle arjelle. Pysähtymistä ja hetkessä olemista.” Tanelihammaskissa

“Karanteeni tarjosi hyvän mahdollisuuden erilaiseen nikkarointiin sekä pieneen pintaremonttiin. Nikkarointi sujui mukavammin musiikkia kuunnellen, eli omiin lempiartisteihin ja bändeihin oli nyt hyvin aikaa paneutua ja tutustua uudestaan levyhyllyn saloihin remontin lomassa. Illalla väsyneenä päivän ahkeroinnista oli päivä hyvä lopettaa lukemiseen, lukeminen kannattaa aina, kuten Jörn Donnerkin aikoinaan totesi.” Petri

”Minun kokemukseni oli ehkä vähän yllättäenkin se, että huomasin pian, etten oikeastaan kaivannut arkeen mitään uutta, vaikka aikaa olikin käytettävissä etätöistä sekä omista ja lasten harrastusten tauolle jäämisestä johtuen enemmän. Teki hyvää pysähtyä. Kuulostella itseä. Viettää aikaa perheen kanssa. Rapsutella koiria. Ja välillä miestäkin. Haaveilla tulevasta. Katsella vanhoja valokuvia. Kirjoittaa kirjeitä tärkeille ihmisille. Nukkua. Ja nukkua vähän vielä 😊 Toki on ollut paljon hetkiä, jolloin keho ja mieli on kaivannut toimintaa ja silloin olen suunnannut lenkille yksin tai ystävieni/koirieni kanssa. Liikunta on tärkeä henkireikä, joka saa hyvänolon hormonit käyntiin. Juoksulenkki metsässä tai pyöräily vaihtuvia maisemia ihastellen muuttaa kummasti olotilaa paremmaksi. On ollut enemmän aikaa kuulla itseä siinä, mitä keho ja mieli tarvitsee. Se on asian hyvä puoli, joka olisi hyvä muistaa, kun normaali arki taas asettuu uomiinsa. Enemmän voisi ottaa `tyhjää aikaa`. Ja täyttää sen itseään hetkessä kuunnellen.” Nina

Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.

Ihanaa kesää!🌞😎

Kriisarin työntekijät ❤

Kun joutuu rikoksen uhriksi…

Kukaan meistä ei valitse joutuvansa rikoksen uhriksi. Sitten, kun joutuu tilanteeseen, jossa rikos on kohdistunut itseen tai läheiseen, on mielessä paljon kysymyksiä. Paljon tunteita, joita ei välttämättä tunnista omikseen. Voi olla erilaisia oireita ja tuntemuksia, joille ei löydy fyysistä selitystä lääketieteestä. Selitys voi kuitenkin löytyä rikoksen aiheuttamasta traumasta, sillä rikos rikkoo.

Kun joutuu rikoksen uhriksi, tyypillisiä kysymyksiä on mistä saan apua, voiko tästä kertoa jollekin, näkyykö se minusta ulospäin, kauanko tämä kestää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Ajatuksia ja tunteita, joita voi pyöriä mielessä, on esimerkiksi turvattomuus, syyllisyys ja häpeä, suru, viha, katkeruus ja pelko. Kuluttavia tunteita, joita ei välttämättä pysty yksin käsittelemään. Rikoksen tehnyt voi olla myös läheinen, jolloin päätään nostavat pettymys, luottamuksen menetys, kuinka voin vielä rakastaa tai miksi rakastan vieläkin. Inhimillisiä tunteita, joita ei oikein lähipiiri ymmärrä. Rikoksen uhri voi tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi kaiken keskellä ja käytännön asioitakin pitäisi hoitaa mutta mistä voimavarat kaikkeen?

Tukea pitäisi saada mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja sen tulisi jatkua riittävän pitkään. Mitä nopeamman tuen ihminen saa, sitä paremmin hän pystyy kokemastaan toipumaan.

Viranomaisilla on velvollisuus tarjota tukipalveluita. Jos kuitenkin käy niin, että uhri ei heti koe tuen tarvetta ja kieltäytyy ohjauksesta, voi itse olla myöhemmin yhteydessä esimerkiksi Rikosuhripäivystykseen eli tuttavallisemmin RIKUun. Sen jälkeen voidaan yhdessä katsoa kokonaistilannetta ja olla yhteydessä tarvittaviin palveluihin. Käymme yhdessä läpi myös rikosprosessin ja mitä siihen kuuluu, mitä tapahtuu seuraavaksi ja tarvittaessa voimme olla mukana viranomaistapaamisissa.

Turvallista kansainvälistä rikosuhriviikkoa, jota vietetään rikoksen uhrin aseman parantamiseksi!

Inka Poikela, toiminnanohjaaja, Rikosuhripäivystys

Oulunseudun palvelupiste

#Kriisikoira

Meidän työyhteisö sai reilu vuosi sitten lisäyksen henkilökuntaan, kun kriisikoira Maija liittyi porukkaan.

Tässä Maijan ajatuksia kriisikoirana olemisesta:

Kriisikoirana oleminen on parasta. Viikon aikana minulla on yleensä 1-2 työpäivää, mikä on riittävä. Saan työpäivät viettää ihmisten kanssa, mikä on minulle ominaista. Saan rapsutuksia ja silityksiä yllin kyllin sekä olla sylikoirana. Huomaan, että ihmisten mielialat muuttuvat minun seurassa. Surullinen ilme muuttuu hymyksi, ahdistunut olo rentoutuneeksi ja lohduton olo lohdulliseksi. Ihmiset jopa toivovat, että minä olisin paikalla seuraavan kerran, kun he tulevat Minun oma ihminen kertoi kerran, että eräs asiakas oli ollut hieman pettynyt, kun en ollut töissä.

 Työpäivät ovat erilaisia, välillä tapaan useampaa asiakasta ja välillä vietän aikaa enemmän toimistohommissa. Työtehtäviini kuuluu myös vastaanotto ovella sekä tiimipalavereihin osallistuminen. Minun työihmiskaverit ovat parhaita, saan myös heiltä rapsutuksia.

On myös päiviä etten jaksa aina keskittyä ja tekee mieli höpötellä. Se kuulemma on myös sallittu minulle.

Saan myös ottaa lepohetkiä. On mukava olla kriisikoira, tämä on minun juttu.

Terkuin MaiMai ❤

Opintomatka Lontooseen

Saimme huikean mahdollisuuden tehdä opintomatkan Lontooseen marraskuussa yhdessä meidän Oulun seudun Mielenterveysseura ry:n hallituksen jäsenten kanssa. Eräänä marraskuun aamuna ennen kukon laulua lähdimme Oulusta liikkeelle kohti uusia kokemuksia. Meitä oli 11 innokasta reissulaista odottavin mielin. Opintomatkan järjestäminen oli alkanut jo kauan sitten. Suunnittelu, tutustumispaikkojen varaaminen, ohjelman luominen, rahoituksen järjestäminen ja kaikkien palikoitten yhteensovittaminen oli ottanut miltei vuoden aikaa.

Mitä näimme, mitä koimme ja mitä opimme?

Näimme ruuhkaisia metroja, koimme jännittäviä hetkiä siitä, että mahdummeko kaikki samaan metroon ja opimme, miten metrokarttaa luetaan. Tai meniköhän se näin? Jokaisella on tietenkin oma kokemus reissusta ja metrosta, mutta melko yhtenäinen kokemus reissun annista.

Saimme vierailla kolmessa eri kohteessa, joita olivat Lontoon Merimieskirkko, Mind for better mental health ja The Hive.

Kuinka huikeaa oli huomata mitä kaikkea Lontoon Merimieskirkolla tehdään. Ei pelkästään merimiehille, niin kuin aiemmin vaan kaikille suomalaisille jotka tarvitsevat apua ja tukea ollessaan ulkomailla. Merimieskirkon historia oli myös mielenkiintoista kuultavaa. Merimieskirkolla kuulimme myös laajemmin maan tavasta hoitaa muun muassa kriisejä ja ihmisten henkilöllisyyden varmistamisen keinoista, jotka eriävät suomalaisesta tavasta… Vierailumme päättyi korvapuusti kahveihin, joista Merimieskirkko on tunnettu, sekä ihmettelyyn kaasulaskun tärkeydestä.

Mind for better health oli panostanut vierailuumme todella paljon, joka toi meille hyvän fiiliksen. Saimme kuulla sekä pääorganisaation että paikallisten toimijoiden toiminnoista, jotka sivusivat omaamme hämmästyttävän paljon. Se ylpeys, jolla me kerromme toiminnastamme, välittyi myös heistä. Myöskin tämä vierailumme päättyi ihmettelyn merkeissä. Tällä kertaa ihmettelyn aiheuttajana oli pyörö-ovi, jonka toimintaperiaatteen selvittämisessä jouduimme turvautumaan paikalliseen tietämykseen.

The Hive oli paikallinen 16-24- vuotiaille suunnattu pohjois-Lontoossa sijaitseva nuorille kokonaisvaltaista tukea antava palvelu. Heillä oli samassa rakennuksessa paljon eri toimijoita eri toimialoilta sekä nuorisotalon tyyppinen oleskelutila. Erityistä Hivessa oli kunnan ja järjestön ihmisten toimiminen samoissa tiloissa ja saman päämäärän tavoittamiseksi. Hiven toiminta ei rajoittunut pelkästään toimitiloissa toteutettaviin, vaan Hive tuotti myös palveluja, joissa työntekijä jalkautui tarvittaessa vaikka kotikäynnille asiakkaan luokse.

Summa summary…

Kaikki tutustumiskohteet saivat aikaan paljon ajatuksia ja pohdintaa. Reissun aikana pääsimme tutummaksi niin henkilökunnan kuin hallituksen kesken. Yhden illan pyhitimme strategiatyöskentelylle ja yhteinen pysähtyminen keskusteluineen oli antoisaa.

Jokainen sai viettää vapaa-aikansa niin kuin halusi. Osa porukkaa kävi Mamma Mia -musikaalissa, osa nähtävyyksiä katsomassa ja osa tutustui Lontooseen shoppailun merkeissä.

Summa summary… olemme kiitollisia, että saimme tehdä opintomatkan ja siitä riittää puhuttavaa pitkään. Toisaalta olemme entistäkin ylpeämpiä meidän tavasta toimia ja tuottaa matalankynnyksen palveluita alueellamme. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Outi, Tanja, Petri, Nina ja Maija

Ihmisenä ihmiselle ♥

Syksy on ollut antoisa ja uutta opettava. En osannut etukäteen arvata miten moninaisiin tarinoihin pääsisin osalliseksi ottaessani vastaan toiminnanjohtajan sijaisuuden Oulun seudun Mielenterveysseurassa.  Olen kiitollinen jo tähänastisesta ja matka jatkuu vielä koko ensi vuoden.

Vaikka tarinat ja ihmisten kriisiytyneet elämäntilanteet aina ovatkin yksilöllisiä ja erityisiä, olen tunnistavinani työssäni tiettyjä usein toistuvia elementtejä. Kriisin kohdatessa keskeistä on kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Se, että jollakin on aikaa kuulla tarinani, kokemukseni, ajatukseni ja tunteeni ja aikaa auttaa selviämään myrskyn silmästä eteenpäin. Luoda toivoa ja sanoittaa rinnalla, että tämäkin tilanne näyttää erilaiselta ajan kanssa. Joku kestää kuulla ne epätoivoisimmatkin ajatukseni ja ojentaa nenäliinan, kun itku tulee.  Auttaa ymmärtämään, että on aivan luonnollista tuntea juuri näin. Kriisityössä koen merkitykselliseksi sen, että se koskettaa meitä kaikkia. Emme voi aina valita, millaisia asioita ja vaikkapa menetyksiä matkallamme kohtaamme. Elämä on aina yllätyksellistä. Niin hyvässä kuin joskus pahassakin. Ajattelen, että tärkeintä on löytää voimavaroja itsestä, kun elämä yllättää. Muutoksiin liittyy aina myös mahdollisuus kasvuun ja kun asiat lakkaavat olemasta itsestään selviä, ne myös saavat vahvempia merkityksiä.

Kriisi nostattaa usein pintaan myös aikaisempia vastoinkäymisiä ja ehkä pinnan alle jääneitä tuntemuksia. Miten merkityksellinen meille onkaan kokemus yhteenkuuluvaisuudesta. Olen havaitsevinani, että nämä hankalaksi koetut elämäntilanteet liittyvät hyvin usein juuri siihen, että yhteys muihin tai johonkin itselle tärkeään ihmiseen syystä tai toisesta katkeaa tai vaurioituu. Meillä on vielä paljon opittavaa siinä, että osaisimme olla toinen toisillemme tukena. Että emme satuttaisi teoilla, sanoilla tai tekemättä jättämisellä. Näin Joulun alla yhteenkuuluvaisuuden kokemuksen tärkeys korostuu ehkä entisestään ja mitään en enempää toivoisi, kuin kaikille tunteen ja kokemuksen siitä, että saa viettää Joulua kuuluen johonkin.

Yhteenkuuluvaisuus on tärkeää myös työssä. Väistämättä ajatus uusista työkavereista ja uuden työn opettelusta jännitti syksyn käynnistyessä ja sitä pohti, onko minulla riittävästi annettavaa. Osaanko, opinko? Kriisikeskuksella minut otettiin lämpimästi vastaan. Olen voinut kysyä ja tehdä virheitä. Ja silti koko ajan luottaa siihen, että tiimi kannattelee, jos tarvitsen tukea. Yhteen sanaan tiivistettynä sanoisin, että tärkeintä tämänkin kokemuksen synnyssä on inhimillisyys. Nykymaailman kovuus aiheuttaa minussa surua ja huolta. Nettisivut täyttyvät kritiikistä ja muiden tuomitseminen on täysin arkipäiväistä. En voi kuin ihmetellä julmia sanamuotoja ja halveksuntaa, jota toisillemme osoitamme. Ainoa vinkkini on, että taistele vastaan! Uskotaan siihen, että hyvyyttä on ja että se vahvistuu, kun sitä vaalitaan. Ihmisenä ihmiselle ♥

Nina

Kesäloma

Mikä on varma merkki siitä, että kesäloma alkaa lähestyä? Sisäistä motivaattoria on aina vain vaikeampi löytää, laiskottaa jatkuvasti ja aamuherätykset ovat tuskastuttavan vaikeita – aamu aamulta sängystä vääntäytyminen vaatii enemmän ponnisteluja. Mutta hei, enää muutama työpäivää jäljellä, jonka jälkeen koittaa vapaus, loma!

Loma. Neljä maagista kirjainta, jotka lupaavat löhöilyä, rentoutumista, nautiskelua, aurinkoa, ystäviä… Ainoastaan kaikkea sellaista, jolla ladataan työvuoden aikana tyhjiin päässeet akut. Näinhän voisi kuvitella useampien ajattelevan. Monelle loma kuitenkin tuntuu olevan myös stressin aiheuttaja. Arkistressi vaihdetaankin kätevästi lomastressiksi, jolloin lomasta saattaakin tulla asia, joka aiheuttaa suorituspaineita. Lomalle ladataan paljon odotuksia, joiden on toteuduttava muutamassa viikossa – maksoi mitä maksoi. Täytyy rentoutua, reissata ja syödä hyvin, mutta myös harrastaa liikuntaa, että rantakunto säilyy. Täytyy käydä vähintään yhdet festarit, tehdä ulkomaanmatka, osallistua leppoisiin sukujuhliin ja tehdä kalareissu lappiin juuri pahimpaan sääski aikaan – ja samalla muistaa rentoutua, levätä ja syödä hyvin. Ai niin, ja urheilla, että ei lipsuta siitä rantakunnosta. Paitsi, jos on kovin sateista eikä pääse rannalle. Sadepäivästähän saakin sitten hyvän syyn tehdä ne kaikki kodin rästihommat, jotka talven aikana on tullut lykättyä joskus sitten lomalla tehtäväksi. Ei kuulosta enää kovin rentouttavalta ja palauttavalta, vai mitä?

Loman tarkoituksena on palautuminen ja virkistyminen. Kiireisen arjen vastakohtana tulisi olla sopiva sekoitus luovuutta lisäävää joutenoloa ja uusia kokemuksia, jotka virkistävät aivoja ja lataavat niitä työvuoden tyhjentämiä akkuja. Työhyvinvointiin perehtyneet ovat tutkimuksissaan päätyneet siihen, että työntekijän hyvinvointi paranee keskimäärin kahdeksan päivän kuluttua loman alkamisesta. Näin ollen parhaaseen lomavireeseen päästäisiin siis kesäloman toisella viikolla. Siksipä yhtäjaksoiselle kesälomalle olisi hyvä varata mittaa ainakin 2-3 viikkoa, jotta loman aikana ehtii päästä riittävästi työrutiineista irti. Tämän päivän työelämä on muuttunut joustavammaksi ja repaleisemmaksi, ja erityisesti johto- ja esimiestasolla saattaa olla vaikeaa erottaa työ ja vapaa-aika toisistaan. Voidaan jopa sanoa, että tänä päivänä loma vaatii uskallusta irrottautua työstä. Jotta pystyisimme tähän aivan ensimmäinen asia olisi malttaa jättää lomalla sähköpostit ja viestit tarkistamatta. Suositeltavaa olisi jopa pikku paasto koko älypuhelimesta, vaikkapa aivan muissakin asioissa kuin työhön liittyvissä. Tiedän, ei ole helppoa ja vaatii pientä ponnistelua keltä tahansa, mutta varmasti kokeilemisen arvoinen asia.

Lomalla jokaisen päivän on mahdollista olla kuin seikkailu: ikinä ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Koska jokainen meistä ihmisistä on erilainen. Täydellisen loman saavuttamiseen johtavia vinkkejä on kuitenkin vaikea antaa. Hyvä keino irrottautua arkirutiineista on lähteä matkoille, mutta aina se ei ole syystä tai toisesta mahdollista, eivätkä kaikki matkoille haluakkaan. Jotkut nauttivat etukäteen tehdyistä suunnitelmista, toisille taas on tärkeämpää heittää kello ja kalenteri nurkkaan. Kesälomallakin kannattaa miettiä, mistä asioista nauttii ja minkä parissa voi keskittyä tekemään vain yhtä asiaa. Se voi olla kirjan lukemista riippumatossa, mutta yhtä hyvin vaikkapa uuden kielen opettelemista. Joku kolmas rentoutuu aloittamalla uuden pikku rakennusprojektin. Yhtä kaikki rentoutumisesta, saavuttaa sen sitten millä keinoin saavuttaakaan, ja hyvistä yöunista tulisi huolehtia kesäloman aikana.

Parhaassa tapauksessa kesäloma irrottaa täydellisesti töistä ja arjen rutiineista. Vuorokausirytmikin on voinut mennä uusiksi, kun herätyskellon itsepintainen pirinä ei vaadi heräämään varhaisiin aamuihin. Koska rentouttavan loman jälkeen saattaa olla hankala päästä takaisin työmoodiin voi olla paikallaan miettiä olisiko paluuta arkeen mahdollista pehmentää hiukan. Keinoja tähän on varmasti monia, mutta moni kokee työhön palaamisen helpommaksi, jos sen ajoittaa keskelle viikkoa ja on suunnitella jo ennen lomaa, mihin tehtäviin tarttuu ensimmäiseksi töihin palattuaan. Näin ensimmäisestä työviikosta muodostuu ikään kuin pehmeä lasku työelämän arkeen. Ensimmäinen loman jälkeinen viikko ei yleensä ole tehokkain mahdollinen, mutta ennen kuin huomaatkaan, on työtehosi taas entisellään. Ja lopuksi, muista nauttia kesästä myös loman jälkeen, sillä vaikka loma loppuu ei kesä ole kuitenkaan ohi!

Mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

Petri

Mietteitä…

Näin alkukesän korvilla, kevään edetessä ja pimeyden kaikotessa monen mieli piristyy ja energiaa tulee lisää. Onhan lisääntyvä valo, yöttömät yöt ja suomen ihana kesä ihanaa aikaa. Kuitenkin joskus vaikeat tunteet kuten ahdistus ja pelko tulevat esille kevään aikana. Valo tekee kaiken näkyväksi ja tuntuu ettei pakokeinoa ole. Nämä mielen mietteet saisivat tulla nähdyksi ja kohdatuksi, mutta ihminen saattaa pakoilla näitä asioita kaikenlaiseen tekemiseen. Näin puuhaamisesta saattaa tulla pakonomaista suorittamista, kun on kaikenlaisia paineita siitä, mitä kesällä pitää tehdä ja saada aikaiseksi. On tärkeää olla tietoinen omasta tunne-elämästä ja kuunnella myös kehoa, mitä se milloinkin tarvitsee. Onko se sitten lempeää lepoa vai jotain toimintaa mistä itse nauttii ja saa energiaa.

Omassa elämässäni kevät on usein suoranaista ahdistuksen aikaa ja mielessä asiat kasvavat ulos mittasuhteistaan. Tuntuu, ettei millään selviä ja viriävä pelko vie nautinnon elämästä. Tänä keväänä mieleeni heräsi kuitenkin tärkeä asia, nimittäin toivo. Toivo siitä, että asiat järjestyvät, elämä jatkaa kulkuaan ja muitakin ihmisiä varmasti joskus ahdistaa. Hyviä keinoja ahdistuksen lieventämiseen ovat puhuminen esimerkiksi ystävälle tai päiväkirjan kirjoittaminen, näin ajatukset jäsentyvät eteenpäin ja taakka omilla harteilla pienenee.

Haavoittuvuus on meitä ihmisiä yhdistävä tekijä, mutta sen piilottaminen ajaa meidät erilleen toisistamme. Itse huomasin tämän, kun puhuin hyvälle ystävälleni omista peloistani ja huomasimme ajatuksissamme samankaltaisuuksia. Tärkeää on kuunnella myös itseään, tarkoitus ei ole, että traumat tai ahdistus voimistuvat tai aktivoituvat, vaan voi puhua sen verran mikä itsestä hyvältä tuntuu ja vetää rajan siihen. Päiväkirjaan taas voi kirjoittaa avoimesti peloistaan ja tunteistaan. Asioiden kohtaamisessa voi nousta pintaan vaikeita tunteita ja avuksi voi hakea ammattiapua. On tärkeää, että ympärillä on hyvä ja myönteinen tukiverkko.

Tunteiden kohtaaminen ja niiden hyväksyminen ovat haastavaa, mutta ahdistus syntyy juuri siitä, kun kiellämme itseltämme jonkun pintaan nousevan asian. Tunteen voi ikään kuin ottaa syliin, kuunnella sitä hetken ja sitten päästää irti. Se voi tuntua ikävältä, mutta todellisuudessa tunteet eivät voi satuttaa meitä. Ihminen on kokonaisuus ja patoamalla tunteita keho saattaa alkaa oireilla erilaisina kipuina, ahdistuksena tai unettomuutena. Tämän vuoksi on tärkeää opetella rentoutumaan ja olemaan läsnä oman sisäisen maailman kanssa. Sillä rentoutuminenkin on osa hyvinvointia. Se saattaa joskus unohtua, kun elämme hektisessä ja kiireisessä arjessa.

Rentouttavaa ja toiveiden täyttämää kesää kaikille!

Jutta

Yhdistävä tunne -Suru

”Elämänkriisejä ja menetyksiä eniten yhdistävä tunne on suru.”

Istun junassa ja olen palaamassa takaisin Ouluun Tampereelta, jossa sain kaksi päivää osallistua Surukonferenssiin. Huikeat päivät takana surun äärellä. Päässä surraa ajatuksia suuntaan, jos toiseen. Yritän niitä purkaa tähän blogiini.

Suru on ollut läsnä työssäni viime viikkoina muutenkin hyvin paljon. Olen suunnitellut ensi syksylle yhdessä Suomen Mielenterveysseuran kanssa intensiivisururyhmää äkillisesi läheisensä menettäneille. Nyt kevään ajan minulla on ollut ilo ja kunnia olla taas ohjaamassa itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden sururyhmää yhdessä sairaalapastorin kanssa.

Itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden sururyhmässä jokainen ryhmäkerta on täynnä surua ja kaipausta. Ryhmä kokoontuu tämän kevään aikana 10 kertaa. Nyt huhtikuun loppuun mennessä tapaamisia on ollut 9 ja on ollut ihana nähdä, miten ryhmä on kantanut toinen toisiaan eteenpäin. Vertaistuen merkitys on suunnaton. Surun ja kaipauksen sekaan mahtuu monia puhuttavia ja tarpeellisia tunteita, joita yhdessä pohdimme ryhmässä. Myös naurua ja iloa, uskokaa tai älkää.

Toisaalta minäkin olen yksi vertainen ja mahdollisesti myös sinäkin. Olen menettänyt ystäväni kymmenen vuotta sitten itsemurhan kautta. Veikkaan, että joka kolmas meistä tietää tai jopa tuntee jonkun, joka on tehnyt itsemurhan. Omalla kokemuksellani on vaikutusta ryhmän ohjaamiseen, koska olen läheltä päässyt kokemaan tunteita mitä itsemurha herättää lähipiirissä. Tietoisuus omista kokemuksista ja niiden käsittelystä on ensiarvoisen tärkeää kriisityötä tehdessäni.

Suru on tunne, josta ei pidä pyrkiä eroon. Se on tunne, jonka kanssa eletään loppuelämä. Surun voimakkuus haalenee ja muuttaa muotoaan ajan kanssa, jos työstämiselle antaa mahdollisuuden. Ohjaan asiakkaitamme puhumaan, kaipaamaan, kirjoittamaan ja löytämään ennen kaikkea oman kanavan purkaa surun tunteita. Suru on henkilökohtainen kokemus ja jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan. Monet kirjat, elokuvat ja historia asettaa meille odotuksia, miten pitäisi surra. Joskus on vaikea olla omanlainen oman surunsa kanssa.

Alkuun surun tunteet vievät hirvittävästi voimia. Sanon usein asiakkaille, että jos olisin lääkäri, määräisin reseptin kaikkeen hyvään, jota pitää ottaa sopivina annoksina surun keskelle. Pitää levätä ja olla kärsivällinen itseään kohtaan.

Markkinointia, suunnittelua, haastatteluja, ohjaajaparin tapaamista, jännitystä, odotusta… sitä ryhmään valmistautuminen on ohjaajalle. Se on tältä keväältä takana ja itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden ryhmä soljuu omalla painollaan kohti viimeistä kevään tapaamista. Minä soljun nyt kohti Oulun asemaa ja omaa arkeani. Jätän suru teeman hetkeksi lepäämään ja lähden nauttimaan vapaasta viikonlopusta perheeni kanssa.

Outi