Mielen tasapainoa -kolumni, Alueviesti 23.11.2022:
Katriina Hakala
Kriisityöntekijä, MIELI Tukitalo
*** *** ***
Toiselle marraskuun harmaa, vähäinen valo ja lyhyet pätkät päivänvaloa ovat odotettu hetki vuoden kiertokulussa. Kun keli on harmaa, ei tule tarvetta lähteä ulos, lähteä hakemaan energiaa ulkoilmasta vaan voi lait-taa villasukat jalkaan, viltti vielä varpaille ja istua rauhassa, kuunnella hiljaisuutta. Kun on pimeää, tunnelmoi kynttilöillä ja rauhallisella musiikilla.
Entä jos elämässä on tilanne, että sama rauha ja harmaus tuntuu olevan läsnä vuodenajasta, auringonpaisteesta tai vesisateesta riippumatta? Meidän yhteiskunnassamme on yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan. Elämämme rytmi on siirtynyt koko ajan enemmän itsekseen pärjäämisen ja itsekkyyden aikaan.
Matkustan junassa, junan vaunu on joka penkkiä myöten täynnä. Kun katson ympärilleni, jokainen matkustaja, kyllä -jokainen-, istuu sylissä tietokone tai puhelin. Kuulokkeet korvilla. Minä itsekin. Käytämme aikamme tehokkaasti tekemällä matkalla töitä, selaamalla uutisia tai kuuntelemalla omassa maailmassamme musiikkia.
Palataanpa ajatuksissa muutama vuosikymmen taaksepäin. Matkustin silloinkin junalla paljon. jos juna oli täynnä, niin vieruskaverin kanssa juteltiin, että minne olemme menossa, minkälaista elämää elämme, kerroimme omaa elämäntarinaamme. Vaihdoimme kuulumisia. Tulimme nähdyksi ja kuulluksi. jos juna ei ollut täynnä, istuimme lukemassa kirjaa, oppikirjaa, pokkaria, tietokirjallisuutta. Katselimme ulos ohikiitävää maisemaa. Mieli oli rauhallinen.
Yksinäisyys tuntuu fyysisenä kipuna, suruna ja tuntuu repivän kappaleiksi. MIELI Ry:n valtakunnallinen Kriisipuhelin vastaa päivittäin satoihin puheluihin. Näiden puheluiden joukossa on koko ajan enemmän ja enemmän puheluita, jossa soittaja kertoo, että elämässä ei ole yhtään läheistä ihmis-tä, ei yhtään ystävää tai ei perhettä. Elämässä tuntuu tyhjältä ja paha olo kiertää kehää niin mielessä kuin ruumissakin. Ei ole ihmistä, jolle kertoa päivän tavallisiakin kuulumisia. Puhumattakaan, että on tosi paha olla, eikä ole ihmistä, joka kuuntelisi ja vastaisi. Osoittaisi lempeyttä ja lämpöä. Osoittaisi sen, että olet tärkeä.
Usein, kun kokee yksinäisyyttä, ajatellaan, että kaikilla muilla on kaikkea. Miettii, että haluaisi tavata jonkun vanhan ystävän. Suunnittelee soittavansa tai laittavansa viestin, että mennään kahville. Huomaa au-tomaattisesti ajattelevan, ”sillä on kuitenkin menoja tai just jotain kavereita”. jättää viestin laittamatta ja kokee tunteen arvottomuudesta ja yksinäisyydestä. Kunpa meillä olisi samaa rohkeutta lähestyä toista ihmistä, kun oli aiemmin. Kysyä, mitä kuuluu ja hymyillä. Pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan. Olla läsnä ja kiinnostunut siitä ihmisestä, joka kulkee kanssamme samaa työmatkaa, taluttaa koiraa tai hyppää samaan hissiin.
MIELI ry:n valtakunnalliseen Kriisipuhelimeen pääsee vapaaehtoiseksi. Uusien vapaaehtoisten koulutus alkaa tammikuussa Tukitalolla. Haluatko sinäkin mukaan tärkeään kuuntelijan ja rinnalla kulkijan rooliin? Ilmoittaudu ennakkohaastatteluun: 03 5120 500 / vapaaehtoiset@tukitalo.com.
***
Katriina Hakala
Kriisityöntekijä, MIELI Tukitalo
