Jokaisella meistä on elämässä kriisejä ja vastoinkäymisiä, emmekä me ammattiauttajat myöskään ole niiltä suojassa. Aika ajoin käy niin, että luoksemme tulee ihminen, jonka kriisi on luonteeltaan sellainen, että meillä itsellämme on jonkinlaista henkilökohtaista kosketuspintaa käsillä olevaan asiaan. Mutta väittäisimme, että koskaan aiemmin emme ole kohdanneet tilannetta, jossa elämäämme vaikuttaa kriisi, joka koskettaa meitä kaikkia, ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Me kaikki elämme nyt poikkeusolosuhteissa, myös me ammattiauttajat.
Tämä asettaa meidät ammattiauttajina aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Tuemme ihmisiä kriisissä, joka koskettaa yhtä lailla myös meitä itseämme. Toisia enemmän, toisia vähemmän. Miten tukea ihmistä kriisissä, joka ulottaa vaikutuksensa myös minuun itseeni, ja kuinka pystyn rauhoittamaan ja vakauttamaan ihmistä tilanteessa, jossa jaan saman huolen, epätietietoisuuden ja kenties jopa turvattomuuden tunteen hänen kanssaan?
Kriisi on ulottanut vaikutuksensa työarkeemme myös toisella tavoin. Siinä missä ennen otimme asiakkaamme vastaan kotoisissa ja puitteiltaan rauhallisissa kriisikeskuksen tiloissa kasvokkain kohdaten, tapahtuu työmme nyt erilaisten etäyhteyksien kautta. Myös työyhteisön fyysinen läsnäolo on muuttunut etäpalavereihin. Sen myös huomaa, kuinka sitä omaa yhteisöä kaipaa ja saakin kaivata.
Kasvokkain tapaamisen ja etätapaamisen eroja pohdittaessa kuulee usein hienoista epäilyä katsekontaktin heikkenemistä. Kriisityössä kokemus on ollut, että se saattaa jopa vahvistua, kun työntekijä katsoo jatkuvasti kameraan, eli toisin sanoen suoraan silmiin. Osalle meistä on tärkeää päästä työntekijän luokse pois omista kotiympyröistä, joissa ei välttämättä ole mahdollisuutta keskittyä hetkeksi vain omiin asioihin. Toisilla taas on rennompi ja turvallisempi olla, kun tapaamisella voikin olla omassa kotona, tutulla sohvalla, koira kainalossa ja kädessä oma lempikahvimotti.
Meidän kokemuksemme on, että työskentely etäyhteyksin kautta voi olla yhtä laadukasta ja tuloksellista kuin kasvokkain tapaaminenkin, vaaditaan vain uutta ja erilaista asennoitumista, niin meiltä kuin asiakkailtammekin. Tähänastiset kokemukset etätyöstä ovat olleet positiivisia ja kannustammekin kaikkia ylittämään kynnyksen, ja kokeilemaan uudenlaista tapaa olla yhteydessä muihin! Voi olla helpottavaakin, että apu tulee nyt kotiin eikä se vaadi liikkumista.
Vallitseva tilanne on asettanut myös meidät ammattiauttajat miettimään, miten me pidämme huolta itsestämme. Ehkä se tuttu ja mukava ryhmäliikunta on jäänyt pois, ystävien kanssa yhteiset kahvitteluhetket ovat muuttuneet videokahvitteluksi tai odotetut matkat ovat siirtyneet tuonnemmaksi. Tämä vaatii luovuutta ja on toisaalta mahdollistanut uusia harrastuksia tai antanut aikaa niiden asioiden toteuttamiselle, joille ”aikaa” ei ole koskaan löytynyt. Ehkä olemme jopa löytäneet itsestämme uusia puolia. Ja ehkä oppineet vaalimaan niitä meille merkityksellisiä juttuja hieman paremmin.
Ei siis luovuta toivosta ja vaalitaan yhteyksiä! Ehkä osin uudenlaisin keinoin. Kyllä tämä tästä <3
giaa.
Itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden sururyhmässä jokainen ryhmäkerta on täynnä surua ja kaipausta. Ryhmä kokoontuu tämän kevään aikana 10 kertaa. Nyt huhtikuun loppuun mennessä tapaamisia on ollut 9 ja on ollut ihana nähdä, miten ryhmä on kantanut toinen toisiaan eteenpäin. Vertaistuen merkitys on suunnaton. Surun ja kaipauksen sekaan mahtuu monia puhuttavia ja tarpeellisia tunteita, joita yhdessä pohdimme ryhmässä. Myös naurua ja iloa, uskokaa tai älkää.
Vertaistuki antaa paikan, jossa vaikeaakin asiaa voi käsitellä luottamuksella yhteisen ymmärryksen kautta. Parhaimmillaan vertaistuen kautta voi saada yhteyden toisiin ja kokemuksen ryhmään kuulumisesta – en ole outo, erilainen ja leimaantunut. Siten vertaistuella on myös itsetuntoa vahvistava vaikutus. Sen kautta voi nähdä myös omia vahvuuksia ja voimavaroja. Saa kokemuksen siitä, että pystyy toimimaan, auttamaan toisia, saa itse apua ja selviää vaikeuksista. Vertaistuki vaatii sosiaalisia taitoja ja siten se voi myös vahvistaa omia sosiaalisia taitoja.
Tuona mukavana Mitä mielesä –tapahtumapäivänä meillä oli mielesä musiikki, laulaminen. Lavalla säestyksestämme vastasivat Liisan ja pianon lisäksi Pietari G ja Joonas A. Nuoria, innokkaita soittajia kitaran ja basson varressa. Kun laulumme alkoi ”raikua” yleisöä alkoi kertyä Rotuaarin aukiolle. Oli kiva nähdä, että väkeä tuli koko ajan lisää ja väliin aukio näytti kovin täydeltä. Yleisö näytti myös laulavan mukana, joten mikä sen mukavampaa!! Laulun ilo on tarttuvaa.
Päivä oli kaikin puolin erittäin onnistunut, vanhuksilla oli hyvä mieli ja varmasti jutunaihetta pitkäksi aikaa. Mietteissämme ajelimme kotiinpäin, todeten kuinka pienellä vaivalla pystyimme antamaan vanhuksille ikimuistoisen päivän ja kuinka eläimen läsnäolo sai monille nuoruusaikojen muistoja mieleen… -Tanja
